Arvostelussa Croc 2: Kingdom of the Gobbos

Crocotiilin kunnianhimoinen paluu

Viimevuotisen Croc-remasterin jälkeen oli ilo kuulla harvemmin esiin nousevan jatko-osan saavan saman kohtelun. Aloitettuani seikkailun tajusin jo ensisekunneilla, miten suoraa jatkoa kyseessä onkaan. Ykkösosan sivuuttaneilla ei siis ole minkäänlaista järkevää syytä aloittaa suoraan Croc 2:sta. Kakkososan Switch-versiossa ei ole oikeastaan mitään yllättävää, mikäli edellisen pelin uusioversio on millään tapaa tuttu. Muutokset ja parannuksetkin ovat miltei identtisiä. Ykkösestä pitävät Croc-fanit tykkäävät luultavasti myös kakkosesta.

Peli on rakennettu uudestaan kuin tyhjästä, mahdollisesti jopa käyttäen aiempaa remasteria pohjana, koska kaikki tuntuu hyvin samalta. Pelaaja voi valita haluamansa grafiikka- ja äänivaihtoehdot, joihin lukeutuvat myös päivitetyt tekstuurit, 3D-mallit sekä kuvafiltterit. Peli näyttää uusillakin asetuksilla pirteän värikkäältä. Musiikkeja ei ole remasteroitu, vaan tutut vanhat kappaleet soivat vain korkeammalla laadulla. Suosikkibiisini ovat hieman muunnellut versiot ensimmäisen pelin ikonisimmista melodioista.

Tekniseltä osalta uudistustyö onkin mainio; peli näyttää hyvältä, pyörii sulavalla ruudunpäivityksellä, ohjattavuus on intuitiivista ja oikeaan tattiin lisätty kameraohjaus toimii kuten pitääkin. Switch 2:lla käytetään myös HD-tärinää hyödyksi mielenkiintoisesti, sillä asetuksista ohjaimet saa värisemään varsin mukavalla tavalla pelihahmon juostessa esimerkiksi puulankkujen ja muiden materiaalien päällä. Aivan kaikkeen ohjaimet eivät kuitenkaan uusioversiossa taivu, sillä alkuperäisen pelin Omniplay-tilaa ei ole enää mukana. Kyseisessä pelimuodossa ykköspelaajaa oli mahdollista auttaa toisella ohjaimella tekemällä osan päähenkilön töistä. Switch ei tue saman hahmon käskyttämistä kahdella ohjelmalla luonnostaan käyttöjärjestelmätasolla, mutta tuskinpa kukaan Croc-fani tästä syystä yöuniaan menettää.

Törmäsin myös muutamaan bugiin, jotka osoittautuivat varsin harmittomiksi. Croc voi jäädä esimerkiksi hyppimään hetkeksi paikalleen, mikäli sattuu kiipeämään portaita oudossa kulmassa tai uimaan vahingossa väärää objektia päin.

Crocin ohjaaminen tuntuu modernilta tasohyppelyltä. Aiemmin mainitun modernin ja vapaan tattiliikkumisen lisäksi käytettävänä on Croc 2:n hieman rajoitetumpi ristiohjainkontrolli. Tyyli toimii tatin lailla, mutta tiukimmat liikkeet tapahtuvat hieman hitaammin ja paikallaan alas painaessa Croc kääntyy kellonsuuntaisesti hiljalleen kameraa päin. Vaikka alkuperäisessä kakkosessa ei ollut enää ensimmäisen osan kaltaista tankkiohjausta, voi sen pakottaa silti päälle asetuksista. Koska peliä ei koskaan suunniteltu sitä ajatellen, kyseessä on lähinnä mielenkiintoinen vaihtoehto niille, jotka haluavat lisätä muuten melko helpon seikkailun haastavuutta tai pohtia, miten jatko-osa toimisi vastaavalla tavalla. Ratkaisu on yllättävä, mutta näen siinä potentiaalia. Remasteria voi siis pelata juuri kuten haluaa, joko modernisti, vanhanaikaisesti tai entistä vanhanaikaisemmin!

Uudesta Crocista yritettiin aikoinaan tehdä selkeästi aiempaa isompi ja kunnianhimoisempi seikkailu kaikilla mahdollisilla tavoilla. Enää ei liikuta maailmankartalla kentästä toiseen etsien päättömästi maalia, vaan jokaiselle kentälle yritetään kirjoittaa pieni pinnallinen tarinallinen syy sen olemassaololle. Peli alkaa välinäytöksellä, jossa ”Keksijäksi” kutsuttu herrasmies löytää pahisjoukon seremonian, jolla tuodaan vanha loppupomo takaisin. Croc on kaikesta tästä täysin tietämätön, mutta saatuaan vihjeen vanhempiensa olinpaikasta lisko-otus päätyy jälleen kerran pelastamaan päivän kuin vahingossa.

Croc heitetään pieneen hubimaailmaan, josta voi valita haluamansa kentän noin viidestä vaihtoehdosta. Tasojen suoritusjärjestyksellä ei ole väliä, mutta kaikki tulee läpäistä. Jokaisen kentän edessä patsastelee hahmo, joka kertoo minkälaista pahaa missäkin tapahtuu ja mitä asialle tulisi tehdä. Näistä ei tarvitse kuitenkaan välittää, jos tarina ei kiinnosta. Dialogi kuitenkin esitetään Banjo-Kazooien kaltaisella ulinaäänellä, joten kuka sen nyt haluaisi sivuuttaa? Kokonaisia hubimaailmoja on kolme ja lopulta sataprosenttisesti läpäistynä noin 10 tunnin seikkailu kulminoituu neljänteen pikkumaailmaan. Jokaisen osion lopussa odottaa tietenkin pomotaistelu tai kaksi. Pomotaistelut ovat lievästi ykkösosaa parempia, mutta sarjan vahvuuksiksi niitä ei voi vieläkään laskea.

Eteneminen kenttien sisällä on pääasiassa tuttua kauraa, vaikka tarinallinen syy joskus saattaa antaa toisen kuvan. Joskus esimerkiksi metsä saattaa palaa, mutta silloin täytyy vain käydä heittämässä vettä liekkeihin. Pääasiassa juostaan edelleen lineaarista reittiä esteiden yli hyppien, unohtamatta jokaiseen kenttään kätketyn sadan tavallisen ja viiden erikoisen kristallin keräämistä. Vaikka Crocilla onkin kakkosessa uusia liikkeitä, on korkealle ulottuva mahaplätsihyppäys ainoa hyödyllinen lisäys, ja sitä pakotetaan jopa käyttämään loppupuolen kentissä. Muut liikkeet ovat täysin turhia, esimerkiksi ”pitkä hyppy” ei edes nopeuta etenemistä ja pakottaa Crocin pitkään ja vaaralliseen hyppykaareen, mikä siitä hyödyttömän lisäksi epäluotettavan tempun. Speedrunnaajat voivat varmasti ohittaa joitain hyppyjä käyttämällä sitä oikein.

Kenttäsuunnitteluun on kuitenkin tuotu lisää vertikaalisuutta. Korkealle hyppiminen on aina hauskaa, mutta immersio kärsii, kun jo ensimmäisessä kentässä voi loikata niin korkealle, että maailman kaksiulotteiset seinämät ja niiden takana ammottava tyhjyys paljastuvat. Tämä ei ehkä haittaa retrofiilistelijöitä, mutta ensimmäinen seikkailu onnistui kuitenkin välttelemään tällaisia näkymiä paremmin.

Kun meno muuttuu, on vaihtelu pääasiassa mielenkiintoista. Esimerkiksi vanha kunnon kaivosvaunutoiminta maistuu aina, ja ajoittaiset minipelit, kuten veneellä ajettavat rallikisat eivät vie liikaa aikaa olennaisesta. Pelin viimeinen kenttä ja sen jälkeinen pomotaistelu kuitenkin yrittivät parhaansa mukaan saada minut ajattelemaan toisin. Viimeisenä pääasiallisena kenttänä toimii labyrintin kaltainen hiekkalaatikko, josta on kannettava hitaasti ja yksitellen 30 itkevää lasta takaisin palautuspisteille. Juostuani ympyrää noin vartin alennuin melkein ulkopuoliseen apuun viimeisten vauvojen kohdalla. Kun tehtävästä selviää, aloittaa peli ilman minkäänlaista taukoa seuraavan ”loppukoitoksen”, joka sisältää useamman kehnosti toteutetun pomotaistelun, joiden välissä on jokseenkin kunnianhimoisia pulmatasoloikkahuoneita, jotka ovat täynnä uusia pelimekaniikkoja ilman opasteita.

Ensikertalaista odottaa lopussa siis suuri hämmennys, sillä itsekin juoksin varmaan lähemmäs 10 minuuttia pienessä pulmahuoneessa liikkuvan laatikon pakomekaniikkaa opetellen. Yhdessä loppupään pomotaistelussa on miltei mahdotonta saada syvyysnäkyvyydestä mitään selvää, mikä saa pelaajan turhautumaan, kun vahinkoa otetaan näkemättä mistä osuma edes on tullut.

Isoin muutos ensimmäiseen seikkailuun ja samalla koko jatko-osan suurin miinus on kauppa, josta voi ostaa kristalleilla kertakäyttöisiä esineitä, joita tarvitaan jokaisen kentän sataprosenttiseen läpäisyyn. Tavallinen läpäisy ei onneksi vaadi kaupassa käymistä ollenkaan, mutta jos tähtää täydellisyyteen, suosittelen pelaamaan ensimmäisen kentän pari kertaa läpi valuutan keräämiseksi, ja ostamaan sitten varastoon kaikkia kertakäyttöisiä esineitä yhden kappaleen ennen seuraavan tason aloittamista. Näin kenttiä ei tarvitse pelata useampaan kertaan. Pienen itseään toistavan kikkakakkosen kanssa pelin ikävin puolikin on siis onneksi kierrettävissä.

Remasterissa kertakäyttöesineet on lisäksi värikoodattu, joten niiden käyttökohteita ei tarvitse arvailla, vaikka ratkaisu tekeekin niistä kenties entistä turhempia. Yksinkertaistettuna: jos maassa on ”oranssi laatta”, siihen kuuluu käyttää ”oranssi esine”. Tavallisesti haukkuisin muutosta, joka vie pelaajalta viimeisenkin rippeen päättelytyötä, mutta tässä tapauksessa se on silti parempi vaihtoehto kuin väärän esineen tuhlaaminen ja ylimääräisten kristallien farmaaminen vain siksi, että koko kenttä täytyy pelata uudelleen.

Päätilan lisäksi mukana on valtava Croc2pedia-tietopankki, josta löytyy tuntukausiksi tutkittavaa sisältöä niin alkuperäisten suunnitteludokumenttien, mainosmateriaalien kuin leikattujen sisältöjen muodossa. Aivan kuten siis viime kerrallakin! Olen ollut aina kiinnostunut leikatusta sisällöstä, joten Croc2pediassa ilahduin erityisesti kenttien varhaisista versioista, joita avautuu katseltavaksi päätarinassa etenemisen tahtiin. Kyseiset kentät eivät ole valitettavasti pelattavassa muodossa, mutta niiden yksityiskohtainen tutkiminen on silti sellaista lisäsisältöä, mitä juuri mikään muu uusiojulkaisu ei ole tarjonnut.

Yhteenveto

Edistysloikka alkuperäisestä PS1-Crocista jatko-osaan oli aikanaan suurempi kuin remasteroidusta versiosta toiseen pelkästään korjatun ohjauksen ansiosta. Switchillä samat parannukset sisällytettiin jo ykkös-Crocin viimevuotiseen julkaisuun. Switchin Croc 2 on siis uusioversion status huomioon ottaen PS1-julkaisua kehnompi, sillä sen kenttäsuunnittelu ja vaikeustaso eivät ole ensimmäisen pelin tasolla, ja uudet lisäykset vievät kokemuksesta usein enemmän kuin antavat. Omana tuotoksenaan se on silti ihan kelpo 3D-tasoloikinta ja puhtaasti teknisesti tarkasteltuna yksi parhaita Switch-remasterointeja. Olisi mahtavaa nähdä moni muu saman aikakauden tuotos vastaavanlaisella käsittelyllä, koska esimerkiksi täysin vapaa kamerakontrolli on vanhoissa 3D-tasoloikissa harvinaista herkkua.

Hyvää:
– Erinomainen remasterointi tekniseltä puolelta
– Croc2pedian valtava tietopankki
– HD Rumblen miellyttävä käyttö

Huonoa:
– Kaupan tuomat kertakäyttöesineet
– Karsea lopetus

”Isompi ei ole parempi… mutta silti oikein viehättävä!”

Kiitokset The Redner Groupille arvostelukappaleesta.

Croc 2: Kingdom of the Gobbos
Alusta: Switch (Win, PS4, PS5, Xbox Series X/S)
Ilmestynyt: 29.10.2026
Kehittäjä: Big Boat, Titanium
Julkaisija: Argonaut Games
PEGI-ikäsuositus: 3

Vaihda teemaa