Arvostelussa Freedom Wars Remastered

Dystooppisia metallihirmuja metsästämässä

Menestystä seuraa pelialalla aina jäljittelijöitä, ja niitähän Capcomin Monster Hunter -sarja on saanut lukuisia vuosien varrella. Suurimmassa osassa japanilaisista monsterijahtipeleistä keskitytään lyömäaseilla hutkimiseen fantasiamiljöön keskellä, mutta PlayStation Vitalle julkaistiin pari massasta erottuvaakin teosta. Näistä Soul Sacrifice toi mukaan ensin kolmannen persoonan räiskintäpelielementtejä taikuuden muodossa, ja futuristisempaan ympäristöön sijoittunut Dimpsin Freedom Wars (2014) jatkoi tästä esittelemällä astetta metallisempaa sorttia olleita hirviöitä. Jälkimmäinen näistä on vihdoin vapautunut Vita-vankilastaan ja tuotu päivitettynä versiona Switchille.

Sotien ja muiden katastrofien seurauksena ihmiskunta on tulossa tiensä päähän. Japanissa raunioiden keskelle on muodostunut panoptikon-mallisia pienimuotoisia vankilavaltioita, joissa syntisiksi kutsut “rikolliset” taistelevat yhteisöjensä puolesta vähäisistä resursseista. Urhea sotilas löytää epäonnistuneen rutiinitehtävän jälkeen itsensä elämän ja kuoleman rajalta, ja saa Aries-nimiseltä mysteerinaiselta tehtäväkseen tuoda ”suuren muutoksen” toteen. Elävien kirjoihin palatessaan pelihahmon muistot menevät kuitenkin menojaan, mikä on harmillinen juttu jo sinällään, mutta arvokkaan taistelukokemuksen unohtaminen on kaiken lisäksi rikos ”valtiota” vastaan, mistä seuraa tuomiona miljoona vuotta kuritushuonetta. Luvassa siis taistelua, taistelua ja taistelua, kunnes kuolo korjaa tai synnit on hyvitetty.

Mielenkiintoisesta asetelmasta käynnistyvä tarina ei lopulta etene oikeastaan mihinkään, koska Freedom Wars on suunniteltu selvästi moniosaisen tuoteperheen aloittajaksi. Erilaisia mysteereitä pompotellaan pelaajan nenän edessä, mutta vastausten tarjoaminen on jäänyt ainakin toistaiseksi tekemättömälle jatko-osalle. Ohueksi jäävän tarinan seuraaminen käy nopeasti vain pakkopullaksi, ja ajoittain huomattavan pitkiksi venytät juonisegmentit pitävät poissa hauskuuden parista eli taistelemisesta.

Hirviönmetsästyspelien peruskaavasta ei poiketa paljoakaan, joten Freedom Warsissakin tarkoituksena on haalia varastoon parempia aseita ja varusteita, joihin tarvittavat materiaalit saadaan pääasiassa taistelemalla sieppareiksi (abductor) kutsuttuja robotteja vastaan. Taistoon ei tietenkään käydä kynsin ja hampain, vaan koneita vastaan on turvauduttava monenlaisiin pyssyihin ja teräaseisiin: konekivääristä raketinheittimeen ja veitsestä katanaan. Ampuma-aseilla on vain yksi tulitusmuoto, mutta siitä huolimatta jokainen pyssy ja isompi härpäke käyttäytyy omalla tavallaan. Lyömäaseita käyttäessä tarvitse muistella pitkiä liikesarjoja, vaan jokaisella voi tehdä vain pari erilaista iskua, mikä tekee pelistä helpommin lähestyttävän.

Kombojen puutetta kompensoidaan aseiden erikoistoiminnoilla. Esimerkiksi osien sahaaminen onnistuu vain veitsillä, peitsillä taas voi singota itsensä ilmaan iskusarjaa varten. Freedom Warsin ikä ja Vita-tausta painavat hieman kankeassa ohjattavuudessa, sillä kaikilla aseilla iskujen suuntaan ei pysty suoraan vaikuttamaan analogitattia kääntämällä, vaan pelaajan täytyy ensin pysähtyä ja ottaa uusi asento. Lukitussysteemistä huolimatta myös ihmishahmoisiin vastustajiin osuminen on osalla lähitaisteluaseista aivan toivotonta puuhaa, mikä tekee tiettyjen aseyhdistelmien kanssa pelaamisesta ajoittain turhauttavaa. Kaikkeen kuitenkin tottuu.

Kahden taisteluaseen lisäksi pelaaja voi valita vielä yhden työkalun kolmesta eri “köynnöstyypistä”, joilla voi kiskoa robotteja kumoon, tarrautua pintoihin ja syöksyä pitkin taistelukenttää, vähän samalla tavalla kuin Monster Hunter Risen wirebugeilla tehtiin 2021. Erikoisuutena yhdellä köynnöksistä pystyy luomaan tyrmääviä ansoja ja toisella taas parantamaan kavereita. Ruoska onkin pelaajan tärkeimpiä työkaluja, koska ilman sen tarjoamia akrobaattisia mahdollisuuksia jää helposti Ruttusen polkemaksi.

Genren sukulaispeleistä poiketen Freedom Warsissa vastustajat kaatuvat yleensä melko kohtuullisessa ajassa, ja yhden yksittäisen ison robotin sijaan tehtävät koostuvat yleensä useamman tuhoamisesta. Välillä vastaan tulee poikkeavia toimeksiantoja, sillä muutamassa tehtävässä muun muassa taistellaan kartalla olevien pisteiden hallitsemisesta. Nämä poikkeukset muodostavat kuitenkin vain pienehkön osan pelistä. Monster Hunterin tavoin metallia voi takoa myös verkon välityksellä kolmen kaverin kanssa, mutta ennakoin peliseuran löytämisen olevan paljon Capcomin pelejä vaikeampaa.

Alkuperäisen version isoimpia ongelmia oli hyvin epäselvä aseiden päivityssysteemi, mutta remasteroitu julkaisu onneksi korjaa puutteet. Suojavarusteilla on vain kosmeettisia eroavaisuuksia, mutta hahmoja augmentoidaan toisenlaisilla päivityksillä. Pääosumien vahinkoa tai hahmon juoksunopeutta lisäävät ominaisuusmoduulit ovat nyt vaihdeltavia aseiden osia, joita voi tuottaa itse. Usean samanlaisen moduulin voi vielä yhdistää paremman tasoiseksi, mutta prosessi voi myös epäonnistua, jolloin kaikki luomisessa käytetyt materiaalit ja siviiliresurssit menevät hukkaan.

Aseita uhraamalla voi taas siirtää elementtivoimia omaan suosikkituhovälineeseen. Viholliset ottavat esimerkiksi enemmän vahinkoa kaikista lähteistä jään kertyessä, mutta kääntöpuolena on vahingon väheneminen, jos vastustaja sattuukin olemaan suojattu käytettyä elementtiä vastaan. Harmillisesti aseita ei voi nimetä tai merkata mitenkään, mikä tekee niiden erottamisesta turhan vaikeaa. Jonkinlaisista merkinnöistä olisi hyötyä erityisesti sulatuspuuhissa, jolloin lempilelut korostuisivat.

Yhteenveto

Pienistä kankeuksistaan huolimatta Freedom Wars on kestänyt aikaa yllättävän hyvin. Remasteroitu versio olisi ehkä kaivannut lisää loppupelin sisältöä uusien vastustajien ja tehtävien muodossa, mutta tekemistä on tarjolla silti kymmenien tuntien edestä. Switch-peli pyörii nykimättä ja lataustauot ovat lyhyitä. Toisin kuin kilpailevilla alustoilla, Nintendon laitteella ei kuitenkaan päästä nauttimaan sulavammasta toiminnasta 60fps-tilan muodossa.

Hyvää:
– Helpommin lähestyttävä kuin monet muut genren peleistä
– Aseita jokaiseen makuun
– Kemmei Adachin musiikki

Huonoa:
– Hitusen kankea ohjattavuus
– Erilaisia robotteja on turhan vähän