Arvostelussa Dynasty Warriors: Origins

Miekka vasten miekkaa: klang, klang, klang

Dynasty Warriorsin viimeisimmässä osassa (numero 9) Omega Force yritti siirtää heikolla menestyksellä yhden miehen sodan avoimen maailman taistelukentille. Epäonnistumisen jälkeen on fiksua palata takaisin fläppitaulun eteen ja hakea uutta suuntaa, jonka japanilaiskehittäjät löysivät menneisyydestä. Osuvasti nimetty Dynasty Warriors: Origins on monella tapaa paluu hack ’n slash -pelisarjan juurille, mutta onneksi aivan niin syvälle mennä, että palattaisiin PlayStationin alkuperäiseen taistelupeliformaattiin.

Tämänkertainen Warriors-tulkinta käsittelee karkeasti noin kolmannesta Luo Guanzhongin näennäishistoriallisesta romaanista Kolmen valtakunnan romanssi. Tarina etenee rappiollista Han-dynastiaa vastaan nousseesta Keltaisten turbaanien kapinasta aina sotaherra Cao Caon ensimmäiseen merkittävään tappioon Punaisella kalliolla. Sen sijaan että pelattavissa olisi jälleen laaja valikoima historiallisia merkkihenkilöitä, sukkuloidaan tarina läpi täysin originellilla hahmolla, joka on tietenkin menettänyt muistinsa. Jo varhaisessa vaiheessa käy kuitenkin ilmi, ettei pelihahmo ole mikään tavallinen vaeltava miekkamies, vaan osa salaista järjestöä, jonka on tarkoitus tukea rauhan maailmaan palauttavaa legendaarista sankaria.

Tehtävästä toiseen ei hypitä valikoiden kautta, vaan pelaaja pääsee pyörimään myös itse maailmankartalla. Ympäristöstä voi kerätä talteen materiaaleja ja piilotettuja kolikoita, joita riittävästi haalimalla saa erilaisia palkintoja, kuten rahaa ja varusteita. Pää- ja sivutehtäviin siirtyminen jalan tai ratsain ei sinällään tuo mitään merkittävää lisäarvoa, mutta taistelut saavat sentään maantieteellisen kontekstin.

Vaikka Origins tuokin mukanaan vanhan lisäksi uutta, on se kuitenkin edelleen pohjimmiltaan perinteistä Musou-napinhakkaamista. Toimintaa on kuitenkin hiottu suuntaan, jossa aivottomilta tuntuvat massat pistävät välillä oikeasti hanttiin. Suuremmissa kahakoissa pelaajan täytyy seurata taistelun kulkua tarkasti, tai muuten edessä voi olla tappion karvaan maljan nieleminen. Osapuolten moraalimittarilla on jälleen merkitystä, koska omien joukkojen vajotessa apatiaan viholliskomentajat muuttuvat aggressiivisemmiksi ja iskevät entistä kovempaa.

Liittolaisetkaan eivät seisoskele enää tyhjänpantteina, vaan edistävät taistelun kulkua ainakin vähän. Kahden suuren armeijan kohdatessa pelaaja jää helposti alakynteen, jos yrittää yksin ratsastaa suin päin kohti vihollisen komentajaa. Tällaisissa tilanteissa rinnalla taistelevat toverit tuovat tarvittavaa turvaa. Moraalisysteemi kaipaisi lisää taktista ulottuvuutta, sillä vastapuolen taistelutahdon murentaminen hoituu usein melko suoraviivaisesti valtaamalla pitkin kenttää ripotellut tukikohdat. Liittolaisten hengissä pitäminen ja taistelukentän muuttuvat tilanteet pitävät kuitenkin pelaajan jatkuvasti varuillaan ja kiireisenä kiihkeimpien kahakoiden aikana.

Useimmat uudemmista Warriors-peleistä tutut taistelumekaaniset lisäykset ovat mukana myös Originsissa. Originsissa painotetaan yllättävän paljon torjumista sekä vihollisen rankaisemista oikea-aikaisilla vastahyökkäyksillä, mutta tämä on kuitenkin ihan mukavasti nappien takomista rikastuttava suunnanmuutos. Aikaikkuna täydelliselle torjunnalle on melko löyhä, joten pelaajalta ei odoteta kahden haastavamman pomotaistelun ulkopuolella väistöjen ja torjuntojen osalta mitään soulslike- tai Ninja Gaiden -tason sorminäppäryyttä.

Myöhemmässä vaiheessa esitellään pelaajan ympärillä taisteleva henkilökohtainen sotilasjoukko, joka osaa suorittaa myös tehokkaita superhyökkäyksiä, kuten ratsuväkirynnäköitä ja tuhoisia nuolisateita. Omat sotilaat eivät kuitenkaan ole kuolemattomia, joten taktinen perääntyminen ja rivien täydentäminen lähimmässä tukikohdassa on välillä paikallaan. Lisäys toimii hyvin, mutta mahdollisessa jatko-osassa olisi kiinnostavaa päästä komentamaan joukkoja aktiivisemmin kenraalin roolissa. Esimerkiksi mahdollisuus komentaa apureita hyökkäämään tai puolustamaan pisteitä kartalla puuttuu, vaikka se on ollut mukana esimerkiksi Hyrule Warriorseissa.

Switch 2 -version teknisessä toteutuksessa ei ole moittimista, vaan peli rullaa nykimättä kovimmissakin kahakoissa, vaikka ruudulla parhaimmillaan vaikuttava määrä sotilaita kerrallaan. Ruudunpäivitykseen suhteen tehokkaammat konsolit kuitenkin vievät pitemmän korren. Nintendo-pelaajien on tyydyttävä joko lukittuun 30fps-tilaan tai ”vaihtelevaan” asetukseen. Minkäänlaista moninpeliä Originsissa ei ole, joten sillä saralla uusin Hyrule Warriors on viihdyttävämpi genren edustaja.

Yhteenveto

Musou-pelejä ilmestynee jatkossakin nähtävän moneen lähtöön, mutta Dynasty Warriors: Origins on sellainen teos, josta pääsarjan soisi ottavan mallia myös tulevaisuudessa. Haastetta on sopivasti, ja ripaus taktisuutta tekee taisteluista aiempaa henkilökohtaisempia ja merkityksellisempiä. Suurten armeijoiden väliset yhteenotot ovat mukavan spektaakkelimaisia, mitä esimerkiksi Hyrule Warriors: Age of Imprisonment olisi kaivannut. Sama vanha laulu on silti pakko toistaa: Origins tuskin kääntää niiden ihmisten päitä, jotka eivät Musou-peleistä lähtökohtaisesti pidä. Sarjan kohdeyleisölle kyseessä on kuitenkin ehdottomasti kokemisen arvoinen paketti. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Hyvää:
– Omilla joukoilla on taas väliä
– Avaintaisteluissa on sopiva määrä haastetta
– Massiiviset taistelut nostavat karvat pystyyn
– Tekemistä riittää yli 30 tunniksi
– Lü Bu on taas mahtavin soturi päällä maan…

Huonoa:
– S****nan Lü Bu
– Pientä fonttikokoa ei voi suurentaa
– Moninpelin puute