Arvostelussa Donkey Kong Bananza

Apinan raivolla

Donkey Kongin edellisestä ja ensimmäisestä täysin kolmiulotteisesta tasoloikkaseikkailusta on vierähtänyt jo 25 vuotta. Donkey Kong 64:ää ei muistella aivan Mario 64:n, Banjo-Kazooien tai edes Conkerin kaltaisena Nintendo 64 -klassikkona, vaikka pelin taustalla olikin kahdesta jälkimmäisestä vastannut Rareware. Sivulta päin kuvatuissa ympäristöissä ja Marion urheilupelien vakiovieraana kravattigorilla on kuitenkin viihtynyt erinomaisesti. Ei liene sattumaa, että Donkey Kongin 3D-paluuloikinta syntyikin juuri Mario-linkin kautta, Super Mario Odysseyn kehittäneen Nintendon ykköstiimin käsissä. Odysseyn ohella Donkey Kong Bananzassa on mukana ripaus Tears of the Kingdomia ja hieman Minecraftiakin.

Ensimmäinen kenttä käynnistyy Donkey Kongille epätyypilliseen tapaan viidakon sijaan kaivoksen uumenista, jossa simpanssit painavat töitä banandiumia ja kultaa kaivaen. Sopivalle harjoittelualueelle on kuitenkin tarvetta, sillä Bananzassa kivien murskaaminen ja kallion läpi porautuminen on oikeastaan hyppelyäkin tärkeämpi mekaniikka. Jo alussa opetetaan, että louhittuja lohkareita voi käyttää muun muassa lyömä- tai heittoaseina, ponnahdusalustoina ja jopa surffilautoina. Tahmeat materiaalit tarttuvat myös kiinni toisiinsa, mutta tätä seikkaa hyödynnetään kenttäsuunnittelussa erittäin vähän verrattuna esimerkiksi räjähtäviin kiviin.

DK pelastaa kaivokseen pudonneen säikyn kiviotuksen, jonka todellinen henkilöllisyys paljastuu jo ensimmäisen pelitunnin aikana. Kyseessä on kukas muukaan kuin Pauline, jonka Odysseyn pelaajat muistavat New Donk Cityn pormestarina ja 8-bittisen Donkey Kongin fanit alkuperäisenä hädässä olevana neitona. Bananzassa Pauline on kuitenkin vasta 13-vuotias laulajanalku, mikä viittaisi siihen, että peli sijoittuu Mario-universumin aikajanan alkuun. Kaikki tarinan tapahtumat eivät kuitenkaan tue tätä teoriaa, eikä aikajatkumoa ole toistaiseksi kommentoitu kehittäjien taholta.

DK ja Pauline kuulevat planeetan ytimessä sijaitsevasta banandiumin alkujuuresta, jonka luona voi esittää minkä tahansa toiveen. Gorillalle maistuisivat loputtomat banaanit, mutta Pauline kaipaa takaisin maan pinnalle ja ihmisten ilmoihin. Parivaljakon epäonneksi huhu arvokkaasta juuresta kantautuu myös pahisjengiä ja kaivosyhtiötä johtavan Void Kongin korviin.

Donkey Kong Bananzaa voisi kuvailla kaikin puolin modernin ajan 3D-toimintaloikinnan suunnittelufilosiofiaa noudattavaksi julkaisuksi. Vahvimpana taustalla näkyy Mario Odysseyn perintö fonttien ja värimaailman kanssa tehdyissä ratkaisuissa, ja valtaosa kentistäkin muistuttaa juuri Odysseyn aavikko- ja rantaympäristöjen tapaisia avoimia hiekkalaatikoita, joiden läpi DK voi kaivautua. Puhtaita sisäpelikenttiä ei ole montaa, koska pienet kauppakojut ja luolat on integroitu osaksi maailmaa. Lataustaukoja on vain sinne ja tänne ripoteltujen haastetemppeleiden sisälle siirtyessä sekä tietysti syvemmille tasoille sukeltaessa, mutta silloinkin DK pysyy ohjattavana, Paulinen kommentoidessa juonenkäänteitä taustalla. Pauline on ainoa englantia puhuva hahmo, muut höpöttelevät siansaksaksi tai päästelevät eläimellisiä ääniä.

Odysseyn piilotettujen kuunsirppien virkaa toimittavat kristallibanaanit, joiden keräämistä ei suoranaisesti vaadita kenttien avaamiseen. Sen sijaan viidellä banaanilla saa yhden kykypisteen, joilla voi ostaa Kongille lisää sydämiä, paremman kantaman maanalaiset esineet paljastavaan tutkaläimäytykseen sekä pyörähdyshypyn kaltaisia liikkeitä.  Käytännössä ainoastaan DK:n nyrkkien voimaa parantavat päivitykset ovat pakollisia hankittavia, koska jokaisella alueella on tuhottavan perusmateriaalin kovuusarvo, joka nousee yhdestä viiteen tähteen pelin edetessä. Näihin päivityksiin saa riittävän määrän banaaniterttuja pelkästään maailmojen pomovastustajat hakkaamalla.

Yksittäisiä lisäbanaaneja löytää useimmiten mielenkiintoisten maamerkkien tai kytkimien läheisyydestä, juttelemalla Cranky Kongille tai tietovisamestarille, sekä haasteonkaloiden sisältä lyhyen hyppely- tai taistelutehtävän suorittamisen jälkeen. Muutamia sivuhahmojen toistuvia tehtävätyyppejä ja erityisesti vihollisten pätkimishaasteita kierrätetään maailmasta toiseen, mutta jos banaaneja ei oikeasti tarvitse, voi sivupolut huoletta ohittaa. Tällöin voi tosin missata 2D-Kongien hauskat tribuuttihaasteet, jotka sisältävät eniten vanhan liiton tasoloikintaosuuksia, yhdistettynä Bananza-Kongin kiipeily- ja kaivuumekaanikoihin. Löysin itse vajaassa 15 tunnissa omin neuvoin ja sen kummemmin salaperäisiä paikkoja nuuskimatta yli kolmasosan kaikista banaaneista, ja se riitti loistavasti tärkeimpien kykyjen avaamiseen ennen viimeisiä kenttiä.

Myös varsinaisen tarinan puolella toistuu yksi yllätyksetön juoni- ja tehtäväkuvio useampaan otteeseen. DK ja Pauline tapaavat viidessä eri maailmassa valtavalla kuninkaan tuolilla istuvia heimopäällikköitä, jotka ovat kaikki vailla kahteen tai useampaan osaan pirstoutunutta vinyylilevyä. Palasien paikantamisoperaatiossa ei onneksi montaa minuuttia kulu, koska siihen saa tarvittaessa vinkkejä kyläläisiltä, ja koska loppupään maailmoissa on enemmän kokoa ja korkeuseroja, on varsinaisessa ympäristön tutkimisessakin välillä jotain mielekästä. Enemmän kuviossa häiritsee yllätyksettömyys, sillä kaikki päälliköt heittävät samoja vitsejä DJ-uran aloittamisesta ja palkitsevat levyn palauttamisesta Bananza-muodonmuutoksella, jota tarvitaan alueen seuraavissa alitasoissa. Päällikön pulma on aina yksi maailman ensimmäisistä pakollisista tehtävistä, eikä koskaan esimerkiksi viimeinen kruunu. Mutta kun kaikki Bananzat on avattu, on yllätyksillekin tilaa myöhemmissä kentissä ja pomotaisteluissa.

Kaikki viisi Bananza-voimaa ovat jossain välissä hyödyllisiä, tosin strutsimuodolla voi lentää melkein kaikkien siltojen ohi, joiden ylittämiseen tarvittaisiin tavallisesti seepran juoksukykyä. Strutsivoima tekee myös tasoloikintataitoja vaativista osuuksista erittäin helppoja, mutta toisaalta on kiva, että tapoja ratkaista ongelmia on useampia. Muodonmuutoksia ei voi käyttää ikuisesti rajallisen energiapalkin takia, mutta mittarin täyttäminen onnistuu melkein missä tahansa kaivamalla esiin muutaman kultahipun. Lisää Bananza-muodossa käytettäviä taitoja voi hankkia banaanipisteillä, minkä lisäksi kaupoissa myydään vaatteita, jotka pidentävät muodonmuutoksen kestoa.

Pauline hoilaa Bananza-kykyjen ollessa aktiivisena omia laulujaan, jotka todennäköisesti viehättävät lapsia ja Splatoon-henkisen musiikin ystäviä. Itse kuuntelisin mieluummin kappaleiden puhtaita instrumentaaliversioita kuin Nintendon pr-ystävällisiä ”mainostoimistosanoituksia”, joita on eksynyt myös Xenobladen ja Super Smash Bros. Ultimaten teemoihin. Bananza-laulut saa kyllä kokonaan pois päältä asetusvalikon takaa, mutta jostain syystä vasta lopputekstien näkemisen jälkeen. Pientä harmitusta aiheuttavat välillä myös haastavat kamerakulmat, etenkin silloin kun Kong ja Pauline jäävät jumiin kapeisiin tunneleihin, sekä lievä ruudunpäivityksen kyykkääminen isoimpien räjähdysten keskellä. On kuitenkin hienoa nähdä Switch 2:n tehot hyötykäytössä jo tässä vaiheessa konsolin elinkaarta.

Yhteenveto

Bananza on uudenlainen Donkey Kong -peli, joka muistuttaa pikemminkin toimintaseikkailua kuin perinteistä 3D-tasoloikintaa, koska kaivamisella ja kiipeilyllä on pelissä niin iso rooli. Päätarina etenee varsin lineaarista reittiä seuraten, mutta apinan monipuolisen kykyvalikoiman ansiosta pelaajalla on vapaus liikkua kenttien sisällä haluamallaan tavalla. Joskus tämä tarkoittaa sitä, että ongelmat ratkeavat täysin vahingossa yhtä nappia rämpyttämällä, kun ”ketterä Hulk” jyrää tiensä kallion ja vihollisten läpi. Kunnolliset haasteet odottavat vasta erittäin palkitsevassa lopussa. Ja jos joku taisteluista tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, voi asetusvalikosta kytkeä päälle aina Assist Moden tai kakkospelaajan tulitukea tarjoavan yhteistyötilan.

Hyvää:
– Gorillan ja tytön kemia
– DK:n monipuolinen kykyvalikoima
– Vapaaehtoisen kerättävän määrä
– Paljon erilaisia pomovastustajia
– Loppupään taistelut ja kentät

Huonoa:
– Parhaat ideat ja kunnolliset haasteet nähdään vasta lopussa
– Kameraongelmat ahtaissa paikoissa