Arvostelussa Detective Pikachu Returns

Ryan Reynoldsia etsimässä

Viskibassoisen puhuvan Pikachun seikkailuista valkokankaalla on kuultu reippaasti, mutta harvempi muistaa, että leffaa edelsi myös videopeli. 3DS:n Detective Pikachu saapui länteen vuotta ennen elokuvaa, ja nyt viiden vuoden odotuksen jälkeen kehityslimbossa ollut jatko-osa on saatu viimein pelikelpoiseen kuntoon. Päihittääkö pelikaksikon loppuhuipennus elokuvan juonen?

Pelin pääosassa on jälleen etsiväpari Tim Goodman ja Pikachu. Ykkösosan tapahtumista on kulunut jo kaksi vuotta, ja salapoliisien työ on jatkunut mallikkaasti. Timin isä Harry on kuitenkin edelleen kadoksissa, ja Ryme Cityssä on esiintynyt mystisesti riehuvia taskuhirviöitä. Tavalliselta näyttävien tapausten taustalta alkaakin paljastua jotain isompaa, ja sopan selvittäminen on tietenkin Timin ja Pikachun harteilla. Pokémonien ja ihmisten ystävyyttä julistavassa kaupungissa on jotain pielessä, kun Pokémoneja valvova yksikkö pidättää tavallisesti rauhallisia monstereita vahingonteosta epäiltynä. Rikosten selvittämisen ohessa myös Timin kadonneen Harry-isän kohtalosta ja olinpaikasta paljastuu uusia tietoja.

Detective Pikachu Returns jatkaa edeltäjänsä tiellä tarjoten kevyen ja ainakin englantia ymmärtäville lapsille ja lapsenmielisille sopivan etsiväseikkailun. Pelaaja ohjaa Timiä tai Pikachua Ryme Cityn kaduilla ja rikospaikoilla etsien johtolankoja ja vihjeitä. Kun todistusaineistoa on kerätty riittävästi, ratkaistaan polttavin pulma valitsemalla vihkoon kirjatuista vaihtoehdoista oikea, ja samalla kaavalla jatketaan, kunnes juttu on valmis. Rikos ratkaistaan lopullisesti selittämällä se auki poliisille ja muille osallisille jälleen kerran oikeita vastauksia valitsemalla.

Rikospaikkatutkinnassa on hieman uusiakin tuulia. Suurin osa todisteista löytyy paikallisia jututtamalla, ja loput saa irti tutkimalla tapahtumapaikkaa Ace Attorney -tyyliin. Välillä mukaan ympätään satunnainen ja todella helppo Quick Time Event -painallustesti, joka ei tuo peliin merkittävää parannusta. Tutkinnan valopilkkuna toimivatkin muut Pokémonit, joiden selkään Pikachu pystyy hyppäämään. Erilaisia kykyjä osaavat monsterit tuovat mukanaan hiippailuminipelejä, laatikkopulmia ja uusia huoneita ja tutkintalinjoja avaavia kykyjä, joilla tavallinen tutkinta keskeytyy hetkeksi. Mitään kauhean haastavaa puuhaa ei Pokémon-kavereidenkaan kanssa harrastettava toiminta ole, mutta vaihtelu on aina tervetullutta.

Etsiväseikkailussa on paljon tekstiä, jota rytmitetään välivideoilla. Ääninäytellyt pätkät ovat paikoin todella lyhyitä, mutta niillä saadaan kaivattua syvennystä hahmokaartiin. Yleisesti tutkintaa vaivaavat itsestään selvät ratkaisut, joita saa kuitenkin tonkia monen mutkan kautta. Ratkaisuun johtaa vain yksi määrätty reitti, joka on kuljettava askel askeleelta, jolloin vaarana on hienoinen turhautuminen. Isojen tapausten ohella pelaaja voi halutessaan ratkoa paikallisten asukkaiden pikkuongelmia, jotka ovat käytännössä aina kuljetustehtäviä. Näistä pikkutehtävistä palkinnoksi saakin lähinnä hyvän mielen ja pienen nyökkäyksen pelin sisällä pääjuonesta sivuraiteille harhautumisen lisäksi.

Etsiväpelin tarina ei ole kaikkein syvällisin, mutta se pysyy kasassa edeltäjäänsä paremmin. Viiden tapauksen muodostama kokonaisuus muodostaa selkeän jatkumon, jossa panokset nousevat tasaisesti. Ihmisten ja monipuolisten taskuotusten yhteiseloa korostava kaupunki on edelleen yksi Pokémon-universumin kiinnostavimmista pelialueista, mutta koomisen stereotyyppiset pahikset ja yksinkertainen graafinen ulkoasu eivät oikein riitä antamaan Ryme Citylle sen ansaitsemaa loistetta. Pokémonit näyttävät juuri siltä kuin niiden kuuluukin, mutta ihmishahmot kärsivät heikoista animaatioista, ja ympäristöissä paistaa paikoin valokopiointi. Äänimaailma ei jää kummemmin mieleen.

Yhteenveto

Detective Pikachu Returns saattaa etsivä-Pikachun ja Tim Goodmanin tarinan päätökseensä, ja se onkin melkein pelin isoin saavutus. Alle kymmenen tunnin tekstiseikkailu tarjoaa mielenkiintoisen maailman yksinkertaisella juonella ja simppeleillä pulmilla. Odotin merkittävämpää graafista loikkaa ja pientä vaikeustason nostoa alustan vaihtuessa 3DS:ltä Switchille, mutta Pokémon-faneille tarkoitettuna lyhyenä välipelinä Detective Pikachu Returns on oikein pelattava tapaus.

Hyvää:
– Mielenkiintoinen maailma
– Pokémon-tovereiden tuoma vaihtelu
– Pikachun ääni

Huonoa:
– Vaatimaton ulkoasu
– Helppo ja suoraviivainen

”Tuttua ja turvallista Juhla Mokkaa.”

Kiitokset Bergsalalle arvostelukappaleesta.

Detective Pikachu Returns
Alusta:
Switch
Ilmestynyt: 6.10.2023
Kehittäjä: Creatures
Julkaisija: Nintendo