Ennakossa Detective Pikachu
Vuoden odotetuin elokuva?
Mä tunnen sen jo kasvavan
Hypen sisälläin
Leffateatteriin jonotan
Ja teen sen mielelläin
Avengers… More like Lamengers! Kevään suurin elokuvatapaus ei suinkaan ole ties kuinka mones osa Disneyn supersankariepookkiin. Tämän vuoden odotetuin elokuva on ehdottomasti tapaus, jota on odotettu jo kahden (pelaaja)sukupolven verran. Tämän artikkelin julkaisupäivänä ilmestyvä Detective Pikachu ‑elokuva perustuu 3DS-peliin, jota kovinkaan moni ei pelannut, mutta Pikachu ja Pokémon-lisenssi ovat varmasti tuttuja kaikille vähänkään 2000-luvun popkulttuuriin tai videopelimaailmaan tutustuneille. Detective Pikachu ei kuitenkaan ole piirretty Pokémon-animaatiopätkä, joita esitettiin myös Suomessa elokuvateattereissa ilmiön ollessa kuumimmillaan vuosituhannen alussa. Elokuvaa tähdittävät ihan oikeat näyttelijät, joiden rinnalla juoksentelevat 3D-tekniikalla luodut pokémonit. Miksi allekirjoittanut, yli kolmekymppinen mies, on niin pelottavan innostunut koko perheelle suunnatusta motion capture ‑tehostehömpästä? Sama reseptihän oli syy siihen, miksi en pitänyt Marvel-universumin elokuvista.
Moni videopeliharrastaja on varmasti vuosien saatossa jo luovuttanut toivonsa pelielokuvien suhteen. Vuonna 1993 valmistunut Super Mario Bros. ‑elokuva oli ensimmäinen isomman luokan videopelifilmi. Hirveä tuotos kaikin puolin, mutta oliko se loppupeleissä elokuvan itsensä syytä? Kyllä ja ei, mutta eipä maailmassa ollut noihin aikoihin kovinkaan montaa ihmismieltä, joka saisi aikaan 90 minuuttia kestävän koko perheen tarinan Super Mario Bros. ‑pelien laajasta ja monisäkeisestä käsikirjoituksesta. Olisiko elokuva ollut yhtään sen parempi, jos Bob Hoskins olisi ensin juossut kilpikonnien päällä pomppien läpi sinitaivaan värittämän esteradan, pimeän luolaston, uiden läpi mustekalojen ja pallokalojen täyttämän veden? Entä Mortal Kombat ja Street Fighter? Pelit, joissa itsessään on tavallaan kahdeksan (tai enemmän) pienempää juoniaihiota jokaiselle hahmolle, pitäisi yhtäkkiä yhdistää yhdeksi elokuvaksi, ottaen huomioon vielä se tosiseikka, että kyseessä olevien pelien juonenkuljetus käydään alusta loppuun 1 vs. 1 ‑tappeluilla. Paul W. S. Anderson vähät välitti Resident Evil ‑pelien lähdemateriaalista, ja hän työstää nyt Monster Hunter ‑elokuvaa, jolla yhteistä Capcomin pelisarjan kanssa ei ole juuri muuta kuin nimi.
Ero Mario- ja vaikkapa uudempien Hitman-elokuvien budjeteilla on massiivinen, mutta sisällöllisesti vertaus on hieman sama kuin olisi tyytyväinen yhden tähden sijaan kahteen tähteen viidestä. Detective Pikachulla on kuitenkin puolellaan huomattavasti paremmat saumat menestyä kuin millään muulla tähän mennessä julkaistulla pelielokuvalla.
Detective Pikachun suurin valttikortti on juurikin sen lähdemateriaali. Se ei ole vain pari tuntia kestävä Pokémon-animen jakso, jossa nuori kouluttaja saa ensimmäisen taskuhirviönsä ja keräilee salimerkkejä. Alkuperäisteos on perinteisen keräilyseikkailun sijaan point-and-click-etsiväpeli. Genren peleille on alun alkujaankin ollut tyypillistä dialogiin ja interaktioon perustuva kerrontatapa, joten elokuvasovitus ei vaadi käsikirjoittajilta ylimääräisiä ponnisteluja. Toistaiseksi pelien universumeita on hyödynnetty dramaturgisesti parhaiten Warcraft– ja Final Fantasy ‑leffoissa, mutta Detective Pikachun isoin ero näihin kahteen verrattuna on se, että käsikirjoitus- ja screenwriting-osastolle on palkattu osaavaa porukkaa.
Olemme jo yli parikymmentä vuotta saaneet nauttia peleissä, keräilykorteissa ja animaatiosarjassa nähdyistä taskuhirviöiden pelkistetyistä designeista. Kaikki pokémonit ovat piirtyneet verkkokalvoillemme juurikin sellaisena, jollaisena ne ovat Creatures- ja Game Freak ‑nimisten firmojen suunnittelijoiden kynistä syntyneet. Verkossa on toki pyörinyt myös DeviantArt-jäsenien renderöintejä, joissa realistiseen kuosiin piirrettyjä hirviöitä on sijoitettu tosielämän ympäristöihin. Kannattaa kuitenkin miettiä kahdesti sitä, onko realistista Tentacruelia järkevää etsiä Googlesta. Näiden samojen osaajien mielikuvitusta on käytetty myös Detective Pikachua tehtäessä, kun pokémonit tuodaan ensi kertaa isolla rahalla live action ‑formaattiin.
Pokémon on elänyt kaksi isompaa syntyhetkeä. Alkuperäinen buumi ysärin lopulla ja brändille miljoonia uusia faneja tuonut mobiilihitti Pokémon GO ovat omilla tavoillaan jakaneet Pokémon-fanit kahteen eri kovuusluokkaan, joista kumpikin tulee olemaan tämän leffan parissa mielissään. Trailereissa olemme saaneet jo nähdä nimikkosankarin lisäksi isossa roolissa muun muassa Charizardin, Mr. Mimen ja Jigglypuffin, mutta myös uudemmat Pokémon-generaatiot ovat edustettuna. Aipom, Snubbull, Greninja, Pancham ja monet muut tutut naamat ovat osoitus siitä, että tekijöillä on ollut aitoa mielenkiintoa koko Pokémon-pelien mönkijäkirjoa kohtaan. Ja onhan mukana tietysti myös Mewtwo! Trailereissa on vilahtanut myös lukuisia viittauksia pelimaailman paikkoihin ja tapahtumiin, joita tarkkasilmäisimmät Pokémon-tietäjät tarkastelevat suurennuslaseilla. Superfanit saa hykertelemään pelkästään seinälle ripustettu Johto Sport Clubin juliste, jossa seuraavan matsi-illan pääottelussa kohtaavat Steelix ja Articuno.
Hyväkään elokuva ei ikinä menesty, jos ei kukaan tiedä sen olemassaolosta, ja tämä ei toden totta ole ongelma Detective Pikachun kohdalla. Elokuvan markkinointiin on uponnut rahaa kuin Slakingiin iskuja konsanaan, ja jokainen traileri on ilmestyessään räjäyttänyt internetin atomeiksi, kun fanit ihastelevat ja kauhistelevat uusien hahmojen ulkoasuja. Myös takaisin leikkauspöydälle palautetun Sonic-elokuvan kompastelut ovat sataneet Warner Brosin ja Pokémon Companyn laariin. Itse Pikachulle lainaa ääntään Ryan ”Deadpool” Reynolds, joka taisi sittenkin olla nappivalinta, sillä Twitterin suosikkiehdokas Danny DeVitoa on vaikeaa kuvitella tekemässä promootiotyötä ja viraalimarkkinointia somekanavissa Reynoldsin innokkuudella.
Detective Pikachu on saanut aikaan videopelielokuvien saralla ennennäkemättömän kovaa kuhinaa, ja kohta selviää, tuleeko elokuvasta kategorian ensimmäinen maailmanlaajuinen kassamagneetti. Pokémon on jo itsessään niin iso brändi, että heikompia hirvittää, ja jos se saa vielä jalansijaa live action ‑leffojen puolella, on se saavuttanut likimain kaiken, mitä viihdemediassa voi saavuttaa. Aika hyvin ottaen huomioon, että kaikki alkoi mustavalkoisesta pelistä, joka julkaistiin Japanissa pienellä volyymilla viittä vailla kuolleelle käsikonsolille vuonna 1996.
Julkaistu aiemmin Pelaajaboardcastin sivustolla.