Arvostelussa Dave the Diver

Sushia ja sukeltamista

Vedenalainen maailma on kiehtonut ihmistä alusta alkaen, eivätkä pelaajat ole poikkeus sääntöön. Subnautican merimöröt jaksavat kiinnostaa vielä vuosia pelin julkaisun jälkeenkin, ja erilaiset kalastusminipelit herättävät intoa, oli kyseessä sitten Sonic Frontiers tai Animal Crossing. Tämän vuoden puhutuin kalapeli on kuitenkin Mintrocketin Dave the Diver, joka sai jopa Game Awardseilla vuoden indiepelin ehdokkuuden, vaikka taustalla häärii isompi julkaisija. Onko siiman päässä kahden kilon siika vai pelkkää merilevää?

Pelin alussa nimikkohahmo Dave rentoutuu aurinkotuolissa, kunnes käy kutsu Blue Holen alueelle. Mystisessä syvänteessä kerrotaan olevan kaikenlaisia kaloja ympäri maailmaa, ja Daven tehtävänä onkin kerätä aineksia eksentrisen Bancho-kokin sushiravintolaan. Aivan arkista puurtamista ei kuitenkaan ole luvassa, sillä syvänteistä paljastuu pikkuhiljaa muinaisen sivilisaation jäänteitä…

Päivät kuluvat pelissä tasaiseen tahtiin: aamulla ja iltapäivällä sukellellaan ainesosien ja muiden tärkeiden esineiden perässä, kun taas illalla keskitytään sushiravintolan pyörittämiseen. Pääosa pelistä vietetään veden alla, ja Dave on onneksi sulava pulikoija ja eväkkäiden narraaja. Perusmetodina kalojen nappaamiseen toimii harppuunapyssy, johon voidaan lisätä erilaisia elementtejä maastosta löytyvien päivitysten avulla. Pikkukalat saa napattua usein yhdellä ammuksella, mutta isommat vonkaleet vaativat hieman väsytystä ja lopulta pientä napinhakkaamista. Hait, barrakudat ja muut aggressiivisemmat vedenelävät käyvät Dave-paran kimppuun, jolloin avuksi kannattaa ottaa pyssy. Aseita riittää kivääristä verkkopyssyyn ja nukutusnuolista haulikkoon, eli kaloja pääsee naaraamaan monin eri tavoin.

Elämämittarina toimii luonnollisesti hapen määrä, ja säiliöitä saa täydennettyä veden allakin happitankkien avulla. Jos happi loppuu, päättyy sukeltaminen siihen, ja mukaansa pinnalle saa vain yhden kalan tai esineen, mutta muuta haittaa kuolemisesta ei ole. Vedenalaisen maailman tutkiminen on toteutettu hieman metroidvania-tyyliin niin, että syvemmälle sukeltamiseen vaaditaan tasaisin väliajoin uusia välineitä ja varusteiden päivittämistä. Uudet varusteet, isommat happisäiliöt ja syvemmät taskut auttavat uusien alueiden paljastamisen lisäksi myös tutkimisessa ja kalastamisessa. Kalojen lisäksi merenpohjasta voi haalia talteen muun muassa erilaisia mineraaleja, mausteita ja vesikasveja, joiden avulla niin aseet kuin ruuatkin muuttuvat paremmiksi.

Sushiravintolassa märkäpuku ripustetaan hetkeksi naulaan. Meren antimista saadaan aikaiseksi monenlaisia herkkuja, ja pelaajan vastuulla on suunnitella illan menu ja tarjoilla syötävää nälkäisille asiakkaille. Tavallisen sushin lisäksi uusia annoksia voi ideoida menestyksestä ansaittavalla inspiraatiolla, ja sushista voi myös tehdä paremman makuista ja tuottavampaa käyttämällä ylimääräisiä ainesosia tuotekehitykseen. Kun menu on suunniteltu, on aika kiikuttaa annoksia keittiön ja asiakkaiden välillä. Tarjoilun lomassa pitää muistaa siivota pöytiä, kaataa juomia ja täyttää wasabivarantoja, joten pikkutekemistä riittää. Ravintolan maineen kasvaessa on myös mahdollista laajentaa menua ja palkata apukäsiä keittiöön ja tarjoiluun, jolloin tuotot nousevat entisestään. Maine kasvaa kohisten tyytyväisten asiakkaiden tykkäyksillä ja reseptivalikoiman laajentamisella.

Tarinan edetessä kahden pääpuuhan lisäksi avautuu vieläkin lisää tekemistä esimerkiksi minipelien, maatilan hoitamisen, uhkapelaamisen ja valokuvaamisen parissa. Omaan makuuni erilaisia mahdollisuuksia tienata ja viettää aikaa alkoi olla jopa hieman liikaa aivan päätarinan loppumetreillä, ja uusia aktiviteetteja esitellään jopa aivan viimeisillä hetkilläkin. Valmiiksi tiukkaan peruspelattavuuteen saadaan siis monipuolista vaihtelua, ja erilaisia päivityspolkuja kaikkeen on saatavilla enemmän kuin riittävästi. Erilaisia lisätehtäviä hyväksymällä saadaan lisää päämääriä tavallisen kalastuksen ja pääjuonen seuraamisen lisäksi, ja samalla myös pelin hahmoihin päästään tutustumaan tarkemmin.

Tarinallisesti sukeltajan saaga toimii oikein mainiosti. Pelin edetessä päästään panostamaan sekä vedenalaisen valtakunnan salaisuuksien paljastamiseen kuin sushiravintolan kasvuun. Hahmokaartin eri osapuolet tukevat toisiaan ja muodostavat hienon kokonaisuuden, joka ei ota itseään liian vakavasti, mutta käsikirjoittajat osaavat tiristää sopivassa kohtaa jopa hieman kyyneleitä traagisempien sivuhahmojen kohdalla.

Teknisellä puolella Dave the Diver suoriutuu pääosin hyvin, vaikkakin latausruuduissa kestääkin aina kohtuullisen pitkään, ja ruudunpäivitys tipahtelee silloin tällöin. Peli kaatui kerran aivan testauksen alkumetreillä, mutta sen jälkeen tehdyt päivitykset ovat parantaneet kokemusta. Monipuolisella ääniraidalla voi kuulla myös suomalaisen Jukio Kallion kappaleita, ja pikselöity ulkoasu on miellyttävän ilmeikäs.

Yhteenveto

Dave the Diver on yllättävän tiukka paketti. Hyvällä peruspelattavuudella, mielenkiintoisella tarinalla ja runsaalla sisällöllä varustettu seikkailu tarjoaa reilun 20 tunnin edestä tekemistä, ja kaiken ylimääräisen keräämiseen saa kulutettua vielä lukuisia tunteja. Hienoisesta teknisestä rosoisuudesta huolimatta suosittelen sukeltelua trooppisissa vesissä lämpimästi kaikille.

Hyvää:
– Loistava ja monipuolinen pelattavuus
– Hyvä tarina
– Mainio rytmitys

Huonoa:
– Hienoinen tekninen hiomattomuus

Ei mikään kapakala.

Kiitokset Evolve PR:lle arvostelukappaleesta.

Dave the Diver
Alusta:
Switch, (Win, Mac)
Ilmestynyt: 26.10.2023
Kehittäjä: Mintrocket
Julkaisija: Nexon, Mintrocket