Arvostelussa Clock Tower: Rewind

Kuolettava kissa- ja hiirileikki

PlayStation 1:n megahitti Resident Evil ei ollut Capcomin ensimmäinen kauhuseikkailu tai kammotuksien täyttämään residenssiin sijoittunut peli. Yliluonnollisia voimia ja kartanon hirviöitä vastaan käytiin selviytymiskamppailua jo muun muassa NES:n aikana Kioshi Kurosawan elokuvaan löyhästi perustuneessa Sweet Homessa, jota ei kuitenkaan julkaistu lännessä. Sweet Homen lailla lokalisaatiota vaille jäi myös italialaisista kauhuelokuvista vaikutteita ottanut Human Entertainmentin Clock Tower, jonka ehostetun ja ensimmäistä kertaa länsipelaajia säikyttelevän Rewind-version takana on WayForward.

Clock Tower on pitkälti klassinen point and click -seikkailupeli, jossa tutkitaan paikkoja ja ratkaistaan pulmia hyödyntäen löydettyjä esineitä. Pelihahmo on 14-vuotias Jennifer, joka muuttaa Graniitin orpokodista kolmen kohtalon sisarensa ja opettajansa Maryn kanssa uuteen kotiinsa, Kellotorniksi nimettyyn Barrow’n suvun kartanoon. Onni kuitenkin kääntyy pian epätoivoksi, sillä rakennuksessa odottaakin jättimäisiä saksia heiluttava velipuoli, jonka kanssa alkaa hippaleikki kuolettavin seurauksin.

Aivonystyrät eivät joudu Clock Towerissa liialti koetukselle, mutta se ansaitsee kiitosta siitä, että ratkaisut ongelmiin ovat 90-luvun mysteeripeliksi hyvin loogisia. Eteneminen tyssää lähinnä puuttuvien avaimien takia, joten paikat kannattaa tutkia tarkkaan läpi. Peli sisältää jonkin verran erilaisia satunnaiselementtejä, joten jotkut asiat saattavat vaihtaa paikkaa ja osa ratkaisuista muuttua pelikertojen välillä.

Pulmien ratkomisen ohella on tehtävä kaikkensa, jotta ei joutuisi saksien väärinkäytön uhriksi. Tämä onnistuu hyödyntämällä kartanon eri kolkissa sijaitsevia piilopaikkoja tai juoksemalla niin kauas, että mielipuoli jahtaaja yksinkertaisesti kyllästyy leikkiin. Juokseminen kuluttaa Jenniferin voimia ja saa tytön kaatuilemaan ajoittain puhdin loppuessa. Välillä vastaan tulee myös tilanteita, joista pystyy selviämään B-näppäintä rämpyttämällä, mutta jos voimat ovat jo lopussa, on kohtalo sinetöity. Kuolemasta ei kuitenkaan rangaista, vaan sen jälkeen jatketaan samasta ruudusta vähän paremmassa hapessa. Tämä on sekä hyvä ja huono asia. Kauhupelin parissa pelko unohtuu helposti turhautumisen keskellä, mutta samaan aikaan on todettava, että pelaajan liian helpolla päästäminen poistaa myös jännitteen. Clock Tower epäonnistuu löytämään tasapainon näiden kahden puolen välillä. Aikanaan ehkä järkyttävä kuvasto ei enää säväytä, ja pelottavat hetket ovat turhan riippuvaisia murhaajasta.

Uudelleenjulkaisu tarjoaa kaksi tapaa kokea kellotornin kauhut. Uudessa Rewind-pelimuodossa on mukana pelin PlayStation-julkaisuun lisätty sisältö ja muutokset, ohjattavuutta on paranneltu, ja Jennifer pystyy muun muassa juoksemaan portaissa ja levähtämään käskystä. Mielipiteitä jakavana uudistuksena aiempaa aggressiivisempi saksimies ilmestyy paikalle huomattavasti alkuperäistä versiota tiheämpään tahtiin. Super Nintendon versiossa energian palautumisessa kriittisestä tilasta täyteen kestää muutaman sekunnin sijaan kahvikupin keittämisen verran, mutta harvemmin ja arvaamattomammin toimiva murhaaja tuntuu tunnelman kannalta toimivammalta ratkaisulta. Rewind-versiossa jatkuva pakoon juokseminen käy vain liian nopeasti ärsyttäväksi, koska melkoisen samankaltaisilla käytävillä navigointi on muistille tarpeeksi haastavaa ilman jatkuvia keskeytyksiäkin.

Molemmat versiot antavat kelata aikaa taaksepäin ja mukana on muutamia erilaisia näyttöasetuksia. Päälle saa halutessaan alkuperäistä tunnelmaa kanavoivan CRT-kuvaputkifiltterin, ja peliä voi pelata joko postimerkin kokoisessa tai sitä vähän suuremmassa ikkunassa sekä koko ruudulle venytettynä. Pakettiin kuuluvat muut ekstrat jättävät vähän toivomisen varaa. Galleriassa on mukana alkuperäinen manuaali, strategiaopas ja muuta pientä, mutta kaikki teksti on japaniksi, joten suurimmalle osalle pelaajista lukupaketista ei ole kauheasti iloa. Itse olisin kaivannut konseptitaidetta, mutta todennäköisesti jo aikaa sitten kaatuneen studion arkistoihin käsiksi pääseminen osoittautui liian vaikeaksi. PS1-version lyhyt käännössarjakuva sentään on mukana, ja vieläpä ääntä ja animaatiota sisältävänä ehostettuna versiona.

WayForward-päivityksen kohokohdaksi nousee alkuperäisen pelin ohjanneen Hifumi Konon videohaastattelu, jossa tuskin kerrotaan mitään, mitä sarjan kovimmat fanit eivät jo tiedä, mutta uudelle yleisölle se on mielenkiintoinen paketti erilaista triviaa. Puheaikaa olisi voinut tosin jakaa muillekin pelin parissa työskenneille.

Yhteenveto

Clock Tower on historiallisesti merkittävä kauhupeli ja varmasti kiinnostava teos siinä mielessä monelle, mutta valitettavasti aika ei ole kohdellut sitä kauniisti. Pelko on subjektiivista, mutta osa pelaajista pystyy varmasti eläytymään pelin parissa samalla lailla kuin sen vuonna 1995 ostaneet. Genren suurkuluttajana koin kuitenkin tämän kartanon kauhut huonosti vanhentuneeksi sisällöksi. Hitaasti perässä laahaava pienikokoinen mies isoineen saksineen ei saa sydäntä hyppäämään kurkkuun, eikä peli onnistu muilla keinoillakaan imaisemaan kunnolla sisäänsä. Kestoltaan Clock Tower on kuitenkin vain parituntinen tapaus, joten suurta aikainvestointia se ei vaadi.

Hyvää:
– Pulmat ovat loogisia
– Nätti pikselitaide
– Soundtrack
– Konon haastattelu

Huonoa:
– Onnellisempien loppujen saavuttamiseksi täytyy selata jo vähän opasta
– Menettänyt vuosien varrella pelottavuuttaan
– Kursorin ohjaaminen on kankeaa
– Niukalti ekstroja