Arvostelussa Bot Gaiden

Bottini on linnani

Melkeinpä alalla kuin alalla pelätään tällä hetkellä digitalisaatiota ja koneistamista. Miten kaupan kassahenkilöille käy kun itsepalvelukassat lisääntyvät? Lajittelukeskuksien trukkikuskit saavat väistyä ympäri vuorokauden töitä tekevien robottien tieltä. Jopa tämä arvostelutekstikin saattaa pian olla tekoälybotin kirjoittama ja oikolukema. Myös ammattinimikkeistä jaloin eli ninjailu on jäämässä modernin teknologian jalkoihin pelissä nimeltä Bot Gaiden. Kovinkaan pätevä salapoliisi ei tarvitse olla, jotta näkee tämän värikkään indiepelin isoimman inspiraation olevan peräisin 8-bittisen Nintendon ajoilta. Mutta voiko Tecmon klassikkopeliä korvata koneilla?

Bot Gaiden likimain suora Ninja Gaiden -pastissi, jos vain audiovisuaaliset asiat jätetään pois laskuista. Vaikeudestaan tunnettua 2D-toimintapeliä kohti kumarretaan niin pelin tasojen, pelihahmon liikkumisen, hahmoanimaatioiden kuin pomotaisteluidenkin osalta. Mikään ideaton ja härski rahastus Bot Gaiden ei kuitenkaan ole, mutta se kompastuu hieman omiin nokkeluuksiinsa.

Pelin juoni on sitä tuttua ”kasibittistä”. Iso ja paha lonkeromestari uhkaa tuhota maailman, joten ihmiskunnan viimeisenä toivona käynnistetään Optimus Primelta värityksensä kopioinut sankarillinen robottininja, joka kykenee hyppimään pelaajan käsissä vasemmalle ja oikealle, kiipeilemään ylös ja alas, sekä tietysti tuhoamaan samalla kaiken tieltään. Ja jotta toiminta ei olisi pelkkää Tecmon klassikkopelien kopioimista, lainataan Bot Gaideniin myös Mega Man X:n eläimellisiä robottimestareita vastaava pomovastustajakaarti ja kenttien vapaavalintainen suoritusjärjestys. Ninjoja mahtuu ruudulle myös kaksi, sillä peli tukee saman sohvan yhteistyömoninpeliä.

Kenttien läpäisyssä apuna on sangen tuttuja aseita ja erikoisliikkeitä, joita saa käyttöönsä tuhoamalla vihollisrobotteja. Ehdottomaksi suosikikseni nousi bumerangin lailla toimiva heittotähti, joka jatkaa loputtomiin kohti seuraavaa vihollista, mikäli asetta väistää sen palatessa takaisin. Toinen tärkeä erikoisliike on myös hyvin Mega Man -henkinen sivuttaispyrähdys. Kaikki riviviholliset kuolevat yhdestä osumasta, mutta vastaavasti myös pelaaja menettää kerätyt lisäkyvyt yhdestä kosketuksesta. Isoimmaksi haasteeksi jää siis tasoloikintaosuuksista selviäminen ehjin nahoin. Pelin alussa valittava vaikeustaso määrittelee, kuinka pelaajalle annetaan siimaa ruudulla näkyvien vihollisten määrässä ja tappavuudessa, mutta ei peliä voi sanoa liian helpoksi Casual-vaikeusasteellakaan.

Niin oudolta kuin se kuulostaakin, on Bot Gaidenin huomiota herättävä ulkoasu käytännössä sen suurin vaikeus. Tekijätiimi SwordSwipe Studios on onnistunut loihtimaan pelille erittäin kauniin graafisen ilmeen, joka on täynnä värejä, yksityiskohtia ja komeasti piirrettyjä massiivisen kokoisia hahmomalleja. Viimeksi mainittu koituu Bot Gaidenin kohtaloksi, sillä kun Ryu Hayabusa vihollisineen oli mitoitettu NES-seikkailuissaan täydellisesti ruudun ja ympäristöjen kokoon, on Bot Gaidenissa tilaa ruudulla kovin vähän valtavien koneiden vuoksi. Isoimmat viholliset täyttävät ruudusta leijonaosan, jolloin väistöliikkeet ja tarkat hypyt hankaloituvat huomattavasti.

Capcom teki aikoinaan isoista 2D-spriteista taidetta 90-luvun puolivälin jälkeen, mutta ne pikselihahmot sentään liikkuivat useamman freimin turvin. Bot Gaidenin viholliset näyttävät pysäytyskuvissa oikein mainioilta, mutta liikkeessä jähmeys korostuu hahmojen vähäisten animaatioruutujen vuoksi. Pieni tekijätiimi taisi haukata animointipuolella liian ison palan, jolloin pelin sulava toiminta tunnu läheskään yhtä nautinnolliselta kuin esikuvansa. Jos jotain hyvää tästä ratkaisusta hakee, niin etenkin OLED-mallisen Switchin ruudun läpi katseltuna peli näyttää herkulliselta kuin värikäs hedelmäkakku konsanaan.

Toinen Bot Gaidenin miinus on sen speedrun-keskeisyys. Peli toden teolla haastaa pelaamaan kentät läpi niin nopeasti kuin mahdollista, ja jopa palkitsee pelaajaa vaivannäöstä erinäisin power-upein ja pomovastustajien pienemmillä energiapalkeilla. Suorittavalle pelaajatyypille tämä on varmasti kiva asia, mutta tämä vauhtijuoksemiseen panostaminen rikkoo myös pelin kenttäsuunnittelun, jolloin myös moninpelikokemus kärsii. Kaikki kentät ovat täynnä kohtia, joissa kuutosvaihteella paahtaminen on käytännössä ainoa vaihtoehto edetä. Pikkuinenkin hidaste aiheuttaa lähes varman kuoleman loikittavien tasojen ja vihollisten kehnon sijoittelun myötä. Kelloa vastaan alituisesti pelaaminen antaa nopeasti läpäistylle pelille toisaalta lisää uudelleenpeluuarvoa, jos siis sattuu pitämään itsensä haastamisesta.

Yhteenveto

Bot Gaiden hellii toden teolla kaikkia vanhan koulukunnan Ninja Gaiden -faneja, mutta se yrittää tehdä samaan aikaan liian monta asiaa hyvin. Sitä on kiva pelata yksin, eikä siinä ole teknisellä osa-alueellakaan paljoa moitittavaa, mutta lukuisat hölmöt ratkaisut saavat pelaajan myös turhautumaan hyvin nopeasti. NES:n Ninja Gaidenissa osaava pelaaja sai uskomattomalla sormibaletilla ohjailtua itsensä turvaan vaaroilta todellisen ninjan lailla, mutta Bot Gaidenissa sama ei onnistu, koska ruudulle mahtuu juuri ja juuri pari amatöörin animoimaa vihollista kerrallaan. Kyllä ninjahommissa ihminen on edelleen se ykkönen, mutta eivät ne robotitkaan ihan surkeaa jälkeä tee.

Hyvää:
– Näyttää todella hienolta
– Ninjatähden terävät kontrollit
– Vaihtoehtoiset vaikeustasot

Huonoa:
– Hyvä grafiikka rikkoo tavallaan peliä
– Liikaa suorittamista, liian vähän tutkimista