Arvostelussa Astral Chain

Poliisi pamputtaa taas

Vuonna 2043 Maahan iskeytyi valtavalla voimalla meteoriitti, joka repi auki portteja vieraaseen ulottuvuuteen. Aika-avaruuden portaaleista seurasi paljon hyvää mutta vielä enemmän huonoa. Ensimmäiseksi ihmiskunta otti valtavan teknologisen harppauksen eteenpäin, sillä punaisena hohtava vaihtoehtomaailma kätki sisälleen aivan uudenlaisia mineraaleja, joista miljoonakorporaatiot jalostivat mitä tehokkaimpia työkaluja erityisesti tutkijoiden, asevoimien, poliisien ja sairaaloiden käyttöön. Pian repeämistä seurasi kuitenkin perässä vaarallinen kulkutauti, joka korruptoi kehon ja muuttaa sairastuneen lopulta zombimaiseksi olennoksi. Vielä nopeammin tappavaksi vaaraksi paljastuivat kuitenkin paljaalle silmälle näkymättömät chimerat, nuo astraaliulottuvuuden demonimaiset asukit.

2078 koko maailman katse on kääntynyt kansainvälisellä yhteistyöllä rakennettuun tekosaareen nimeltä The Ark. Eristäytyneellä saarella kehitetään arvokkaita lääkkeitä punapandemian hoitoon, ja lisäksi A.R.I.-organisaatio ja paikallinen lain koura ovat löytäneet keinon valjastaa chimeroiden voima omaan käyttöönsä. Kaapattuja petoja kutsutaan Neuron-poliisiyksikön sisällä Legioneiksi, joita on mahdollista nähdä ja hallita ainoastaan Legatus-laitteella. Legatusta kantava poliisi pystyy linkittymään Legionin kanssa yhdeksi saumattomasti toimivaksi pariksi, josta pelin nimikin tulee. Kaikki eivät ole kuitenkaan yksimielisiä siitä, miten pitkälle uusien superaseiden kehittäminen tulee viedä.

Pelaajan luoma mies- tai naishahmo ja vastakkaista sukupuolta edustava kaksonen liittyvät tähän harvinaiseen Legioneja kontrolloivaan eliittijoukkoon. Päähenkilön ulkonäköä voi kustomoida hieman, mutta tärkeimmät puheroolit hoitava Akira-sisarus on aina määrätyn näköinen. Pandemian aikana syntyneitä lapsia seurataan muutenkin tarkasti, mutta uudet tulokkaat aiheuttavat pidetyn partiojohtaja Max Howardin jälkikasvuna vielä tavallista enemmän kiinnostusta yksikön johdossa.

Lyhyen alkuintron jälkeen pelaaja istuu jo moottoripyörän selässä matkalla ensimmäiselle rikospaikalle. Ajaessa ei tarvitse painaa itse edes kaasua, eikä jalkaisin ole aluksi käytössä kuin muutama liike. Helpon ensimmäisen kentän tarkoitus on kuitenkin vain toimia sisäänheittäjänä Astral Chainin maailmaan, ja siinä onnistutaan täydellisesti. Ensimmäiset minuutit ovat visuaalisesti ehkä pelin parasta antia, sillä öinen sadesää, suurkaupungin asfalttiin heijastuvat valot ja purppuran sävyissä hohtavat mainostaulut luovat erinomaiset puitteet kyberpunk-seikkailun ensihetkille. Lisäksi ensimmäisten Legioneiden ja chimerojen esittelypätkät hoidetaan asenteella ja japanilaisen övereillä poseerauksilla. PlatinumGamesin (Bayonetta, Metal Gear Rising: Revengeance, Nier: Automata) suunnittelijat ovat selvästi katsoneet Akira– ja Ghost in the Shell ‑animet tarkkaan. Myös musiikkipuoli on kunnossa. Pääpaino on tällä kertaa enemmän rock-musiikissa, mutta teemaan sopivaa hissipoppia ja massiivisten taisteluiden aikana vingutettavia viuluja ei ole myöskään unohdettu.

Pelin ruudunpäivitys on lukittu PlatinumGamesille hieman epätyypillisesti 30 kuvaan sekunnissa, mutta Astral Chainin tapauksessa tasaiseen ruudunpäivitykseen ja 900p:n kokoiseen resoluution pyrkiminen vaikuttaa järkevältä. Ympärillä leijailee jatkuvasti monenlaisia sähköisiä partikkeleita, Legionin kutsumisella on oma efektinsä ja välillä on kytkettävä päälle IRIS-tutkajärjestelmä esimerkiksi seinien läpi näkemiseksi. Koko peli ei ole kuitenkaan silkkaa neonvalojen ilotulitusta, sillä lähes jokaisessa episodissa vietetään aikaa myös Neuronin harmaassa toimistorakennuksessa ja surrealistisessa astraalimaailmassa. Tehtävät käynnistyvät perinteisesti lyhyellä briiffauksella chimeroiden tai epäiltyjen rikollisten aiheuttamista ongelmista. Rikospaikalle saapumisen jälkeen on jututettava silminnäkijöitä, tutkittava valvontakameroita ja seurattava jälkiä Legionin ja IRIS-näkymän avulla. Siviilit kertovat tapahtumista muutamalla lauseella, joiden tärkeimmät vihjeet korostetaan idioottivarmasti punaisella värillä. Lopuksi johtolangat lyödään yhteen, ja vieressä seisova apulaiskonstaapeli huomauttaa vielä väärinymmärryksistä automaattisesti. Etsivän työn tekeminen, varjostaminen ja oikeiden ihmisten etsiminen väkijoukosta alkaa tuntua ensimmäisen kerran jälkeen hitaalta ja vaivalloiselta, ja sitä joutuu kestämään lähes jokaisen parituntisen episodin ensimmäisen puolikkaan ajan.

Pistooliksi muuntautuvalla teleskooppipatukalla paukuttaminen kuitenkin toimii, kuten Platinumin peliltä voi odottaa. Kaikille ohjaimen nappuloille on jokin käyttötarkoitus, mutta taisteluissa käytetään aktiivisesti vain kahta takaliipaisinta ja analogitatteja. Ohjaimen vasemmalla puoliskolla kontrolloidaan Legionia, ja oikealla liikutetaan omaa pelihahmoa sekä popsitaan tarpeen tullen lääkkeitä. Legion-kumppani takoo vihollisia automaattisesti, kunhan sen vain lähettää ensin oikeaan suuntaan. Legion voi olla kutsuttuna vain rajoitetun ajan, mutta aikavarasto täyttyy takaisin odottamalla muutaman sekunnin. Aikaa voi kerätä lisää siivoamalla ympäristön punaista ainesta, ja sitä voi myös menettää ottamalla vihollisilta pataan. Legionia joutuu kuitenkin säästelemään pääasiassa vain pelin alussa, sillä myöhemmin avattavat kontrolliyksikön päivitykset ja hahmojen uudet kyvyt parantavat energiatehokkuutta.

Alussa taisteleminen on suoraviivaista napinhakkaamista, mutta systeemin monipuolisuus avautuu hiljalleen. Pelaaja pääsee käskyttämään tarinan aikana yhteensä viittä erilaista Legionia, joilla on omat erikoisliikkeensä. Kykypuusta kannattaa avata ensimmäisenä Sync-liikkeet, jotka voi aktivoida täydellisesti ajoitetun väistöliikkeen jälkeen tai painamalla olkanappia lyhyen välähdyksen aikana. Tämän jälkeen toistetaan tyylikäs animaatio, jonka aikana pelaaja on täysin vahingoittumaton. Jokaiselle Legionille kannattaa valita hieman erilaisia kykyjä, jotta pelaajalla olisi vastaus jokaiselle vihollistyypille. Hahmojen välillä voi myös vaihtaa lennosta, joten yhtä Legionia voi käyttää esimerkiksi vain seuraavan buffaamiseen. Käytännössä kentällä voi liikkua myös kaksi Legionia yhtäaikaisesti, sillä yksi mahdollisista erikoisliikkeistä on hihnan katkaisu. Myös itse ketjua voi käyttää aseena. Se ei aiheuta normaalisti vahinkoa, mutta sillä voi sitoa paikalleen joitain vihollisia tai keskeyttää tiettyjä hyökkäyksiä.

Ketterimmät taistelijat ovat miekka- ja nuoli-Legion, joista ensimmäinen on loistava lähikontaktissa ja jälkimmäinen napsii lentävät pirut alas. Näitä kahta olomuotoa käytetään myös runsaasti kamppailujen ulkopuolella erilaisten kytkimien aktivoimiseen ja lukkojen hajottamiseen. Pelin alkupuolella opetetaan myös Legionin käyttäminen vetokoukkuna. Pelihahmo ei osaa hypätä itse, mutta Legion voi vetää poliisin perässään rotkon toiselle puolelle. Esineiden hinaaminen ja ”tasoloikinta” ei ole suoranaisesti vaikeaa, mutta kamera jumittuu usein huonoon kulmaan pelaajan joutuessa ohjaamaan kahta hahmoa yhtäaikaisesti.

Peto-Legion on ihmisen paras ystävä erityisesti pelin loppupuolella, sillä koiramaisen otuksen selkään hyppääminen nopeuttaa matkantekoa, ja lisäksi se osaa kaivaa esiin piilotettuja esineitä. On kuitenkin hieman sääli, että koira kaivaa kuopista useimmiten ylös pelkästään lääkkeitä, sillä parannustarvikkeita on muutenkin saatavilla runsaasti puhuvista juoma-automaateista. Vaihtoehtoiset värit asuihin, hauskat hatut ja muut asusteet ovat taas niin tarkan nuohoamisen takana, että verkosta on kaivettava esiin läpipeluuopas. Oikeastaan tutkimusmatkailu kannattaa jättää kokonaan toiseen pelikertaan, sillä alkupään tehtäviä ei ole edes mahdollista läpäistä täydellisesti rajoitetuilla kyvyillä. Raskaammista Legion-kumppaneista nyrkki-Legion mahdollistaa lyhyen levitoimisen myös taisteluiden ulkopuolella, ja kirvesmörssäriä kannattaa käyttää iskujen torjumiseen.

Astral Chain käynnistyy oletuksena Casual-vaikeustasolla, joka on alun kolmesta vaihtoehdosta keskimmäinen. Suosittelen kuitenkin vaihtamaan suosiolla mahdollisimman pian Standard-vaihtoehtoon, joka antaa myös arvosanat suorituksista tuttuun Platinum-tyyliin, olematta kuitenkaan merkittävästi vaikeampi. Ainoastaan yhden elämän antava Ultimate avautuu vasta episodin suorittamisen jälkeen. Peli on mahdollista pelata myös yhteistyössä kaverin kanssa jakamalla Joy-Conit kahtia, mutta tällöin kameran kontrolloiminen on vielä vaikeampaa, ja näppäinkomentojen jakaminen kahdelle pelaajalle aiheuttaa taatusti hämmennystä.

Yhteenveto

Nostan toimintapelien mestareille hattua siitä, ettei Astral Chainista tehty jälleen yhtä loputonta mäiskintäpeliä, vaan pelissä on muutakin tekemistä. Mutta vaikka taisteluosuudet ovat viiden tähden arvoisia, täytyy peli arvioida kokonaisuutena, josta noin puolet koostuu hidastempoisesta hiippailusta ja haastatteluista. Sivutehtävien joukossa on muutama erikoinen minipeli, mutta jos poliisin työstä haluaa tehdä helpon sijaan kiinnostavaa, kannattaa Platinumin ottaa mallia mahdolliseen jatko-osaan vaikkapa Ace Attorneyn ristikuulusteluista. Pelin maailma on kiehtova, mutta hahmogalleriaan ei kuulu montaa oikeasti merkittävää tai erityisen hyvin tulkittua hahmoa, eikä kertomus jumalia leikkivistä ihmisistä yllätä vähääkään tieteiskirjallisuuteen tai ‑elokuviin tutustunutta.

Hyvää:
– Loistava, monipuolinen taistelusysteemi
– Visuaaliset efektit
– Musiikki

Huonoa:
– Etenee välillä liian hitaasti
– Tuttu juonikuvio