Switchin parhaat kyberpunk-pelit

TOP 10

Cyberpunk 2077 käynnisti varsinaisen kyberpunk-buumin, jonka vaikutus on näkynyt myös Nintendo Switchin kauppapaikalla. Synkkää tulevaisuutta, huippuunsa kehittyneitä aseita, tekoälyn vaaroja ja kyberavaruudessa kekkuloimisen turvallisuutta käsitellään yhä useammissa peleissä. Fintendon toimitus listasi kymmenen neonvaloissa parhaimmalta näyttävää genren edustuspeliä eri lajityypeistä. Huom! Suurin osa listan peleistä on tarkoitettu vain aikuisille.

10

Akane

Ilmestynyt: 2019 | Alusta: Switch (Win, Linux, Mac, PS4, Xbox One, Xbox Series X/S)

Akane on tämän listan lyhytkestoisin ja yksinkertaisin peli, mutta ehkä juuri siitä syystä se ansaitseekin tulla mainituksi. Kyseessä on vain eurolla Switchin eShopissa säännöllisesti myytävä areenaselviytymispeli, jonka jujuna on se, että niin pelihahmo kuin vihollisetkin kuolevat vain yhdestä luodista tai miekansivalluksesta. Ja jotta köyhän miehen Kill Bill ei olisi silkkaa aivotonta nappien hakkaamista, osaavat erikoisemmat vastustajat blokata iskuja, jolloin pelaajan on kierrettävä ensin selustaan tai viimeisteltävä tappo kombojen myötä latautuvan erikoisliikkeen avulla. Sadan vihollisen surmaamisen jälkeen kohdataan aina tavallista älykkäämpi pomovastustaja, joka saattaa avata myös sanaista arkkuaan. Pelihahmo voi kantaa maksimissaan kuutta erilaista asetta tai esinettä, joita voi päivittää uusilla ominaisuuksilla tasaisin väliajoin.

Mikään puhuttelevan kyberpunkin riemuvoitto Akane ei kuitenkaan ole, sillä taustatarinan mukaan syy nimikkopäähenkilön riehumiselle vuoden 2121 Tokion kulmikkailla kadulla on kostaminen yakuzalle, joka on huhujen mukaan surmannut hänen perheensä. Sitä en tiedä, miten rikollisjärjestö on onnistunut värväämään sadoittain jäseniä samasta kaupungista. Huokeaan hintaansa nähden Akane on mukavan viihdyttävä pistejahtipeli, jonka käynnistää mielellään silloin tällöin muutamaksi minuutiksi.

9

Ghostrunner

Ilmestynyt: 2020 | Alusta: Switch (Win, Linux, PS4, PS5, Xbox One)

Akanen tavoin myös Ghostrunnerissa kuolemaan riittää yksi osuma. Yhteistä peleille on myös toiminnan brutaalius ja katanan kanssa liikkuva päähenkilö, vaikka pelattavuus onkin aivan toisenlaista. Ghostrunnerissa maailmaa katsotaan muistinsa menettäneen kyborgisankarin silmin. Ghostrunner-kyborgien on tarkoitus olla luojiensa uskollisia palvelijoita, mutta Jackiksi nimetty pelihahmo osoittaa harvinaisesti myötätuntoa harvoja elossa olevia ihmisiä kohtaan, mikä ei käy kaikille päinsä. Ihmisen arvo riippuu Ghostrunnerin maailmassa lapsuudessa annetusta sosiaaliluokasta, josta ei voi nousta toiseen.

Vihollisten silppuaminen ei ole Ghostrunnerin tärkein tai edes vaikein asia, sillä enemmän aikaa kuluu tarttumakoukulla leikkimiseen, seiniä pitkin juoksemiseen ja muihin parkour-temppuihin. Vaikka peli on haastava, on tallennuspisteitä ripoteltu fiksusti melkein jokaisen potentiaalisen surmanloukun eteen. Peli on suunniteltu speedruneja varten, joten se on myös parhaimmillaan silloin, kun kaikki sujuu sulavasti ja ilman pysähdyksiä. Visuaaliselta laadultaan Switchin Ghostrunner lisäosineen ei ole lähelläkään pelin muita versioita, mikä haittaa esimerkiksi tappavien luotien lentoratojen erottamista, mutta teemansa ja musiikkinsa puolesta se on paikkansa tällä listalla ansainnut. Pelin mainio soundtrack on julkaistu kokonaisuudessaan Spotifyssa.

8

Observer

Ilmestynyt: 2020 | Alusta: Switch (Win, Xbox One)

Observer on kyberpunk-trilleri, jonka takana on muun muassa Layers of Fear -kauhupelisarjasta tunnettu puolalainen Bloober Team. Vähemmän yllättäen myös Observer sijoittuu Puolan Krakovaan, ajallisesti vuoteen 2084. Lukuisten hallitusten epäonnistuttua vaarallisen digitaalisen viruksen ja huumesotien pysäyttämisessä valtaan nousivat megakorporaatiot, ja kaupunkien ongelmien ratkomiseksi perustettiin Observer-poliisiyksikkö, johon myös pelattava hahmo kuuluu.

Noin seitsemän tunnin kestoinen, tutkimus- ja tarinapainotteinen peli ei pitele liikoja kädestä, mutta kyberneettisesti vahvistettu konstaapeli Daniel löytää kyllä keinot sotkujen selvittämiseen hakkeroitumalla ihmisten mieliin ja analysoimalla näytteitä silmäskannerilla. Mutta toimivatko vimpaimet kyberavaruuden houkutusten ja oman pojan dramaattisen kohtalon häiritessä ajatuksia? Observer pyörii Bloober Teamin muiden pelien tapaan kelvollisesti myös Switchillä, joten pelistä nauttiminen ei ole alustasta kiinni.

Danielin roolissa on muun muassa Blade Runnerin (1982) ja The Hitcherin (1986) myötä maailmanmaineeseen noussut Rutger Hauer. Mies ehti toimia eläessään Observerin jälkeen vielä Kingdom Hearts III:n Xehanortin äänenä.

7

Black Future ’88

Ilmestynyt: 2019 | Alusta: Switch (Win, PS4, Xbox One)

Black Future ’88:ssa eletään synkkää ydintalvea loputtoman happosateen keskellä, joka on alkanut jo vuonna 1988. Syypää tähän katastrofiin on pommeista vähän liikaa innostunut arkkitehti, joka on rakennuttanut itselleen korkean tornin, jonka huipulla kelpaa pysytellä piilossa maankamaran tulvilta ja vielä elossa olevien ihmisten vihaisilta katseilta. Kun viimeisten ydintuhosta selvityneiden kansalaisten elinolosuhteet alkavat vaikuttaa mahdottomilta, on professorin aika maksaa teoistaan.

Black Future ’88 on kaksiulotteinen ”synthpunk”-roguelike. Synthpunk-etuliitteestä voi syyttää tietenkin pelin kasarimaisen syntikkatäytteistä taustamusiikkia ja markkinointitiimiä.
Pelaaja valitsee yhden viidestä pelattavasta hahmosta, joista jokaisella on omat päivitettävät aloitusaseensa, vahvuutensa ja heikkoutensa. Peliä voi pelata yksin tai kaksin joko lähitaisteluun tai pyssyihin keskittyvällä tyylillä, vaikka ohjaimen molempia analogitatteja hyödyntävä ohjaustapa soveltuukin ehdottomasti paremmin jälkimmäiseen. Tornin jokainen kerros palkintoineen luodaan uudelleen jokaisella pelikerralla, joten taktiikkaa ja aseita on myös vaihdeltava. Erilaisia aseita on huimat 50 kappaletta ja hahmoon vaikuttavia kirouksia ja bonuksia peräti 30. Paras kyvyistä on tietysti Matrixista varastettu ajan hidastaminen.

Black Future ’88 on alennuksessa säännöllisin väliajoin, ja peli soveltuu erinomaisesti niin kahden tikun räiskintöjen kuin Binding of Isaacin kaltaisten pelien ystäville. Nouse kuollaksesi ja kuole selviytyäksesi!

6

Ruiner

Ilmestynyt: 2020 | Alusta: Switch (Win, Linux, PS4, Xbox One)

Myös Ruiner on kahden tikun räiskintää ja lähitaistelua yhdistelevä toimintapeli, ja vieläpä harvinaisen onnistunut sellainen. Tummanpuhuva kyberpunk-teema näkyy kaikkialla: aggressiivisessa musiikissa, pelattavuudessa, tarinassa ja visuaalisissa efekteissä. Vaikka pelissä sattuu ja tapahtuu paljon, osaa se silti olla samaan aikaa hämmästyttävällä tavalla sekä tyylikkään hienostunut että armottoman raaka. Jokaisen propellihatun luulisi innostuvan viimeistään siinä vaiheessa, kun pelissä päästään puhumaan kykyjä parantavista kehoaugmentaatioista, energiakilvistä ja futuristisista verkkovimpaimista…

Tapahtumapaikkana on Rengkokin metropoli vuonna 2091. Päähenkilö on ledinaamion sonnustautunut hahmo, joka hyökkää korruptoitunutta järjestelmää vastaan pelastaakseen kidnapatun veljensä ja paljastaakseen totuuden salamyhkäisen hakkeriystävänsä johdolla. Hakkerointimekaniikka on myös osa toimintaa, mutta se tarkoittaa pääasiassa aselaatikoiden avaamista lyhyillä näppäinkoodeilla, joten räiskiminen ei pysähdy koskaan kuin korkeintaan muutamaksi sekunniksi. Luotien määrääkään ei tarvitse laskea. Pomovastustajat heittävät jonkin verran omaa häiriintynyttä läppäänsä ja saattavat esittäytyä pelaajalle pakottamalla ruudulle yllättäen oman lyhyen videoviestinsä. Devolver Digitalin julkaisema Ruiner on myös säännöllinen näky eri digikauppojen alennusmyynneissä.

5

Cyber Shadow

Ilmestynyt: 2021 | Alusta: Switch (Win, Linux, Mac, PS4, PS5, Xbox One, Xbox Series X/S)

Suomalaisväriä ja kahdeksanbittistä estetiikkaa listalle tuo indiepeli nimeltä Cyber Shadow. Pelin tarina on kuin suoraan Mega Manista, sillä maailmaa uhkaa mekaanisilla keksinnöillään julma tohtori Progen, joka pitäisi saada pysäytettyä. Ainoa operaatioon pystyvä henkilö on Shadow-klaanin viimeinen ninja, joka syöksyy sivuttaissuunnassa kohti robotteja katana tanassa. Ja kun kerta pelihahmona on ninja, niin pitäähän hyppely- ja taistelumekaniikat lainata tietysti NES:n Ninja Gaideneista. Päivittyvien kykyjensä ansiosta kyberninjasta tulee lopulta oppi-isä Ryu Hayabusaakin vahvempi sankari.

Klassisen vaikeita toimintatasoloikintoja on saatavilla Switchin eShopissa varsin runsain määrin, mutta laadukas Cyber Shadow hurmaa yksityiskohtaisella pikseligrafiikallaan, vaikuttavilla pomovastustajillaan ja julkaisijana Yacht Club Gamesin pelien hovituottajana toimivan Jake Kaufmanin ja säveltäjä Enrique Martinin musiikilla. Modernimman ajan hienouksia ovat taas elokuvamaiset animaatioruudut, joita hyödynnetään jonkin verran tarinankerronnassa. Pelin Switch-versio tukee myös julkaisijan Shovel Knight -sarjan amiiboja, jotka tuovat ninjalle hieman ylimääräisiä apuja Mekacityn pelastamiseksi.

4

Signalis

Ilmestynyt: 2022 | Alusta: Switch (Win, PS4, Xbox One, Xbox Series X/S)

Kahden hengen tiimin kehittämä Signalis on yksi viime vuosien positiivisimmin yllättäneistä selviytymiskauhupeleistä niin pelaajien kuin kriitikoidenkin mielestä. Ihmiskunta on on onnistunut asuttamaan koko aurinkokunnan, mutta valtaa pitää Eusanin totalitaarinen hallinto, joka valvoo kaikkea ja puskee propagandaa taukoamatta. Raskaimmat työt virastoissa ja tehtaissa hoitavat androidimaiset replikat, jotka elävät niiden kansalaisten rinnalla, joita ne on suunniteltu muistuttamaan. Pelihahmona toimii Elster-niminen replika, joka herää jostain syystä yksin jäisellä planeetalla, kaukana kaikesta sivistyksestä. Hylätyllä avaruusaluksella lojuvat dokumentit ja flashbackit Elsterin pään sisällä raottavat hiljalleen syitä androidien huonoon kohteluun.

Ulkoisesti ja pelimekaanisesti Signalis muistuttaa ensimmäisen PlayStationin kauhuklassikkoja Silent Hilliä ja Resident Eviliä animemausteilla, mutta zombien ja hirviöiden sijaan pahimmat viholliset ovat ihmisten luomia koneita, jotka saattavat yllättää älykkyydellään. Pakeneminen on usein kannattavampaa kuin ammuksien tuhlaaminen, ja välillä on pysähdyttävä selvittämään numerokoodeja ja pyörittelemään vanhojen radioiden nuppeja, jotta ovi seuraavaan käytävään avautuu.

3

ANNO: Mutationem

Ilmestynyt: 2022 | Alusta: Switch (Win, PS4, PS5)

ANNO: Mutationem on kiinalainen näkemys kyberpunkista, ja yllättävän yhteiskuntakriittinen sellainen. Pelin päätähtenä toimii Ann Flores, joka on suurkaupungin poliisin ja hullujen professorien kanssa läheistä yhteistyötä tekevä oman elämänsä toimintasankari, jonka sisällä uinuu hirviöimäinen voima. Annin perhesuhde on myös vähän erikoinen, sillä nuoren naisen ottoisä on robotti ja alamaailman kanssa vaikeuksiin joutunut rakas veli on kadonnut. On siis aika sitoa hiukset poninhännälle, lähteä selvittämään veljen tekemisiä ja tutustua samalla metropolin kummallisiin asukkaisiin mestarihakkereista virtuaalilaulajiin.

Pelillisesti ANNO: Mutationem jakautuu kahteen osaan: salapoliisityöhön kaduilla ja klubeilla sekä toiminnallisempiin kohtauksiin katoilla ja viemäreissä. Alussa Ann on aseistukseltaan ja kyvyiltään varsin heikko, mutta pelin luonne alkaa valjeta muutaman tunnin jälkeen, viimeistään tuplahypyn ja monsterivoimien avautuessa käyttöön. Pelissä käytetään mielenkiintoisesti sekaisin 2D-grafiikkaa ja 3D-ympäristöjä. Parhaimmillaan peli on silloin, kun se pakottaa ensin liikkumaan tupaten täynnä olevan yökerhon sisällä syvyyssuunnassa, mutta heti takaovesta ulos astuessa käynnistyy nyrkkitappelu paikallisten jengiläisten kanssa 2D-ulottuvuudessa. Laajan kykypuun ja asevalikoiman ansiosta taisteluita voi lähestyä esimerkiksi täydellisiä torjuntoja, ladattuja jysäyksiä tai kranaatteja taktiikassa painottaen.

2

Astral Chain

Ilmestynyt: 2019 | Alusta: Switch | Fintendo: 4/5

Vuonna 2043 Maahan iskeytyi valtavalla voimalla meteoriitti, joka repi auki portteja vieraaseen ulottuvuuteen. Aika-avaruuden portaaleista seurasi paljon hyvää mutta vielä enemmän huonoa. Ensimmäiseksi ihmiskunta otti valtavan teknologisen harppauksen eteenpäin, sillä punaisena hohtava vaihtoehtomaailma kätki sisälleen aivan uudenlaisia mineraaleja, joista miljoonakorporaatiot jalostivat mitä tehokkaimpia työkaluja erityisesti tutkijoiden, asevoimien, poliisien ja sairaaloiden käyttöön. Pian repeämistä seurasi kuitenkin perässä vaarallinen kulkutauti ja astraaliulottuvuuden demonimaiset asukit. Muutama vuosikymmen myöhemmin Arkiksi nimetylle saarelle eristäytyneet selviytyjät ovat alkaneet löytää keinoja taudin ja hirviöiden pitämiseen aisoissa, jolloin vaarallisimmaksi viholliseksi paljastuu mikäs muukaan kuin ihminen itse.

Astral Chainissa pelataan teleskooppipatukkapyssyllä aseistautuneella poliisilla, joka saa avukseen rinnakkaistodellisuudesta napatun Legion-olennon, jolla hoidetaan vihollisten kahlitseminen paikalleen ja pohjattomien kuilujen ylittäminen. Ensimmäiset minuutit ovat visuaalisesti Astral Chainin pelin parasta antia, sillä öisen prätkäkentän sadesää, suurkaupungin asfalttiin heijastuvat valot ja purppuran sävyissä hohtavat mainostaulut luovat erinomaiset puitteet kyberpunk-seikkailun ensihetkille. Lisäksi ensimmäisten hirviöiden esittelypätkät hoidetaan asenteella ja japanilaisen övereillä poseerauksilla. PlatinumGamesin (Bayonetta, Metal Gear Rising: Revengeance, Nier: Automata) suunnittelijat ovat selvästi katsoneet Akira– ja Ghost in the Shell ‑animet tarkkaan. Jotkut pitävät Astral Chainia jopa Bayonettojakin parempana toimintapelinä, joten Switchin yksinoikeuspeliin kannattaa ehdottomasti tutustua.

1

VA-11 Hall-A: Cyberpunk Bartender Action

Ilmestynyt: 2019 | Alusta: Switch (Win, Linux, Mac, PS4, Vita) | Fintendo: 4.5/5

Hämyinen baari syrjäisellä kujalla on nappipaikka kaikenlaiselle epämääräiselle toiminnalle: huumekauppaa, pahoinpitelyitä, ahdistelua… Onneksi on olemassa myös kunnollisia juottoloita, joissa palvelu pelaa ja baarimikko on sosiaalinen tuki romahduksen partaalla oleville asiakkaille. Sukeban Gamesin VA-11 Hall-A: Cyberpunk Bartender Action antaa mahdollisuuden kokeilla juomanlaskijan tehtävää dystooppisessa tulevaisuudessa.

Pelaaja ohjastaa Jilliä, syrjäisen VA-11 Hall-A ‑pubin baarimikkoa, jonka tehtävänä on palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin ja selvitä kotipuolessa odottavista laskuista. Baarissa ramppaa jos jonkinmoista asiakasta, joilla on kaikilla omat murheensa ja juomatoiveensa. Juomien kuluessa vieraat avautuvat Jillille yhä enemmän, paljastaen monia kipeitäkin asioita. Vaikka peli näyttääkin tyylipuhtaalta visual novelilta, on juomien miksaamisessa onnistuminen aivan yhtä tärkeää sopivien dialogivaihtoehtojen valitsemisen kanssa.

Eksentriset hahmot sanomalehden päätoimittajasta robotti-idoliin ja hakkerista palkkatappajaan saapuvat baariin viettämään rentoa aikaa yksin tai muiden kanssa. Kuppilassa ei varota kielenkäyttöä, ja yksi pelin hahmoista puhuu sangen avoimesti prostituoidun työstään. Jos karski kielenkäyttö ja raskaat teemat eivät haittaa, nivoutuvat keskustelut erinomaisesti pelin baariympäristön ja dystooppisen kyberpunk-maailman kanssa.