Yleinen peliaiheinen keskustelu

[ville111]

Switch Litessa on upeat värit ja ihan tyylikäs designi, mutta nykyisen Switchin omistajalle se on aika turha ostos. Parempi akkukesto ja entistä jäykempi rakenne tekevät laitteesta varmasti mukavamman kantaa mukana, mutta onhan tuo aika karsittu laite. Onneksi myös hintaa on karsittu, sillä sata dollaria on ihan tuntuva kevennys.

Sen sijaan laitteen sisälle pakatut energiatehokkaammat komponentit ovat asia, joka voitaisiin siirtää myös nykyiseen Switch-malliin. Pienempi lämmöntuotanto varmistaisi, että laite ei hönkisi telakoituna kuin pieni lehtipuhallin edes kesähelteillä. Vaikka itse suorituskyky pysyisi täsmälleen samana, niin energiatehokkuus on mielestäni asia, joka on tavoittelemisen arvoinen.

 

[bËst]

Yövuorot... hetket jolloin rahaa tulee smashbrossia pelaamalla, satunaisia tv-sarjoja katselemalla ja pelialan suuria ajatelmia pyöritellen.

Tällä kertaa ajatuksiini ja sitä myötä tähän raapustukseen päätyi oman näkökulmani perusteella kerätyt top5 -listat aiheista: Yliarvoistetuimmat ja aliarvostetuimmat videopelit kautta aikain.

Eli täyttä jargonia ilman tieteellistä tutkimusta. Suolla sormistani tekstiä, jossa nostan framille yliarvostettujen pelien listalla nimikkeitä, joilla on erittäin suuri hype, maine ja useimmiten arvostelutkin olemassa. Kuitenkaan minun mielestäni nämä nimikkeet eivät ole luoneet mitään merkittävästi uutta pelimaailmaan vaan ehkä jopa vieneet pelimaailmaa "väärään suuntaan".

Aliarvostetuiksi taas lasken pelit, jotka ovat jääneet pienelle huomiolle. Taustalla voi olla huono julkaisutaajuus, väärä alusta tms. perusteltua tai perustelematonta syytä.

Ai niin. Yksi kriteeri on se, että allekirjoittaneen pitää olla pelanneena peliä edes sen verran, että osaa siitä mielipiteen muodostaa. Eli ainakin enemmän kuin 5min.

Let's Go

TOP 5 - YLIARVOSTETUIMMAT VIDEOPELIT

5. SUPER SMASH BROS ULTIMATE
- Aloitetaanpas todellisellä yllätyksellä, jopa allekirjoittaneelle itselleen. Kyseessä on kuitenkin Smash-sarjan peli, joka sai allekirjoittaneen laittamaan Meleen tauolle ja löysin itsestäni sisäisen nuoren, joka haluaa grindata ja kehittyä pelissä enemmän tai vähemmän tosissaan. Pelillä on iso maine ja isot pelaajakannat. Ja se on toisaalta aivan perusteltua: Onhan pelissä monta asiaa tehty oikein ja ensimmäistä kertaa smashin historiassa emoyhtiö Nintendon tuki ja turva.

Itse olen pelissä tällä hetkellä pienessä Biasen tuulessa, ja alkaa korostumaan nimenomaan ne heikkoudet ja typeryydet, joita peli on pullollaan. Osa on merkityksettömiä pitkällä tähtäimellä, osa taas olisi niin pienellä korjausliikkeellä saatu korjattua jo suunnitteluvaiheessa. Sakurai jälleen hoitanut hienosäännön peliporukan karonkan jälkeisenä aamuna.

Ongelmat, jotka korostuvat ovat seuraavat:

- Joidenkin mekaniikkojen perustelematon poikkeavuus normista: Miksi Joker ottaa upB:llä kiinni reunasta, vaikka olisi kiinni seinässä, mutta ivysaur ei? Pieni asia, mutta täysin epälooginen.

- HIDASTUKSET! Mitä Hel***tiä niillä tekee? Pahimmillaan ne vain kusevat techit, tauttavat peliä turhaan ja ovat muutenkin epäloogisia. Ymmärtäisin, jos se tapahtuisi vipalla stockilla silloin kun KO on pelin sisäisessä datassa varma, mutta näin ei todellakaan ole. Useimmiten katson hidastuksia tilanteessa, jossa edgeguardissa paukautan kaveria, joka ei kuolekaan. Samalla itse valun alas kun en hiffaa recoveroida koska hidastus katkaisi focukseni peliin. Eikö tämän saisi helposti vaikka valikon taakse, jossa pelaaja itse saisi päättää haluaako tällaiset ylimääräiset efektit vai ei?

- Efektit noin niinkuin yleensäkin. Joka isku ja paukaus luo täysin tarpeetonta visuaalista örvellystä ja valosateenkaaria. Ilman niitäkin pärjättäis. Doubleseissa tämä ilmiö korostuu todella häiritsevästi. Ja Umbra Clock Tower.... siinä kentässä ei pysty pelaamaan ilman päänsärkyä joka aiheutuu pelkästään ympärillä vellovasta visuaalisesta helvetistä jota tausta puskee tärinää myöten pelikentälle.

- Kenttäsuunnittelu: Pelin fysiikat eivät toimi partypelaamisessa näissä hupikentissä. kaikki slopea muistuttavat kulmat aiheuttavat uskomattomia techseiniä hahmolle kuin hahmolle ja esim Sonicin toisessa kentässä on ihan mahdotonta tappaa montusta toista pelaajaa muualle kuin ylöspäin. Oikeastaan joka ikinen kulma pelissä käyttäytyy todella terävästi: Ihan kuin niihin liimaantuisi.

- Kenttäsuunnittelu osa 2: Pelin party-tyylin kentät ovat aivan uskomatonta kuraa. Kenttiä on paljon, mutta niistä hauskaksi tunnustettavat on laskettavissa yhden käden sormin. Kamalinta kaaosta edustaa kaikki King Size kentät, Marion putkiluolasto jossa ei voi edes suicidea tehdä sekä pac-land.

- Gameplay-mekaniikat: Miksi meteor cancel on poistettu pelistä? Miksi Power Shield vaihdettiin Parryyn? Miksi vastustajan läpi ei voi juosta? Tähän voi aina todeta, että "tottumiskysymyksiä" jne. Mutta mielestäni noi syövät gameplaylta paljon enemmän ominaisuuksia pois kuin tuovat lisää. Parry nyt on ihan legit transformaatio, mutta siinäkin pari haastetta: Power shieldiin verrattuna sen tarjoama opening on todella suuri eikä vaadi taitoa hyödyntää avointa tilannetta juuri ollenkaan. Taidon kysyminen päättyy siinä vaiheessa kun olet parryn masteroinut. Parryn käyttäminen rapid-moveja vastaan on vähintäänkin outoa. ja pelissä on lukuisia rapid-liikkeitä jotka trappaavat liikkeeseen kiinni puutteellisen DI:n vuoksi. Tätä ei parry paljoa auta.

Läpijuoksemattomuus ei lisää peliin mitään. Syö vain pois yhden tomahawk-tyylisen mindgame -option hallita neutraalia. Ja meteor-cancelihan on kaikessa yksinkertaisuudessaan täysin skillpohjainen tekniikka. Miksi kaikkien pienimpienkin töytäisyjen on pakko olla counteroimaton spaikki?

Pelin hahmokaarti on ihanan tasapainoinen, siitä plussaa mutta totuus on myös se, että hahmoja on yksinkertaisesti liikaa. Match up chartien opettelu on uskomaton työmaa.

4. SUPER MARIO GALAXY
- 3D-mario, josta on valinnanvapaus karsittu. Eli se, mikä teki 3D -mariosta erilaisen 2D-marioihin nähden. Peli käytännössä ottaa ilon irti avaruusteemastaan (joka muuten on teemana erittäin absurdi puhuttaessa sienimaailman putkimiehestä) ja häikäilemättä hifistelee sillä kentästä toiseen. Peli on putkijuoksua eikä edes yksittäistä kenttää voi tutkia haluamallaan tavalla kun se rakentuu vain pahimmillaan kymmenestä erillisestä pikkupläntääsistä. Star bitsit ovat yhtä tyhjän kanssa ja monet teemat pelissä tuntuvat one shoteilta. Kenttä rakentuu aina kulloisenkin tilanteen mukaan, eikä samaa maailmaa / planeettaa / whatever it is voi tutkia haluamallaan tyylillä. Mitän ei voi soveltaa, vaan on edettävä pelin ehtojen mukaan. Notta semmoinen 3D....

3. GTA VICE CITY -> eteenpäin.
- GTA:n maine on hyvin kyseenalainen. Onhan peli, jossa leikitään lain väärällä puolella kokeilun arvoinen ja jokainen pääsee vereselemään sisäisiä lainsuojattoman fantasioitaan videopelin turvin. Mutta käytännössä peli on tarinalta, kielenkäytöltä ja tyyliltään todella alakanttiin vedetty ja rikollinen maailmakin vahvasti stereotypioitu ja mukaan tärvätty kaikki mahdollinen, mikä auttaa luomaan pelin mainetta "isottelu" -pelinä. Varsinkin oman työni kautta tutuksi tulleet 12-16 vuotiaat jantuset puhuvat GTA:sta samanlaisena isottelu-kirosanana kuin tupakasta tai viinastakin. Onko tämä se, mihin peli on pyrkinyt? Vai onko se asia, minkä mielikuvan peli itsestään antaa.

Aluksi tämä pelisarja oli uudehko ja koodeilla lärpättely ja poliisien pakeneminen oli siistiä. Tätä "siisteyttä" riitti ekaan astetta realistisempaan peliin (GTA 3:een) saakka, mutta sen jälkeen pelin sisältö kuoli paikoilleen. Asioita tehtiin isommin, mikä on joissakin yhteyksissä hyvä juttu: Graafisemman väkivallan, kielenkäytön ja teemojen käsittelyn näkökulmasta se on sen sijaan aika huono asia. Peli ei ole rikastuttanut videopelikulttuuria mitenkään merkittävästi sitten GTA 3;n. Vice City, San Andreas yms. vain roikkuvat pelilistojen kärjessä koska ne ovat GTA:ita ja yksinkertaisia ihmisiä ruokkii yksinkertainen visuaalinen perseily -uudistus.

2. LAST OF US
- Zombie -apocalypse on itselleni mieluisa teema ja pelillisesti Last of Us tekeekin monta asiaa todella hyvin. Pelin suurin heikkous on kuitenkin sen ristisiittoisuus: Yrittääkö se olla laadukas videopeli, vai tv-sarjamainen interaktiivinen pelinkuvatus, jonka kaikki hohto perustuu tarinankerrontaan ja visuaaliseen realismiin?

Ei saa käsittää väärin: Peleissä saa olla hyvä tarina ja aina hyvä ulkonäkö on plussaa. Mutta pelin koko mahtavuus ei mielestäni saa rakentua näille aspekteille. Ja nämä ovat ne kaksi asiaa, joita Last Of Us:ssa on joka yhteydessä korostettu ylitse muiden peliaspektien. Tällaisia tapauksia varten ihmisillä on nykyään Netflixit ja elokuvateatteritkin vielä pystyssä. Last of Us ei ole hyvistä ideoistaan huolimatta pelillisesti mitenkään maata mullistava. Monet vastaavanlaiset pelit (RE4, Evil Within, ZombieU...) toteuttavat samaa teemaa paljon paremmin. Pelin eteneminen on yhtä cutscene -manifestia pahimmillaan ja parhaimmillaankin vain visuaalisten maisemien tuijottelua konfliktin välttelyn ohessa. Muista pelillisistä arvoista nostan esiin uudelleenpeluuarvon, tai oikeammin sen puutteen sekä puitteista huolimatta läsnä olevan lineaarisuuden.

Peli ei tiedä, onko se lintu vai kala. Lintu puolella se ottaa turpiin alan pioneerin, Resident Evilin parhailta osilta ja Kala-puolella Until Dawn -tyylinen interaktiivinen storypeli tekee kaiken paljon sulavammin.

En oikein tiedä, mitä pelistä sanoisin sen syvemmin. Peli itsessään ei ole huono, se on vain täysin yliarvostettu ja mielestäni syistä, mitkä vievät pelikulttuuria pahasti väärään suuntaan. Mitä enemmän pelejä katotaan tältä inhorealismin ja elokuvamaisuuden näkökulmasta, sitä vähemmän panostetaan pelattavuuteen, sisältöön ja itse laatuun.

1. UNCHARTED
- Aika koomista: Arvostan Naughty Dogia pelikehittäjänä mutta top 2 sijat menevät kuitenkin tälle yhtiölle. Missä vika? Ehkä se on siinä, että on luovuttu ikonisista hahmoista (crash bandicoot, Jak&Dexter) jotka jo ihan hahmoina ja maailmoina asettuvat teeman "videopeli" alle.

Naughty Dog on hypännyt siihen junaan, jonka mielestä pelien on pakko sisältää mahdollisimman paljon "aitoja ihmisiä", ihmismäisiä fysiikoita ja tätä esille nostamaani inhorealismia. Videopelien on tarkoitus olla fiktiota ja fantasiaa. Jos sitä sotketaan tällä inhorealismikertoimella, niin ihmekään kun tämän päivän lapsilla ja nuorilla menee puurojen ja vellien lisäksi myös todellisuus ja fantasia ihan solmuun. Unchartedissa tämä näkyy aivan liian vahvasti.

Nathan on hahmona köyhän miehen Indiana Jones ja munaton versio Lara Croftista. Sisäisesti myös karvaton variantti Prince of Persiasta. Itse peli on äärimmäisen lineaarinen isoista alueista huolimatta ja valtaosa kohtauksista, joissa pelaaja etenee on sotkettu ylimääräisellä skriptatulla efektihulabaloolla. Vähän samaa ongelmaa kuin RE 6:ssa (ja monissa muissa moderneissa peleissä) joissa ympäristön tapahtuvat reagoivat skriptatusti pelihahmon ja pelaajan liikkumisen kanssa kun etenemisessä tavoittaa tietyn pisteen.

Peli leikkii myös alkeellista pyssypeliä, mikä on sinällään ihan ok, mutta sotkee pelin kokonaisuutta vaan ennestään. Tämä nyt on tuttu ilmiö jo vertaamastani Tomb Raiderista, mutta Unchartedissa sen rooli on välistä aivan liian keskeinen.

En nauttinut yhdestäkään Unchartedista. Ihmettelen suuresti, miten peli roikkuu vuodesta toiseen ja osasta toiseen hypejunan ykkösvaunussa. Ei peli kelvoton ole, mutta osaan lonkalta luetella ainaki 200 parempaa peliä.


TOP 5 - ALIARVOSTETUIMMAT VIDEOPELIT

5. DIDDY KONG RACING
- Pelillä on Raren -luottoluokitusleima ja varsinaista haukuntaa peliä kohtaan en ole ikinä kuullut. Tämä näkökulmani perustuu enemmänkin ainaiseen "mario kart vs. CTR" -keskusteluun josta tämä jätetään ilman sanansijaan aina ulkopuolelle. Teema nousi esillee jälleen kun CTR:n uusi versio saapui eetteriin.

CTR ja Mario Kart (ainakin DD) ovat hyviä ja hoitavat tiettyjä osa-alueita juuri oikein. Moni asia, mikä Mario Kartissa kusee, on CTR:ssä kohdillaan. Ja sama päinvastoin. Ihmisiltä vaan unohtuu tämä kolmas tapaus, joka teki käytännössä kaiken oikein: Ja yhdellä yrityksellä. Pelin tarinamoodi on taattua 90-luvun kart-pelin tarinakaanonia. Eli jokin summittainen syy ajaa kilpaa joka kentässä ja saavuttaa jotain suurta ja mahtavaa. Oli se kuitenkin niin merkittävä, että CTR surutta imitoitti ja kopioitti sen omaan peliinsä.

Diddy Kong Racingissä ei ole ihan yhtä luovaa driftiä kuin CTR:ssä eikä yhtä tunnettua hahmokaartia kuin Mario Kartissa, mutta muilla osa-alueilla DKR loistaa. Musiikit ovat timattia kentästä toiseen, monipuolisuutta on kolminkertainen määrä pelkästään sen vuoksi että kart-auto ei ole ainoa tapa pelata kenttiä ja kenttäsuunnittelu on rikasta. Moneen kenttään saa ajoneuvoa vaihtamalla aivan uuden perspektiivin. Isoimman kiitoksen peli saa item-politiikastaan, joka ei ole sidottu sijoitukseen, satunnaisuuteen, lottokoneisiin tai rouva fortunan vuosipäivään. Kaikki itemit ovat koko ajan kaikille saatavilla ja niiden "tuunaaminen" on sekin pelkkää oman pelitaktiikan suunnittelua. Pelissä mikään ei jää sattumanvaraan vaan peli palkitsee vain ja ainoastaan taitavimmat kuskit. Lisätään vielä toinen ysäriteema, eli se että peliä voi tuunata koodeilla mieleisekseen niin avot.

Ainoa iso miinus DKR:lle tulee hahmobalanssista: #TT.

4.FIGHTERS DESTINY
- En ole "perinteisten" fighterien ja health baria hyödyntävien taistelupelien ystävä, mutta N64:lle aikoinaan ilmestynyt Fighters Destiny on täydellinen poikkeus. Voittoa ei saanut pelkästään health baria pudottamalla vaan se tuotti ainoastaan vastustajalle hetkellisen toimettoman tilan. Matsin voitto ratkaistiin pisteillä, joita sai sen mukaan, minkälaisella iskulla vastustajan tyrmättyä: Ring out, Knock Out, Counter ja special olivat nämä optiot.

Peli noudatti muuten orjallista button combinaatioiden ulkoaopettelun kaavaa. Mutta animaatiot pidettiin aisoissa ja keskityttiin oleelliseen. Isoja linkkejä oli vaikea muodostaa pelin luonteen vuoksi ja se ruokki myös pelin laadukkuutta, Pelissä oli haastetta, luonnetta ja laadukasta musiikkia. Mutta kukaan ei puhunut peleistä kun marketeista löytyi mm. nimikkeet Tekken, Street Fighter ja Mortal Kombat. Sääli sinänsä.

Tässä pelissä oli kuitenkin rehti ja rehellinen lehmä hahmona.

3. RESIDENT EVIL CODE VERONICA X
- Jälleen peli, joka unohdetaan usein resident evilä koskevissa keskusteluissa. Ykköstä, sen remakea ja remasterointia ylistetään: Kakkosta ja kolmosta palvotaan. Nelonen on uuden waven menestyjä... mutta entäs Zero ja etenkin Code Veronica X? Otan riskin ja sanon ääneen, että Code veronica X on parempi kuin yksikään alkuperäisestä trilogiasta. Tarina, hahmot, puzzlet, vaikeustaso... kaikki on tässä versiossa paljon hiotumpaa kuin noissa aikaisemmissa edeltäjissä.

Kuulemani mukaan peliä ei kukaan pidä huonona... ainoastaan unohdettuna ja loppupomosta puhutaan haastavana mulkkuna. Ja se on kyllä ihan paikkansa pitävä vertaus, joskin itse nautiin haasteista.

Code Veronica X paransi siitä, mitä RE1 ja 2 aloittivat. Runko on uskollinen ja pelin sisäinen teema todella uskollinen saagalle. Lisätyt ominaisuudet, ympäristöt ja hahmot tekevät kunniaa sarjalle ja mielestäni peli on täysiverinen osa Resident Evil -pesuetta.

2. CASTLE CRASHERS
- hack'n Slash -tyyliset pelit tuntuvat nekin aika ysäriltä ja monelle tulee varmana ekana mieleen Turtles arcadet sekä Final Fight -tyyliset pelisarjat. Sekaan mahtuu myös Xboxin oma, indiehenkinen ja vahvasti komiikalla maustettu variantti kyseisestä genrestä. Peli sai julkaisussaan paljolti huomiota, mutta sittemmin se vain katosi, kuoli pois ja vaipui unohdettujen pelien hyllyyn.

Harmi sinänsä, sillä peli teki kunniaa tälle peligenrelle ja herätteli sitä uudelleen henkiin. Nykykilpailija ja vertailukohta tälle pelille on varmaan cuphead, joka nauttii jo kulttisuosiota. Mikä on toki oikeutettua, mutta sinänsä harmi että tämä timantti ei samaan statukseen yltänyt.

Moninpeli on tässä pelissä toteutettu erinomaisesti ja hack'n slashiksi se on myös poikkeuksellisen armelias continue-systeeminsä puolesta. Sopivan kieli poskella tehty peli tositarkoituksella pelaamisesta nauttiville. Lisätään sekaan suoraviivainen ja matalan kynnyksen roolipeliominaisuus niin kokonaisuutta ei voi muuta kuin kehua. Suosittelen peliä ehdottomasti kaikille vaikkapa sitten kostean neljän kaveruksen illanistujaisten kruunajaiseksi.

1. ETERNAL DARKNESS
- Peli, joka tuli "väärälle" alustalle. Nuff said. Kokeili uutta ja onnistui aivan mahtavasti.

Pieni miinus taistelukohtauksien ohjattavuudesta. Vaati todella paljon totuttelua.

 

[Wilbur wals]

Minkälainen sarja on Rune Factory. Ensi vuonna pitäisi ilmestyä viides osa. Onko kyseessä jrpg?

 

[Kraidi]

3. RESIDENT EVIL CODE VERONICA X
Kuulemani mukaan peliä ei kukaan pidä huonona...

Ei tämä mikään mahdottoman huono peli mielestäni ole, muttei myöskään kovin hyvä. Code: Veronica X:n suurimmat ongelmat piilevät sen rytmityksessä ja pituudessa, jotka tekevät siitä melko pitkästyttävän kokemuksen. Ennen kaikkea pelistä puuttuu aikaisemmista osista tuttu kompaktius, minkä lisäksi sen käsikirjoitus ja hahmot ovat jopa tämän sarjan mittapuulla kiusallisia. Pidän paljon klassisista Resident Evil -peleistä ja niin haluaisin tästäkin, mutten vain pysty siihen. Tässä siis yksi jäärä, joka pettyi aikoinaan kovasti.

 

[Tingle]

Minkälainen sarja on Rune Factory. Ensi vuonna pitäisi ilmestyä viides osa. Onko kyseessä jrpg?

Maatilasimulaattori roolipeli-elementeillä ja luolastoilla.

 

[Wilbur wals]

Maatilasimulaattori roolipeli-elementeillä ja luolastoilla.

Eli Harvest moonin kaltainen tekele. Johan alkoi kiinnostamaan(nimimerkillä. 75 tuntia Stardew Valleyta pelattuna). Täytyykin vähän perehtyä sarjaa. Kiitos vinkeistä

 

[ville111]

Tuli viikko vai kaksi takaperin hankittua Castlevania Anniversary Collection alennuksesta. Pelien määrään ja laatuun (noh, paria poikkeusta lukuun ottamatta) nähden hinta oli kohtuullinen.

Ensimmäinen Castlevania menikin jo läpi. Kokemuksena se oli haastava, mutta hauska. Ruoskalla vihollisten iskeminen on tyydyttävää, kunhan ohjauksen kanssa tulee sinuiksi. Ikäänsä nähden sen mekaniikoissa on jopa yllättävän paljon syvyyttä, vaikka en aivan kaikista ratkaisuista pitänytkään. Jouduin käyttämään muutamassa kohdassa save-stateja, vaikka yritinkin pärjätä ilman. Frankensteinin hirviön ja Kuoleman liikeradat tuntuivat niin epämääräisiltä, että en pode tästä huonoa omatuntoa.

Bloodstained: Curse of the Moonin kohdalla en pitänyt siitä, miten se oli lainannut hyppymekaniikkansa vanhoista Castlevanioista (paitsi helpommalla vaikeusasteella). Nykyään se tuntuu epäintuitiiviselta ja standardien vastaiselta ratkaisu, vaikka kenttäsuunnittelu olisikin rakennettu sen ympärille. Totuttelulla tästäkin selviää, sillä Castlevanian loppupuolella hyppiminen alkoi jo tuntua melko miellyttävältä. Vaikka hieman lämpeninkin mekaniikalle, niin en silti varsinaisesti halua tätä uusiin peleihin. Sen sijaan voin kyllä arvostaa sen tuomia haasteita peleissä, jotka vielä hyödynsivät sitä.

Seuraavaksi tarkoituksena olisi läpäistä Super Castlevania IV, joka sattuu olemaan myös Viikon pelinä. Hieman pelasin peliä jo SNES Minillä, mutta en koskaan pelannut alkua pidemmälle. Ekat pari tasoa menivätkin nyt läpi helposti. Todella viimeistellyn oloista menoa, joten ei ainakaan vielä mitään valittamista.

 

[Tsiga]

Eli Harvest moonin kaltainen tekele. Johan alkoi kiinnostamaan(nimimerkillä. 75 tuntia Stardew Valleyta pelattuna). Täytyykin vähän perehtyä sarjaa. Kiitos vinkeistä

Voin suositella t. Stardewiä n. 500h takana :D

 

[Garo]

Tartuin vihdoin uudestaan Resident Evil Revelation 2:een, joka on kummitellut Switchilläni viime kesästä lähtien. Peli jäi kesken ensimmäiseen lukuun, johon suurimmaksi syyksi laskisin sen, etten vain päässyt sinuiksi ohjauksen kanssa. Aiemmin tänä vuonna julkaistu Resident Evil 2 Remake kuitenkin imaisi mukaansa vähän paremmin, mikä antoi enemmän motivaatiota uuden ohjaustyylin opettelemiselle. Siitä oli sitten helpompi siirtyä takaisin Revelations 2:n pariin, joka osoittautui oikein mukavaksi paketiksi. Yksin pelaavalle kahden hahmon välillä vaihtelu ei oikein tarjoa mitään, kunhan hidastaa piilotettujen itemien hommaamista, mutta ei se peliä pilaa. Hiippailuelementti tuo vaihtelua viholliskohtaamisiin ja RE4-tyylinen eteneminen oli mielestäni hyvin tahditettu. Suvantokohdissakin tunnelma pysyi usein sopivan tiiviinä. Erilaisten pulloaseiden craftaus oli mukava ominaisuus, joka salli pelityylin pienen viilauksen itselle sopivimpaan suuntaan riippuen siitä, mikä aiheuttaa eniten ongelmia: Revenantien kanssa tuskailevan paras apu ovat tulipullot, isoihin vihuparviin tepsivät räjähtävät pullot jne. Hahmoparien tasapainotus tuntui välillä vähän kummalta: Claire ja Moira kärsivät ammuspulasta, mutta joutuvat useimmiten kohtaamaan vihut kasvotusten, kun taas Barryllä ja Natalialla ei ole panoksista pulaa, mutta tilaisuuksia hiippailuun ja vihujen hoiteluun pelkällä puukolla on yllin kyllin.

Ensimmäisestä Revelationsista tuttu Raid Mode on yhtä koukuttava kuin ennenkin. Uusien aseiden haaliminen, niiden päivittäminen ja hahmon kehittäminen ajavat hyvin eteenpäin, vaikka tasot tuntuvat välillä nousevan tuskallisen hitaasti. Erilaisten kenttien määrä yllätti positiivisesti, kuten myös muutamien vanhojen vihollisten paluu. Tietyllä tasolla Raid on pääkampanjaakin nautinnollisempi kokemus.

 

[Mies joka ei pystynyt]

En kyllä ymmärrä tätä ulvomista Activisionia kohtaan kun se meni lisäämään mahdollisuuden ostaa kolikoita Crash Team Racingissa. Niin pitkään kun pelissä voi saada kaiken täyten legitisti pelaamalla netissä, vaikka olisikin sysipaska pelissä, niin mikromaksut eivät vaikuta peliin mitenkään. MIkäli sama systeemi jatkuu, missä ekan tunnin (?) aikana saa joka päivä lastillisen kolikoita joka racen jälkeen, niin ei pitäisi olla minkäänlaista ongelmaa kerätä tarvittavat kolikot kaiken ostamiseen pistämättä lanttiakaan peliin.

Olisiko ihmiset vähemmän suutuksissaan jos olisi lisätty mahdollisuus ostaa puvut paketteina? Niin kuin tappelupeleissä on ollut ikuisuuksien ajan? Olisiko parempi vaihtoehto ollut se että kaikki puvut ovat erillisiä DLC?

Mikäli kyseessä on vain viha mikro transactioneita kohtaan yleisenä ilmiönä, niin okei, ymmärrettävää. Mutta tämän pelin kohdalla ne eivät vaikuta gameplayhyn mitenkään, joten en ymmärrä tätä ulvomista siitä kuinka Remake on nyt pilattu. Sama peli se on kuin viikko sitten.

 

[Dagoberto]

No Activisionilla on erikoinen tapa lisätä mikrotransaktiot peleihin julkaisun jälkeen. CTR on kuitenkin osittain suunnattu vielä lapsille ja remake pelistä jossa ei ollut mikromaksuja. Tuntuu myös että nämä Grand Prix eventit ovat erityisen grindattavia tarkoituksella. Ihmisiä hiertänee tämä businessmalli ja en ainakaan itse näe, että sen kritisoiminen olisi millään muotoa huono juttu.

 

[Jonelink]

En itsekkään ymmärrä mitä miksomaksuilla halutaan aikaseksi? Verkkopeleissä halutaan yleistyä kaikilla tavaroilla ja tulla jonkinlaiseksi ''sankariksi''. Jos haluaa jonkun voimakkaan aseen, niin sitten tyytyy tuohon mikromaksuun, millä sitten ostetaan se ase pelistä. Nuoruudessa tuli pelattua paljon Habboa, jossa tuli ostettua ärrältä habbo-seteleitä, mitkä on kans mikromaksun kaltaisia. Kolikot sain, kamat ostin ja jossain kohtaan jouduin huijatuksi. Sitten tajusin että setelit on turhaa kamaa.

 

[Mies joka ei pystynyt]

No Activisionilla on erikoinen tapa lisätä mikrotransaktiot peleihin julkaisun jälkeen. CTR on kuitenkin osittain suunnattu vielä lapsille ja remake pelistä jossa ei ollut mikromaksuja. Tuntuu myös että nämä Grand Prix eventit ovat erityisen grindattavia tarkoituksella. Ihmisiä hiertänee tämä businessmalli ja en ainakaan itse näe, että sen kritisoiminen olisi millään muotoa huono juttu.

Grand Prixeihinhän mikromaksut eivät nimenomaan vaikuta ja jo tunnin pelaaminen päivässä varmaankin riittää täysin hyvin unlockaamaan varmaan kaiken sen kuukauden aikana kun Grand Prix on auki.

 

[Tingle]

Onhan se törkeää paljastaa pelin rahoitusmalli kuukausi julkaisun jälkeen, kun pelit on myyty ja arvostelut saatu.

 

[Genkku]

Mahdollisuus avata kaikki CTR:ssä rahalla on lopulta aika yhdentekevä. Jos nyt lähdetään siitä että avattavaa on paljon (remakessa vielä uudet hahmot, skinit ja tarrat, eli kaikki on kosmeettista), mutta CTR:ää ei kuitenkaan voi verrata esim. Mortal Kombatiin, jossa kaiken avaaminen vaati laskujen mukaan tuhansia pelitunteja.

Paljon peliä pelaaville sälän määrä on hyvä juttu, sillä se lisää pelin elinikää. Kasuaaleille ja lapsille (niitä on CTR:n tapauksessa paljon) urakka on vaikuttaa taas aika mahdottomalta, sillä pelissä pitäisi olla vielä kohtalaisen hyväkin avatakseen ne suosikkihahmot äkkiä, mutta tämä ryhmä tuskin jaksaa opetella oikoreittejä, toisin kuin ne aktiiviset pelaajat. Just gid gud tai ole huono ja maksa enemmän, ei tämä mielestäni väärin ole. Jos kaveri ostaa baby moden ja itse avaan normaalisti, niin ei se ole minulta pois. Sen sijaan saan oikeuden kutsua itseäni true gameriksi.

 

[ville111]

Switchin eShopissa ladattavana oleva Dragon Quest XI:n demo osoittautui niin pitkäksi kuin maistuvaksikin. Demon loppuun pääsin noin kuudessa tunnissa, enkä edes ole kolunnut ihan joka nurkkaa kunnolla. Pakko antaa kehittäjätiimille iso peukku siitä, että peli näyttää hyvin vertailukelpoiselta esimerkiksi PS4-versioon nähden, eikä suorituskyvyssäkään ole paljoa moitittavaa. Musiikkiraita on niin mahtipontinen kuin voi toivoakin, joten tekniseltä toteutukseltaan kokemus vaikuttaa mainiolta!

Myös pelattavuus vaikuttaa olevan pääsääntöisesti kunnossa. Okei, Dragon Questin taistelujärjestelmä on hyvin pelkistetty, ja se näkyy myös demossa. Vasta loppua kohti alkoi olla muutama eri vaihtoehto valittavana taistelussa, ja silloinkin usein riittää spämmätä tavallisia hyökkäyksiä, aina silloin tällöin käyttäen Heal-taikaa. Pep Powers -mekaniikka voi olla ihan mielenkiintoinen, jos se tarjoaa myöhemmin paljon vaihtoehtoja, jotka oikeasti toimivat eri tavalla. Joka tapauksessa taistelujärjestelmä on kelvollinen, mutta se ei jättänyt mitenkään lähtemätöntä vaikutusta. Sen sijaan alueiden tutkiminen maittoi hyvin. Toisin kuin monissa muissa JRPG:issä, DQ XI:ssä on yllättävän paljon vertikalisuutta maailmassaan. Aarrearkkuja ja materiaaleja oli ilo etsiä, etenkin kun maisemia katsoi samalla oikein mielellään.

Ennen demon peluuta en odottanut Dragon Questia kovinkaan paljoa. Ainoa pelaamani sarjan osa, Dragon Quest VII, ei tehnyt kovin suurta vaikutusta. Nyt kun tähän uuteen osaan on jo ehtinyt vähän uppoutua, taitaa se olla pakkohankinta sitten ensi kuussa. Loistavaa markkinointia Square-Enixiltä, ei valittamista (paitsi lompakkoni puolesta).

 

[Kuruwin]

Non niin. Ei ollut sitä varsinaista parempaa versiota näkyvissä niin päätin sitten lopettaa odottelun ja tänään kävin noutamassa itselle 2019 mallin joka nyt on asennettuna. Vielä en ehtinyt pelata mitään mutta tuossa sen nyt pitäisi uni moodissa latailla Oria ja Voezia + Fire Emblemin patchia. Huomenna pitää vielä mietiskellä nappaisko Va-11 switch version eu storesta ja Turok kakkosen ja sen yhden puzzle pelin jossa on hahmoja monesta eri pelistä (nimi pääsi unohtumaan)

 

[Veizen]

VA-11:lle iso peukku ja suositus!

 

[Zämi]

Tällä hetkellä ei ole oikein motivaatiota pelata mitään, mutta kesken olevia pelejä olis sitäkin enemmän.
Last of us remastered on aikalailla alussa vielä.
Dark souls 1:ssä en ole päässyt juuri alkua pidemmälle.
Dark souls 2:ssa sama homma, mutten sitä kyllä varmaan tule pelaamaankaan enempää.
Darksiders 3:ssakin olis tekemistä vielä paljon.
Hollow knight on kesken.
Throne breakeriin ei oikein päässyt sisälle edes vielä.
Varmaan monta muutakin peliä on aloitettu, muttei oo jaksanut vain pelata.

Super smash bros. meleetä netissä tulee vähän naputeltua silloin tällöin.

 

[Tingle]

melee on tosi hyvä peli hei