Nintendo-aiheiset jouluruokavinkit

Jouluaatto on aivan näillä näppäimillä, ja tämä näkyy etenkin kauppojen elintarvikeosastoilla, joissa meno on kuin muurahaispesässä konsanaan. Sääliä ja armoa ei tunneta, kun läpeensä täynnä olevalla ostoskärryllä saa tehtyä tuhoa, josta itse Bowser olisi ylpeä. Onneksi meillä Nintendo-pelaajilla on helpompi työ täyttää joulupöytää paljon suosikkipeleistämme poimituilla raaka-aineilla. Tämä jos mikä on sitä lähiruokaa, joten ei muuta kuin tarjoiluastiastot esille.

Kinkku

Vaikka lihansyönnin lopettamalla voisikin pysäyttää ilmastonmuutoksen ja planeettamme vääjäämättömän tuhon, niin kyllä kinkulla on silti paikkansa joulupöydässä. Oma Linnunratamme tulee kuitenkin törmäämään jonain kauniina päivänä Andromedan Tähdistön kanssa, tai vaihtoehtoisesti Aurinkomme laajenee niin paljon, että planeettamme jää sen alle, joten nautitaan lihasta, kun vielä voidaan. Myös Nintendo-aiheisen kinkun voi löytää avaruudesta. Paatuneinkin vegaani kääntyy lihansyöjäksi, kun vadille laitetaan Star Fox ‑sarjan mulkeropahis Pigma Dengar. Selkään puukottavasta töpselinokasta pystyy varmasti jokainen leikkaamaan kunnon siivut irti ilman minkäänlaisia tunnontuskia, ihan vain Foxin isän vuoksi.

Jos sen sijaan kuulut siihen kastiin, joka suosii mieluummin lintupohjaista lihamöhkälettä, voi katseet kääntää Super Mario Odysseysta tutun Cookatielin suuntaan. Kyseinen siivekäs on varmasti hyvässä lihassa, asuuhan tämä herkkujen ja ruokien täyttämässä maailmassa.

Kala

Joulupöydän kalapreferenssejä on yhtä paljon kuin syöjiäkin. Jotkut eivät graavilohta vaihtaisi mihinkään, kun taas joillekin uppoaa parhaiten savustetut versiot suosikkieväkkäistä. Vaihtoehtoja on niin monta, mutta eihän kellään ole aikaa kalastalla useammassa pelimaailmassa. Kannattaa kääntää katse siis Animal Crossingin suuntaan. Animal Crossingin maailmassa erilaisia fisuja nousee pintaan loputtomasti, joten jokainen saa varmasti joulupöytään haluamaansa kalaa, oli oma suosikki sitten ahven, lohi tai ankerias.

Laatikot

Normaalisti nämä ostetaan isoissa foliopakkauksissa suoraan kauppojen hyllyltä, mutta kovan luokan joulukulinaristit valmistavat totta kai omat laatikkonsa. Laatikoita löytyy moneen eri makuun ja eri pääraaka-aineella tehtynä. Nyrkkisääntönä kannattaa kuitenkin käyttää joka joulun suosikkisananlaskua: ”Jos siihen tarvittavaa raaka-ainetta ei löydy Breath of the Wildista, ei sitä kannata myöskään valmistaa”. Muista toki välttää niitä villeimpiä reseptejä, sillä kukaan ei varmaan halua syödä Keesen siivistä tehtyä laatikkoa…

Herneet

Suoraan säilykepurkista vai luomuna maatilan pusikoista? Ei kummastakaan. Suuntaa mieluummin katseesi Mario & Luigi ‑pelien Beanbean Kingdomin suuntaan, jonka asukkaista saat varmasti irti paremman hernemäisen makuelämyksen. Kansanmurhan suoritettuasi voitkin alkaa miettimään sitä, että ovatko pavut ja herneet nyt sittenkään sama asia?

Näillä eväillä joulun viettoon.

Tekijä: Norsukampa