Arvostelussa Ys X: Nordics

Hakkaa päälle pohjolan neito, Walhalla odottaa

Skandinaavisesta mytologiasta, Islannin saagoista ja Eddan tarukokoelmasta on otettu inspiraatiota japanilaisiin roolipeleihin jo niiden alkuajoista lähtien. Tyypillisemmin kuvastosta on lainattu niin hirviöitä, jumalia kuin lumottujen aseiden nimiä. Tästä kulttuuriperinnöstä ammentaa ideoita jo kymmenes Nihon Falcomin Ys-fantasiasarjan osa, joka kantaa osuvasti lisänimeä ”Nordics”, mutta pohjoisen mainitsemisesta huolimatta aivan koko kansan torijuhliin ei ole aihetta.

Ys X sijoittuu kronologisesti sarjan alkupäähän, punapää Adol Christinin seikkalujen alkuajoille, mutta viittaukset muihin peleihin on käytännössä vain silmäniskuja faneille. Adolin sekä samaan porukkaan kuuluvan Dogin ja tohtori Rallin matka kohti myyttistä Celcetaa keskeytyy, kun päähenkilö kuulee Carnacin tavernassa myyttisestä merikuninkaan valtaistuimesta, joka täyttää sillä istuvan toiveet.

Matka mutkistuu entisestään, sillä koko Carnac on vaarassa, kun paikalle ilmestyvät griegr-epäkuolleet, jotka on mahdollista lähettää haudan lepoon vain manaksi kutsutun voiman avulla. Adol saa onnekseen käyttöönsä kyseisen voimavaran, mutta tulee samalla yliluonnollisesti kahlituksi normanniprinsessa Karjan kanssa. Kaksikko onnistuu pakenemaan täydellä voimalla hyökkääviä griegreitä vain täpärästi Sandraksi ristityllä rähjäisellä laivalla. Kaksikon onkin pian löydettävä yhteinen sävel kukistaakseen koko laajempaa Obelian aluetta uhkaava vihollinen ja pelastaakseen hyökkäyksen aikana kadonneet kyläläiset sekä toverinsa.

Lupaavasti liikkeelle lähtevä tarina alkaa tuntua nopeasti yhdentekevältä. Alussa tuodaan esille alueen kantaväestön ja normannien välisiä tulehtuneita suhteita, mutta tarinassa ei koskaan kuitenkaan kunnolla hyödynnetä tätä kuviota. Samalla tavalla kitka Adolin ja Karjan välillä katoaa nopeasti, eikä erilaisten kulttuurien ja ajatusmaailmojen kohtaamista hyödynnetä tälläkään saralla, vaan prinsessankin jäinen sydän sulaa nopeasti kuin maailma Surtin tulessa.

Viimeaikaisten Ys-pelien taistelusysteemiä on laitettu uuteen uskoon liudalla isompia ja pienempiä muutoksia. Asetyyppeihin nojaavasta kivi, paperi ja sakset -asetelmasta on luovuttu, mutta jotkut vihollisista ovat ”panssaroituja”, joiden elämän nakertamiseen on järkevämpää käyttää juuri siihen tarkoitukseen soveltuvia liikkeitä. Pelattavien hahmojen määrä taas on pudotettu kahteen eli Adoliin ja Karjaan. Loistavasti taistelukentällä parina toimiva kaksikko osaa puolustautua yhdessä suurinta osaa vihollisten hyökkäyksiä vastaan, ja kerryttää samalla kostomittaria, joka vahvistaa molempien SP-pisteitä käyttäviä tehokkaita duo-liikkeitä. Molemmilla on myös liuta omia erikoishyökkäyksiä, joita voi olla aktiivisena neljä kappaletta. Adol on kaksikosta se ketterämpi, Karjan repertuaariin kuuluvat taas isompia ryhmiä vastaan suunnatut liikkeet. Taistelu on nopeatempoista, mutta tuppaa menemään pelkäksi nappien hakkaamiseksi, joten haastetta haluavien kannattaa suosiolla valita pykälän tai kaksi oletusvaikeustasoa korkeampi vaihtoehto.

Ei viikinkejä ilman laivoja, sillä täysin uutena elementtinä sarjaan on tuotu paatilla seilaaminen ja meritaistelut. Avoimen maailman peliksi Nordicsia ei oikein voi luonnehtia, mutta Sandralla päästään kruisailemaan pitkin lohkoiksi jaettuja merialueita, joista löytyy muun muassa sivutehtäviä ja valinnaisia saaria tutkittavaksi. Meriä saa kyntää omassa rauhassa, koska ainoat pää- ja sivutehtävien ulkopuoliset taistelut tapahtuvat linnakkeita vallatessa tai purjehtimalla täysin vältettävissä olevien rinkuloiden päältä, jotka käynnistävät taistelun muutamaa vihollislaivaa vastaan. Tähtääminen tapahtuu meritaisteluissa käytännössä automaattisesti, ainoastaan erikoiskyvyllä kyljestä laukaistavan kuulamyrskyn käyttäminen vaatii pelaajalta laivan oikeanlaista sijoittelua. Paattia päivittämällä avautuu erikoisammuksia ja kykyjä, mutta taisteleminen säilyy yksinkertaisena ja vaikeustasokin pysyy näissä kohtaamisissa niin alhaalla, ettei voittoon vaadita taktikointia. Ainoastaan parin viimeisen linnakkeen luona upotetaan tyydyttävä määrä rosvolaivoja, muuten taistelut ovat hyvin pienimuotoisia.

Maailmaa pitkin seilaaminen ei ole myöskään kovin mielekästä puuhaa, koska tuulta purjeisiin lisäävien merivirtausten ulkopuolella Sandran liikehdintä on etenkin pelin alkupuolella tuskastuttavan hidasta. Laivasta on sentään hyötyä liikkuvana tukikohtana, ja kyläläisiä pelastamalla pelaajan iloksi avautuu uusia toimintoja ja kauppoja.

Valitettavasti maakrapuilussakin on omat puutteensa. Vaikka en kokenut alueiden koluamista tylsäksi, olisi suurempi vaihtelu kyllä piristänyt, sillä niin moni saari on visuaalisesti identtinen ja varsin putkimainen ympäristö. Siellä täällä on käytettävä Adolin oppimia manavoimia, mutta en kutsuisi kalterin takana olevan vivun vetämistä tai piilotetun nappulan etsintää manan avulla suoranaisiksi pulmiksi, koska minkäänlaista ajatustyötä ei vaadita, eikä kykyjä hyödynnetä kertaakaan luovasti. Sen sijaan kehittäjiä tulisikin kiittää siitä, miten vähän pelaaja joutuu käyttämään liaanin lailla toimivaa manaketjua ja leijulautaa, joista etenkin jälkimmäinen on äärimmäisen kankea ohjattava.

Yhteenveto

Suoraviivaisille toimintaroolipeleille on yleisönsä. Jo kymmenes Ys tarjoaa pienistä vioistaan huolimatta rentouttavaa napin hakkaamista kymmeniksi tunneiksi. Haastavampaa ja taktisempaa toimintaa janoavien taas kannattaa suunnata katseensa muualle. Tekijät ovat selvästi paneutuneet viikinkiajan tutkimiseen, mutta eivät ole onnistuneet merkittävällä tavalla hyödyntämään tietämystään, joten Ys X:n tarina on kokonaisuutena melko tyypillistä fantasiahömppää.

Hyvää:
– Nopeatempoista toimintaa
– Pyörii pääsääntöisesti sulavasti

Huonoa:
– Laivalla seilaaminen on hidasta ja tuntuu päälle liimatulta elementiltä
– Piilotettujen arkkujen havaitseminen vaatii jatkuvasti nappien rämpytystä
– Kädenlämpöinen tarina
– Leijulaudan ohjaus