Arvostelussa Master Detective Archives: RAIN CODE

Suolaista sadetta

Eristetty kaupunki kaukana kaikesta. Militanttiset poliisivoimat, joiden valtaa ei kyseenalaisteta. Päättymätön sade ja himmeät neonvärit. Globaali mysteeri, jonka ratkaiseminen on nuoren etsivän harteilla. Oletko valmis antamaan henkesi totuuden puolesta?

Danganronpa-sarjan luojan Kazutaka Kodakan uusinta peliä on saatu odottaa jo hyvän aikaa, sillä Master Detective Archives julkistettiin jo vuonna 2021. Kodakan edellinen peli, World’s End Club, ei säväyttänyt tekijän edellisten teosten lailla, mutta tällä kertaa luvassa on tasoloikinnan sijaan murhamysteerien selvittämistä, josta Kodaka perinteisemmin tunnetaan.

Peli sijoittuu neonvaloissa kylpevään Kanai Wardiin, jonne World Detective Organizationin mestarietsivät lähetetään ottamaan selvää alueen suuresta mysteeristä. Kanain aluetta hallitsee tiukasti Amaterasu-niminen suuryritys, jonka kaasunaamaripäiset ja korruptoituneet rauhanturvaajat jakavat oikeutta totuudesta välittämättä. Pelaaja ohjastaa harjoittelijaetsivä Yuma Kokoheadia, jonka rinnalla kulkee Shinigami-kuolemanjumala. Kun kaksikko on kerännyt tarpeeksi johtolankoja rikoksen ratkaisuun, on aika siirtyä Shinigamin opastuksella salaperäiseen mysteerilabyrinttiin, jossa tapaus ratkaistaan lopullisesti.

RAIN CODEn tehtävät jakautuvat kahteen erilaiseen osaan: tutkimuksiin ja sokkeloseikkailuun. Jokaisen tapauksen alussa pelaajalle aukeaa uusia tutkittavia lokaatioita Kanain kartalla, ja juoni etenee kuljeskelemalla kaupungin kaduilla vihjeitä ja sivuhahmoja etsien. Pääjuonen seuraamisen ohella pelaaja voi ratkoa sivutehtäviä, jotka vaihtelevat tavallisista kuriirikeikoista hieman nokkelampiin pulmiin, joissa saatetaan antaa esimerkiksi tuntomerkkejä, joiden perusteella rikollinen tulisi saada satimeen. Tavoitteen seljettyä löytyy yleensä ruumis, jonka jälkeen käynnistyy johtolankojen etsintä rikospaikalta. Yleensä pelihahmon mukana hengailee myös joku WDO:n muista mestarietsivistä, joka lainaa kykyään Yumalle rikospaikkatutkintaa varten.

Labyrintissa mysteerit ottavat fyysisen muodon, jotka pelaajan on päihitettävä totuusmiekkaa heiluttamalla. Sokkelossa liikkuminen on useimmiten suorassa putkessa liikkumista pulmasta toiseen. Mysteereihin etsitään vastauksia joko yksinkertaisilla valintaruuduilla, quick time eventeillä tai erilaisilla minipeleillä. Danganronpa-faneille minipelit tuntuvat tutuilta: uusi argumentointipeli Reasoning Death Match tuntuu yksinkertaistetulta Non-Stop Debatelta Danganronpien oikeudenkäyntiosuuksista, Shinigami Puzzle -sanantäydennysminipelissä on paljon murhakoulun Hangman’s Gambitia, ja tapauksen yhteen koostava Deduction Denouement -sarjakuva on kuin uudelleen nimetty Closing Argument. Toimivien osasten kierrättäminen ei ole mielestäni huono asia, mutta etenkin Reasoning Death Match tuntuu hieman liian itseään toistavalta ja simppeliltä. Minipelejä voi myös helpottaa keräämällä kokemusta pää- ja sivutehtävistä sekä ylimääräisestä paikkojen nuohoamisesta, jolloin pelihahmolle aukeaa uusia kykyjä. Kestävyyden kasvattamisen lisäksi kyvyillä voi esimerkiksi eliminoida vääriä vaihtoehtoja pulmista.

Master Detective Archives: RAIN CODEn ytimessä on dekkaritarina, joka poukkoilee juonikuviosta toiseen. Itsenäiset tapaukset kehyskertomuksineen on suunniteltu hyvin, ja ne ovat aivan yhtä lennokkaita kuin Danganronpassa konsanaan. Monipuoliset tapahtumapaikat slummeista kouluun tarjoavat lennokkaita motiiveja ja mielenkiintoisia epäiltyjä, ja murhat selviävät pikkuhiljaa sekä pelihahmolle että pelaajalle mielekkääseen tahtiin. Juonenkäänteet tapausten sisällä ovat erittäin toimivia, mutta Suuren Globaalin Mysteerin ja Kanai Wardin Ultimaattisen Salaisuuden™ ympärillä pyörivä pääjuoni jää ohueksi. Tarinan eteneminen hidastuu, kun murhatapauksen yhteydessä täytyy esitellä uusi sivuhahmokaarti ja tapahtumapaikka, joilla on vaihtelevasti merkitystä ison juonen kannalta. Haasteeksi osoittautuu myös pelin tempo, sillä loppupään isoja paljastuksia tiputellaan melko kiivaaseen tahtiin kahden viimeisen luvun aikana.

Pelin maailman taustoitukseen ja hahmoihin on satsattu vaihtelevasti. Kanain lakkaamaton sade ja himmeät neonvalot ovat oivallinen tapahtumapaikka synkkien salaisuuksien metsästämiseen, ja pelin hahmokaarti on ihastuttavan värikäs. Sivuhahmojen kohtaloita lisää laajentavat sivutehtävät ovat erityisen mieluisa tapa syventää pelin tarinaa. Peliin jää kuitenkin paljon hahmoja, jotka lähinnä kipaisevat näyttämölle kadotakseen äkkiä tärkeämmän tarinan tieltä. Päähahmokaartille saadaan lisää ruutuaikaa Shinigami-patsaita keräämällä aukeavilla sivukeskusteluilla sekä kuukausittain julkaistavalla maksullisella lisäsisällöllä, johon en päässyt arvosteluversiossa tutustumaan.

Musiikkipuoli tukee uniikin ja häiriintyneen kodakamaisen tunnelman välittymistä, mutta pelin teknisellä suorituskyvyllä on päinvastainen vaikutus. Graafisessa ulkoasussa on paljon parantamisen varaa, sillä etenkin labyrinttien pitkät ja toistuvat käytävät tulevat liiankin tutuksi pelin aikana. NPC-hahmot latautuvat hitaasti siluettien kautta ja ruudunpäivityskin notkahtelee silloin tällöin. Perinteisempiin visual noveleihin verrattuna kuljeskelua kolmannesta persoonasta kuvatussa perspektiivissä on paljon, ja tämän toteutus onnistuu vaihtelevasti. Lätinän kuunteleminen ei muutu sen kiinnostavammaksi, oli kuvituskuvana 2D-taidetta tai pelkkä käytävällä seisoskelevan hahmon selkä, mutta kolmiulotteisen maailman tutkiminen on mukavaa. Pohjimmiltaan RAIN CODE on kuitenkin tekstivetoinen seikkailu, joten runsaaseen lukemiseen on syytä varautua.

Yhteenveto

Master Detective Archives: RAIN CODE ei ole täydellinen peli, mutta se täyttää silti juuri sen aukon, mitä olen odottanut Danganronpa V3:n julkaisusta lähtien. Se ei ole yhtä tiivis tai nätti kuin tekijänsä aiemmat ja happoisimmat animepelit, mutta puhtaana murhamysteeripelinä voin suositella muutaman kymmenen tunnin visiittiä Kanai Wardiin kaikille oman elämänsä etsiville.

Hyvää:
– Oivalliset hahmot ja maailma
– Kodakan paluu ruotuun
– Mukaansatempaava tarina…

Huonoa:
– …jossa on omat oikkunsa ja epätasaisuutensa
– Epätasainen graafinen ulkoasu ja ruudunpäivitys

”Kun eliminoidaan mahdoton, jäljelle jää aina totuus.”

Kiitokset Bergsalalle arvostelukappaleesta.

 

Master Detective Archives: RAIN CODE
Alusta: Switch
Ilmestynyt: 30.6.2023
Kehittäjä: Too Kyo Games, Spike Chunsoft
Julkaisija: Spike Chunsoft