Arvostelussa Ys IX: Monstrum Nox

On synkkä ja punainen yö

Nihon Falcomin päätyö, roolipelisarja Ys, on ehtinyt jo yhdeksänteen osaansa. Kuten aiemmissakin sarjan numeroiduissa pääpeleissä, seurataan Ys IX: Monstrum Noxissakin maailmanmatkaaja Adol Christinin seikkailuja, tällä kertaa Baldugin kaupungissa ja sen ympäristössä. Monstrum Nox sisältää runsaasti faneja miellyttäviä viittauksia edellisten osien tapahtumiin, mutta pelin itsenäinen tarina toimii niin hyvin, ettei yhdeksäs osa ole huonoin mahdollinen peli tutustua sarjaan… Jos vain tekniikka pelaisi Switchillä.

Tarinan alussa punatukkainen miekkasankari Adol joutuu selkkaukseen Romunin imperiumin kanssa ja hänet suljetaan huippusuojattuun vankilaan. Kalterit eivät kuitenkaan kokenutta seikkailijaa kauan pidättele, ja Adol pakeneekin heti kättelyssä. Pakomatkalla hänet pysäyttää mustiin pukeutunut Aprilis, joka ampuu Adolia taikaluodilla. Tämän seurauksena sankari saa päälleen kirouksen, joka antaa hänelle erityisiä voimia taistella yön hirviöitä, lemureja, vastaan. Samalla kirous kuitenkin sitoo Adolin Baldugin kaupunkiin pysyvästi. Pian selviää, että kirouksen kantajia on muitakin, joten nuori mies ottaa tehtäväkseen loitsun purkamisen.

Kirous näyttäytyy siten, että ympäri Baldugia vastaan tulee energiasta syntyviä muureja, jotka estävät kaupungin tarkemman tutkimisen. Tarinan edetessä muureja pystyy murtamaan taistelemalla punaisen yömaailman kauhuja vastaan. Vihollisten kaaduttua aukeaa kaupungissa uusia alueita tutkittavaksi ja samalla myös uusia sivutehtäviä selvitettäväksi. Baldugin kaupunki on kooltaan melko iso, joten suunnistaminen voi olla aluksi vaikeaa. Kadut käyvät onneksi nopeasti tutuiksi, sillä suurin osa peliajasta vietetään muurien sisällä. Alku voi tuntua hitaalta, koska matkaa voi taittaa vain jalan, mutta kun Adol ystävystyy muiden kirottujen kanssa, avautuu käyttöön muun muassa liitäminen ja kyky juosta pystysuoria seiniä pitkin.

Adolin ohella pelattavana on viisi muutakin hahmoa, joista kolme mahtuu yhtä aikaa mukaan karavaaniin. Jokaisella hahmolla on tietysti omanlainen taistelutyylinsä. Perushyökkäysten lisäksi monstrumeiksi kutsutut kirotut soturit oppivat vihollisia kumoamalla uusia voimakkaita iskuja, jotka niin ikään kehittyvät voimakkaammiksi käyttökertojen myötä. Pelattavaa hahmoa voi vaihtaa pelkästään nappia painamalla, eikä ryhmän kokoonpanoa muuttaakseen tarvitse mennä yhtä valikkoa kauemmaksi taistelujen ulkopuolella.

Ys IX on Switchillä melko epävakaa ja kaatumisaltis. Käytin pelin läpäisyyn noin 40 tuntia aktiivista peliaikaa, ja peli ehti kaatua puolen tusinaa kertaa sen aikana. Yleensä kaatumiset tapahtuvat pikamatkustuksen tai välivideon lataamisen aikana. Onneksi pelissä on automaattinen pikatallennus ja mahdollisuus tallentaa manuaalisesti milloin vain, joten pitkiä pätkiä ei tule kovin usein menetettyä.

Toinen iso ongelma on ruudunpäivitys. Tyrmissä ja muissa ahtaammissa paikoissa pysytään vielä suht tasaisessa 30 ruudussa sekunnissa, mutta kaupungin avoimilla kaduilla tavoitteesta luovutaan nopeasti. Pienet pudotukset voi vielä antaa anteeksi, mutta siinä vaiheessa, kun peli päättää ryöpyttää kimppuun kymmenittäin vihollisia kerralla, alkaa peli muistuttaa dia-animaatiota. Kun ruudulla on samaan aikaan paljon hirviöitä ja itse tekee samalla näyttävää erikoishyökkäystä, saattaa ruutu jopa jäätyä hetkeksi kokonaan paikoilleen.

Pienen tökkimisen antaisi vielä anteeksi, jos peli olisi muutoin ulkoisesti näyttävä, mutta näin ei valitettavasti ole. Monstrum Nox ei ole tuotantoarvoiltaan mikään pieni indiepeli, sillä taistelussa kyllä riittää liikettä ja vilinää. Hahmomallit ja erityisesti animaatiot taisteluiden ulkopuolella ovat kuitenkin jähmeitä kuin patsaat pakkasella, joista tulee mieleen keskinkertaiset PlayStation 2 -roolipelit 15 vuoden takaa. Välivideot sisältävät lähinnä paikallaan seisovia höpisijöitä, jotka välillä liikuttelevat kättään tai päätään. Ääninäyttely tuo hieman eloa näihin kuviin, vaihtoehtoina onkin sekä englannin- että japaninkielinen ääniraita.

Nihon Falcomin musiikkitiimi sen sijaan on jälleen kerran hyvässä vedossa. Takahiro Unisugan johdolla loihditut sävelet luovat sopivan tunnelman tilanteeseen kuin tilanteeseen, eeppisen goottisynkistelyn tunnelma välittyy kyllä pelaajalle. Kaikeksi onneksi kehnohkosta Switch-käännöksestä huolimatta sävelet kuuluvat kannettavan konsolinkin kaiuttimista heleästi kuin lapsikuoro katedraalin parvelta. Musiikkisoitinta itse pelistä en valitettavasti löytänyt, joten tymäkän soundin ystävän kannattaakin haalia jostain käsiinsä alkuperäinen ääniraita kuuntelua varten.

Jos Ys IX sopii uusille pelaajille tarinansa puolesta, niin tämä pitää paikkansa myös pelattavuuden osalta, sillä ainakin normaalilla vaikeustasolla hankalimmatkin taistelut hoituvat yleensä ensimmäisellä yrittämällä. Ja jos jossain vaikeamassa kamppailussa saakin siipeensä, ei hätä ole tämän näköinen, sillä taisteluissa annetaan mahdollisuus yrittää uudestaan heikennetyillä vihollisilla, ja sivutehtävissä tarjoillaan paikoin jopa mahdollisuutta jatkaa kuin tehtävä olisi suoritettu. Jos tämäkään ei vielä riitä, niin valittavana on myös helppo vaikeustaso, joka tekee vihollisista lähestulkoon niittovalmista kauraa. Toki myös vaihtoehtoja riittää myös haastetta kaipaaville.

Yhteenveto

Ys IX: Monstrum Nox on edeltäjiään synkempi ja kunnianhimoisempi kokonaisuus, minkä ei pitäisi haitata ainakaan sarjan vanhempia faneja. Valitettavasti Engine Softwaren käännöstyö ei ole täysin onnistunut, sillä isot tekniset ongelmat seisovat muutoin pätevän pelikokemuksen tiellä. Julkaisija on luvannut päivityksiä tulevaisuudessa, arvostelun kirjoitushetkellä ei sellaisia vielä näkynyt. Parannuksia odotellessa japanilaisten toimintaroolipelien ystäville tarjoillaan kutkuttavaa, mutta samalla jäykkää pelattavaa. Toivottavasti tulevat päivitykset auttavat, sillä Monstrum Nox ansaitsee parempaa.

Hyvää:
– Toimiva ja monipuolinen taistelusysteemi
– Iskevä ääniraita

Huonoa:
– Ruudunpäivitysongelmat ulkona ja vihollismassojen keskellä
– Yksipuolinen miljöö