Arvostelussa Yooka-Laylee and the Impossible Lair

Mahdottoman hyvää tasohyppelyä

Ysäri tekee jälleen paluuta, kun brittiläinen Playtonic Games päästetään valloilleen. Pääsääntöisesti legendaarisen Raren entisestä henkilökunnasta koostuva Playtonic kehitti pari vuotta sitten joukkorahoitetun Yooka-Layleen, joka oli Banjo-Kazooien henkeä kanavoinut, keräilypainotteinen 3D-tasohyppely. Vaikka rahoituskampanja oli valtava menestys, jakoi lopputulos kuitenkin vahvasti mielipiteitä. Yooka-Laylee and the Impossible Lair on studion toinen yritys, joka tällä kertaa ottaa ajassa askeleen taaksepäin toisen Raren kehittämän pelisarjan suuntaan. Ei ole epäilystäkään, että Donkey Kong Country ‑vaikutteinen Impossible Lair on Playtonicin toistaiseksi onnistunein tuote.

Monet alkuperäisen Yooka-Layleen isosilmäisistä ja huonoja sanaleikkejä rakastavista hahmoista tekevät Impossible Lairissa paluun, kuten myös jälleen pahanteossa oleva Capital B, joka on ottanut mehiläispataljoonan mielenhallintalaitteella haltuunsa. Yooka-kameleontin ja Laylee-lepakon vastuulle jää pataljoonan pelastaminen ympäri maailmaa ripotelluista tasoista sekä lopulta Capital B:n kohtaaminen pelin nimikkokentässä, Impossible Lairissa. Kuin The Legend of Zelda: Breath of the Wildissa konsanaan, Impossible Lairin läpäisyä voi yrittää vaikka ensitöikseen pelin aloitettua, mutta luolan pituus ja haaste pitävät huolen siitä, että tehtävä on lähes mahdoton. Urakka muuttuu kuitenkin helpommaksi pelastamalla muista tasoista mehiläisiä, joista jokainen suojaa Yookaa ja Layleeta yhdeltä iskulta.

Sivultapäin kuvattu tasohyppely on Yooka-Laylee and the Impossible Lairissa todella maistuvaa. Donkey Kong Country ‑vaikutteet eivät ole edes hienovaraisia, sillä pelin duo liikkuu lähes identtisellä tavalla kaikkien rakastaman gorillan kanssa. Yooka pystyy hyppimisen lisäksi kierimään vihollisten yli sekä heittämään keräämiään pommeja tai hedelmiä, mutta Layleen avustuksella luonnistuu myös maan moukaroiminen ilmasta sekä loputon kieriminen. Tasohyppelyssä on samankaltaista rytmikkyyttä kuin DKC-peleissä, sillä rullauksien liikemäärä säilyy ilmassakin, mikä mahdollistaa vihollisesta toiseen sulavasti hyppimisen. Laylee lähtee karkuteille ensimmäisestä osumasta, jolloin pelaaja on alttiina suoralle kuolemalle. Yoshi’s Islandin vauva-Marion tyylisesti Layleen nappaamista takaisin voi kuitenkin yrittää hetken, mikä antaa hieman pelivaraa muuten melko haastavissa tasoissa.

Jopa yllättävän monipuolinen ja interaktiivinen maailmankartta erottaa Impossible Lairin monista esikuvistaan. Kaikki pelin tasot on ripoteltu kirjoina ympäri ylhäältäpäin kuvattua hubimaailmaa, jossa voi liikkua vapaasti etsien salaisuuksia sekä jutella monille edellisestä osasta tutuista naamoista. Uusien alueiden avaaminen vaatii Trowzer-käärmeen leikkisästi nimettyjen maksumuurien avaamista kentistä kerätyillä kolikoilla, jotka vastaavat käytännössä Donkey Kong Countryjen palapelinpaloja. Lisäksi joidenkin tasojen tavoittaminen saattaa vaatia kevyiden pulmien ratkaisemista, mikä tekee karttamaailmasta paljon viihdyttävämmän tutkittavan kuin olisin etukäteen edes uskonut. Itse tasohyppely on pelin suola ja viihdyttävin osuus, mutta maailmankartta antaa hieman lihaa luiden ympärille.

Ympäri maailmaa on ripoteltu myös Tonic-lääkeputeleita, joiden avulla voi muokata kokemusta monella tavalla. Kerrallaan käytössä voi olla kolme Tonicia, jotka voivat joko helpottaa tai vaikeuttaa seikkailua tai esimerkiksi antaa pelille visuaalisesti lisää särmää. Miltä kuulostaisi pelin pelaaminen Game Boy ‑väripaletilla, alhaisella resoluutiolla ja vaikkapa ylösalaisin? Se on täysin mahdollista. Peliä helpottavat Tonicit vähentävät kentistä kerättyä sulkasaldoa, ja vastaavasti haastetta korottavat putelit lisäävät sitä. Sulkia puolestaan voi käyttää uusien Tonicien avaamiseen, kunhan ne on ensin löytänyt maailmaa tutkimalla. Erityisesti Layleen noutoajan pidentäminen, sulkien magneettinen vetäminen puoleensa sekä ilmapyörähdyksen tehostaminen osoittautuivat suureksi avuksi. Harmillisesti näitä apuja ei voi lainkaan käyttää viimeisessä tasossa.

Kirjoja ja niiden mukana tulevia tasoja on 20 kappaletta, ja ne vaihtelevat maalaiskylistä tehtaisiin ja sademetsistä valtamerien syvyyksiin. Jokaisesta tasosta on kuitenkin olemassa myös toinen versio, jonka voi aktivoida vuorovaikuttamalla ympäröivän hubimaailman kanssa. Avaamalla padon vesiportit voi kirjan upottaa veteen, mikä täyttää myös itse kentän vedellä. Kääntämällä nostosillalla makaavan kirjan pystytasoon muuttuu myös taso vertikaaliseen asentoon, ja lätäkössä makaavan kirjan jäädyttäminen tuottaa talvisen kertomuksen. Mikä parasta, toiset versiot eivät pelkästään näytä ja kuulosta erilaisilta, sillä usein ne myös toimivat täysin eri tavalla. Tehtaan täyttäminen vedellä avaa täysin uusia reittejä ja tekee haasteista toisenlaisia, ja esimerkiksi jäätyneet suihkulähteet voivat auttaa uusien alueiden saavuttamisessa.

Yooka-Laylee and the Impossible Lairissa on niin paljon hyvää, että on valtava sääli, että pelin viimeinen haaste tuottaa karvaan pettymyksen. Pelin nimikkotasona toimiva Capital B:n mahdoton luola on nimensä veroinen, sillä edes pataljoonallinen avustavia mehiläisiä ei tee siitä missään nimessä helppoa. Muista kentistä tuttuja elementtejä hyödynnetään Impossible Lairissa inhottavilla tavoilla. Liikkuvia sahoja, itsehakeutuvia ohjuksia ja kaikenkarvaisia vihollisia väistellessä osumia tulee väistämättä, sillä vihollisten ja esteiden sijoittelu on paikoitellen turhankin vaativaa. Taso on lisäksi pitkä kuin nälkävuosi, mikä tekee uudelleenyrittämisestä turhauttavaa. Impossible Lairissa tulee myös kohdattua pelin ainoat pomovastukset, sillä Capital B:stä tulee otettua mittaa useammin kuin kerran. Nämä kohtaamiset ovat muuten viihdyttäviä, reiluja ja ihan hyvin suunniteltuja, mutta samojen alkupään taistojen käyminen yhä uudelleen alkaa nopeasti maistua puulta.

Audiovisuaaliselta anniltaan Yooka-Laylee and the Impossible Lair tekee vaikutuksen haastaessaan jopa Retro Studiosin kehittämän Donkey Kong Country: Tropical Freezen. Ympäristöt ovat värikkäitä, sarjakuvamaisen yksityiskohtaisia ja usein tyylikkäästi valaistuja, mutta paikoitellen joitain mallinnuksia kierrätetään liiallisesti. Musiikkiraita puolestaan sisältää suorastaan loistavan tarttuvia rallatuksia sekä tunnelmallisia melodioita, eikä se ole mikään ihme, kun lopputeksteissä vilahtaa sellaisia nimiä kuin David Wise, Grant Kirkhope sekä Matt Griffin. Mikä parasta, suorituskyky pysyy tasaisena ja kuva on riittävän terävää niin television ruudulta kuin kannettavanakin pelatessa. Lataustauot sen sijaan ovat paikoitellen turhan pitkiä, sillä erityisesti ensimmäinen latausruutu pelin käynnistäessä kestää pienen ikuisuuden. Maailmankartalta tasoon hyppääminen on onneksi selvästi nopeampaa, eikä se häiritse liiaksi.

Yhteenveto

Yooka-Laylee and the Impossible Lair on mainio tasohyppely, joka loistaa hyvän ohjaustuntuman, monipuolisen kenttäsuunnittelun sekä onnistuneen audiovisuaalisen antinsa johdosta. Pelin nimikkotasona toimiva Impossible Lair jättää turhauttavana kuriositeettina vain karvaan maun suuhun, ja lataustauot ovat paikoitellen melko pitkiä, mutta ne ovat vain pieniä kauneusvirheitä muuten hunajaisessa paketissa. Sisältöä riittää hintaan nähden yltäkylläisesti, minkä lisäksi kokemusta muuttavat Tonicit voivat lisätä jälleenpeluuarvoa entisestään. Kyseessä on parasta Donkey Kong Country ‑henkistä menoa sitten Tropical Freezen. Jään odottamaan mielenkiinnolla, mihin suuntaan studion taival vie seuraavaksi.

Hyvää:
– Paljon kenttiä sekä niiden vaihtoehtoisia versioita läpäistäväksi
– Pääsääntöisesti tasokasta kenttäsuunnittelua
– Sulava suorituskyky, nätti ulkoasu ja mahtava musiikkiraita

Huonoa:
– Turhauttava Impossible Lair ‑taso ei tee vaikutusta
– Paikoitellen pitkät lataustauot