Arvostelussa Warp Drive

Vauhtisokeutta ilmassa

F-Zeron uutta tulemista odotellessa tartuin jälleen yhteen uuteen intergalaktiseen kilpa-ajopeliin, joka lupaa tarjota vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Warp Driven takana on Supergonk-niminen indiepaja, joka saattaa olla joillekin Switchin omistajille tuttu nimi muutaman vuoden takaisesta Trailblazersista. Trailblazersissa hajurakoa kilpaileviin leijuformulaliigoihin tehtiin uniikilla maalijanamekaniikalla ja värikkäillä alienkuskeilla, mutta tekijöiden rahat eivät riittäneet teknisien yksityiskohtien hiomiseen, lisäsisällön luomiseen ja markkinointiin, jota omaperäinen ajopeli olisi etenkin tarvinnut. Warp Drivella on paljon yhteistä studion edellisen tuotoksen kanssa pelimoottoria, ulkoasua ja jopa ajotuntumaa myöten, mutta kehitysbudjetti taisi olla lopputuloksen perusteella tällä kertaa vieläkin pienempi.

Warp Drive on tekijöidensä mukaan sekoitus Jet Set Radiota ja F-Zeroa. Ensimmäisen pelin vaikutteet kuuluvat ja näkyvät jo alkuruudussa, sillä pelin näpsäkän teemaräpin on tuottanut Jet Set Radion alkuperäissäveltäjä Hideki Naganuma. Muissa kappaleissa ei ole lyriikoita, eikä vain muutaman hiphop- ja EDM-kisabiisin valikoima erotu laadullisesti edukseen vastaavien indie-ajopelien soundtrackeista. Katu-uskottava tyyli jatkuu värikkäässä mutta selkeässä päävalikossa, jossa pelaajaa tervehtii Trailblazersin hahmorosterista ulos jäänyt avulias avaruuspeikko. Itse kuskeilla ei ole kuitenkaan Warp Drivessa minkäänlaista näkyvää olomuotoa tai persoonaa, vaikka tulosluettelossa lukeekin nimiä, joiden perusteella universumi voisi olla sama kuin Trailblazersissa.

F-Zeroon rinnastaminen taitaa taas olla silkkaa Switch-yleisölle suunnattua markkinointipuhetta, sillä Mario Kart ja PlayStation-leirin Wipeout ovat huomattavasti läheisempiä sukulaispelejä Warp Drivelle. Ensinnäkin rakettikaaroilla on mahdollista driftata kurvien läpi miniturboja keräten, aivan kuin missä tahansa arcade-ajopelissä. Kilpailuja ei voiteta pelkästään virheettömästi ajamalla, koska muut kuskit voivat heittää kapuloita rattaisiin neljällä erilaisella aseella. Pelaaja voi valita vapaasti, kuluttaako radalta kerätyt energiakristallit ainoastaan yhden kappaleen nieleviin hyperloikkiin (warp drive) ja turboihin, vaiko tuplamäärän maksaviin miinoihin ja ohjuksiin. Koska aluksen tankkiin mahtuu normaalisti maksimissaan kolme kristallia, on kilpailun aikana punnittava taktisia hyötyjä muiden kuskien kiusaamisen, miinojen avulla puolustautumisen sekä oikoreittien valitsemisen välillä. Vaikka kaikille aseille on sopivia käyttötilanteita, on boostien käyttäminen säästetty aika ja materiaalimaksut huomioiden yleensä kannattavampaa kuin hyökkääminen. Ohjukset osuvat haluttuun kohteeseen ainoastaan lähietäisyydeltä, ja miinojen kiertäminen on kohtalaisen helppoa nopeimmalla 1500cc-moottoriluokallakin.

Radat eivät ole F-Zeron tavoin täynnä fysiikan lakeja rikkovia käärmesilmukoita tai halfpipeja, vaan pääasiassa kaasutellaan aidatuilla baanoilla metsien, kanjoneiden ja tundran keskellä. Yhteensä erilaisia ratoja on vaatimattomat 12 kappaletta, ja koska minkäänlaisia karttoja ei ole nähtävillä missään, menevät etenkin samoja maisemia kierrättävät kentät helposti sekaisin toistensa kanssa. Ratoja oli suunnilleen yhtä vähän myös Trailblazersissa, mutta siinä peilatut ja takaperin ajettavat versiot moninkertaistivat sisällön määrän. Olisiko kukaan pannut pahakseen, jos Warp Driven mukaan olisi ujutettu myös melkein samasta puusta veistetyt Trailblazers-radat?

Futuristisuutta kenttiin tuodaan turbohyppyreillä ja hyperloikan avulla aktivoitavilla vaihtoehtoisilla seinäreiteillä. Ilmeisesti futuristisuuteen kuuluu myös oksennusrefleksin aiheuttaminen pelaajalle, sillä jokaisen hypyn yhteydessä ruudulla välkkyy kirkas valokehä, jonka toistuminen tietyissä radoissa muutaman sekunnin välein luulisi aiheuttavan oireita ainakin yhdelle pelin testitiimin jäsenistä. Minäkin jouduin pitämään taukoja pelistä noin puolen tunnin välein valojen aiheuttaman päänsäryn vuoksi, vaikken tietääkseni kärsi mistään neurologisista sairauksista.

Jokaisen kisan jälkeen tarjotaan mahdollisuutta käyttää ansaittuja palkintokolikoita uusiin suihkumoottoreihin, koreihin ja muihin osiin, jotka vaikuttavat ajoneuvon kiihtyvyyteen, huippunopeuteen ja ohjattavuuteen. Parhaat osat tekevät autosta miinuspuolena isomman maalitaulun ohjuksille, mutta perän leveydellä ei ole mitään merkitystä, jos haastajat jäävät suoran päähän jo ensimmäisen kierroksen puolivälissä. Lisäksi kärrylle saa valita yhden erikoisominaisuuden esimerkiksi nopeammin latautuvien miniturbojen, isomman kristallitankin tai jo kisan alussa ladattujen aseiden joukosta. Jos pelimuotoja ja ratoja olisi enemmän, olisi erikoiskyvyn valinnallakin suurempi taktinen rooli.

Warp Drivesta puuttuu kokonaan tarinatila, kierrosaikatilastot ja nettimoninpeli, eikä myöskään asetusvalikkoa voi kehua kovin monipuolisiksi, sillä esimerkiksi aseettomien rallien ajaminen ei onnistu lainkaan, eikä edes sekuntikelloa saa näkyville ruudulle pysyvästi. Kisoja voi ajaa ainoastaan neljän radan putkissa turnaustilassa ja joko arvotussa tai suunnitellussa järjestyksessä kahdessa erilaisessa haastetilassa. Haastetehtävät ovat luokkaa: sijoitu vähintään toiseksi, aja kierros alle minuutissa tai kerää talteen 50 kolikkoa. Ruudun voi jakaa neljän kaverin kesken kaikissa tiloissa, eikä ruudunpäivitys takkuile aivan yhtä paljon kuin Supergonkin edellisessä pelissä, joten ainakin jossain on edistytty. Itse en kuitenkaan saanut lisäohjaimia toimimaan autovalikossa yhdessäkään pelitilassa, joten pelikaverit joutuvat ainakin toistaiseksi ajamaan identtisillä menopeleillä. Tekoälykuljettajat mukaan laskien lähtöruudukkoon mahtuu korkeintaan kuusi autoa.

Yhteenveto

Warp Drive on pelimekaanisesti kelvollinen Switch-kaahailupeli, jonka pisteitä laskee roimasti jokaiselta ajopeliltä odotettavien perusominaisuuksien puuttuminen. Erilaisia avattavia maalipintoja ja autonosia on paljon, mutta kolikoiden kerääminen pankkiin ensimmäisen pelitunnin aikana tutuksi tulleita ratoja kiertämällä ei ole erityisen palkitsevaa puuhaa, kun tuunatun rakettidragsterin vauhtia ei voi mitata muita kilpailuhenkisiä pelaajia vastaan. Hassut hahmot ja sarjakuvamaisen tyylin hallitsevan Supergonkin kannattaisi unohtaa aseet ja tehdä seuraavaksi enemmän Nintendo 64:n F-Zero X:ää muistuttava ajopeli. Efekti-ilotulitusta ja graafisia yksityiskohtia hillitsemällä radalle mahtuisi useampikin hurjapää.

Hyvää:
– Parhaimmillaan maksiminopeudella
– Tyylikkäät valikot

Huonoa:
– Epileptikon inhokkipeli
– Vain 12 rataa
– Ei ratakarttaa tai kelloa
– Pelikaveri ei voi kustomoida autoaan
– Ei minkäänlaisia nettiominaisuuksia