Arvostelussa UFO 50

Terveisiä toisesta ulottuvuudesta

Yleensä kaksinumeroisen määrän pelejä sisältävät retrokokoelmat koostuvat muutamasta porkkanasta ja kasasta yhdentekevää tauhkaa… Tai sitten kyseessä on vanhan liiton piraattikasetti. PC:lle jo vuosi sitten ilmestyneessä UFO 50:ssä pelejä on peräti 50 kappaletta, mutta se ei olekaan ihan tavallinen pikkupelikokoelma. Kyseessä on katsaus täysin kuvitteellisen UFOSoft-yhtiön historiaan 80-luvulla ja pelkästään kokoelmaa varten keksityillä peleillä, jotka noudattavat kasibittisen Nintendon 32:n värin palettia ja kahden toimintanappulan periaatetta. Jokaisella pelillä on oma taustatarinansa, ja kaikki niistä sisältävät sen verran pelattavaa, että ne ovat vertailukelpoisia esimerkiksi Hudsonin kaltaisen kolmannen osapuolen julkaisijan oikeaan NES-tuotantoon.

Oikeasti UFO 50:n takana on vain kourallinen indiekehittäjiä, jotka ovat aiemmin julkaisseet muun muassa Spelunkyn, Downwellin ja Catacomb Kidsin kaltaisia nimikkeitä – kaikki enemmän tai vähemmän pikseligrafiikkaan luottaneita pelejä. Kehittäjätiimin pienuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että UFO 50:n tittelit olisivat vähäpätöisiä tai superlyhyitä tapauksia. Toki mukana on esimerkiksi muutamia yksinkertaisia urheilu- ja ajopelejä, jotka eivät viihdytä ainakaan yksinpelaajaa kovin montaa minuuttia, vaikka niissä onkin kenttien puolesta enemmän sisältöä kuin monissa NES:n elinkaaren alkupään nimikkeissä.

Peleissä on nähtävillä jonkin verran mekaanisia samankaltaisuuksia, mutta se ei ole oikeastaan ihmekään, jos niiden takana on sama vastuuhenkilö. Esimerkiksi monissa Derek Yun ohjaamissa pulma- ja strategiapeleissä hahmo liikkuu kutakuinkin samalla tavalla, eivätkä pelien ideatkaan aina ole kovin kaukana toisistaan, jos kenttää katsotaan yläsuunnasta. RTS- ja pulmapelejä on mukana yllättävän monta, ja niiden joukossa on myös muutama lautapelimäinen tapaus, joiden sääntöjen selittäminen kärsii liian pelkistetystä käyttöliittymästä tai on muuten jätetty vähälle.

Pelit on lajiteltu oletuksena fiktionaalisen julkaisuvuoden mukaan siten, että ylhäällä ovat simppelimmän näköiset pelit alkaen vuodesta 1982. Lajittelutapoja on tosin muitakin. Vanhin julkaisu on nimeltään Barbuta, joka on hieman Metroidia muistuttava seikkailupeli, mutta täynnä ensimmäisen Donkey Kongin hitaasti kiipeiltäviä tikkaita. Barbutan ”ikä” näkyy pääasiassa kokomustana taustagrafiikkana ja kuuluu musiikin vähäisyytenä. Lisäksi pelissä on paljon tyhjältä näyttäviä umpikujia sekä vihollisia, joiden osuma-alueet ovat kapeampia kuin niiden hyökkäysalat, mutta en ole aivan varma siitä, ovatko tällaiset valinnat vahinkoja vai tarkoituksellisia julkaisuajankohta huomioiden. Joka tapauksessa Barbuta, ”scifi-Zelda” Planet Zoldath ja muut maailmaltaan avoimemmat tekeleet edustavat ehdottomasti paketin viihdyttävämpää puoliskoa.

Joissain peleissä hyödynnetään modernimpaa suunnittelufilosofiaa, kuten joka pelikerralla uudelleen luotavia tasoja ja elementtejä sellaisista peligenreistä, joita ei ollut vielä olemassa NES:n kulta-aikoina. Nämä tapaukset ovat lähes poikkeuksetta onnistuneita. Onion Delivery on Crazy Taxin erinomainen 2D-mukaelma, Rail Heist on western-teemainen pulmaryöstely XCOM-tyylisesti tähtäävillä vihollisilla ja Waldorf’s Journeyn isoa mursua käskytetään liikkeelle kuin pari vuotta sitten villinneen Jump Kingin päähenkilöä, tosin sillä erotuksella, että merieläin hyppii enemmän sivusuuntaan. Suurin osa kokoelman helmistä vaikuttaa perustuvan kahden yllättävän genren yhdistämiseen.

Vaikeusasteeltaan pelit ovat enimmäkseen NES-aikakaudelle uskollisia, eli vaikeita ja ankarimmillaan yhdestä kuolemasta takaisin aloitusruutuun heittäviä, mikä luonnollisesti vaikuttaa läpipeluun kestoon. Takaisinkelausnappia ja vapaata tallentamista ei tueta, mutta pelien sisälle on kätketty salasanoja, joilla voi aktivoida esimerkiksi lisäelämiä ja muita helpotuksia tai vaikeutuksia. Kenttävalikoita ja karttaruutuja sisältävissä peleissä progressio tallentuu muistiin automaattisesti, joten niitä ei sentään tarvitse aloittaa alusta jokaisella käynnistyskerralla.

Yhteenveto

Vaikka UFO 50:ssä kierrätetään paljon 2000-luvun peleistä ja kehittäjien muista viimeaikaisista projekteista peräisin olevia ideoita, ei Mossmouth-tiimiä voi syyttää liiallisesta mutkien oikomisesta tai kopioinnista – erikoisempi tapa käsitellä retropelejä sen sijaan lisää kokoelman kiinnostavuutta. Koko kattaus on auki heti, genrejä on edustettuna laidasta laitaan ja jokaiseen peliin on panostettu niin paljon, että se näkyy niiden ulkoasussa. Jatkuvuus ja ajan kuluminen on huomioitu hienosti, sillä 80-luvun lopun pelit ovat juonipitoisempia ja graafisesti näyttävämpiä, ja onpa niiden joukossa myös muutama omaperäinen jatko-osa.

25 eurolla saa siis kerrassaan loistavan valikoiman NES-tribuuttipelejä, jotka eivät ehkä pärjää laadullisesti Nintendon raskassarjalaisille, mutta jättävät Switch Onlinen loputtoman Jaleco-portfolion varjoonsa mikä tahansa viikonpäivä.

Hyvää:
– Erinomainen hinta-laatusuhde
– Loistava taustatarina
– Modernien ideoiden yhdistäminen NES-ajan mekaanikoihin
– Ei sisällä yhtään totaalisen huonoa peliä

Huonoa:
– Joissain peleissä on paljon samaa
– Kaikkia pelejä ei tee mieli pelata kovin pitkälle