Arvostelussa Xenoblade Chronicles 2: Torna – The Golden Country

Terävintä kärkeä

On olemassa lisäosia, ja sitten on Lisäosia. Merkittävä osa pelien jälkikäteen osakseen saamasta DLC:stä kuuluu ensin mainittuun, kuten myös suurin osa Switchin Xenoblade Chronicles 2:n lisäsisällöstä. Viimeinen osa pelin 30 euron arvoista laajennuspassia tekee kuitenkin tiukan käännöksen parempaan, tuoden markkinoille yhden parhaista JRPG-seikkailuista ikinä. Upposin jo vajaa vuosi sitten Alrestin mielikuvitukselliseen maailmaan ja hahmoihin kuukausien ajaksi, ja kun lopulta nousin takaisin pintaan, tiesin löytäneeni uuden jumalpelin. Uusi Torna – The Golden Country ‑niminen tarina sijoittuu aikaan 500 vuotta ennen itse pääpelin tapahtumia. Esiosassa syvennytään tarkemmin Chronicles 2:ssa viitattuihin menneisyyden sotkuihin, mutta uusi pelaaja voi aloittaa silti kummasta tarinasta tahansa.

Torna-tarinassa keskiössä ovat Lora ja hänen Teränsä (Blade) Jin. Kyllä, sama Jin, joka pisti kapuloita rattaisiin pääpelissä. Lora on Jinin alkuperäinen Ajuri (Driver), ja he ovat kehittäneet yhdessä täysin omanlaisen taistelusysteemin. Pääpelissä nimittäin Ajurit hyökkäsivät vihollisten kimppuun, kun taas Terät vahvistivat heitä taka-alalta. Tornassa Lora ja Jin voivat vaihtaa läpsystä paikkaa taistelussa, jolloin avautuu uudenlaisia strategioita monipuolisempaan ja nopeatempoisempaan taisteluun. Samaa tekniikkaa voivat käyttää myös pelin kaksi muuta käytettävää hahmoa Terineen.

Taisteluiden suoraviivaistaminen onkin yksi lisäosan parhaita puolia. Pääpelissä taistelut pelkästään perusvihollisten kanssa saattoivat kestää useita minuutteja, koska suuria määriä vahinkoa tekeviä ketjuiskuja oli hankalampi saada aikaan. Torna tarjoaa toki edelleen haastavia taisteluita, mutta uudistusten myötä ketjutuksia on helpompi saada aikaiseksi. Näin ollen vihollisia vastaan on mukavampi tapella, eikä tappion koittaessa tarvitse tökkiä samaa kiusankappaletta uudestaan pikkuhiljaa takaisin tuhon partaalle. On suorastaan mieltä hivelevää katsoa, kun viimeksi minulle turpasaunan antanut pomo kaatui täydellisesti ajoitettuun hyökkäysketjuun. Ketjuista puheen ollen, päähenkilö Lora väkertää niitä harrastuksekseen. Nyt puhutaan siis oikeista ketjuista, joita voi pukea esimerkiksi hiuksiinsa. Lora pystyy maailmasta keräilemistään esineistä valmistamaan jos jonkinmoisia tavaroita, joilla voi saada etuja taisteluissa vihollisia vastaan. Muutkin pelattavat hahmot ovat käsistään jollain tapaa käteviä, joten materiaalin keräily on erittäin kannattavaa.

Jokaisella ihmishahmolla on kaksi omaa Blade-taistelutoveria. Jinin lisäksi Loran kanssa liikkuu Haze, joka on parantamiseen valveutunut Terä. Muita tärkeitä matkakumppaneita ovat Tornan kuningaskunnan prinssi Addam sekä Mor Ardainin imperiumin nuori prinssi Hugo. Hugon käyttämät Brighid ja Aegeon nähtiin jo pääpelissä, samoin kuin Addamin pääterä Mythra. Addamin kanssa yhteistyöhön lyöttäytyy myös Minoth, joka oli kyllä jo mukana kakkosessa, mutta ei pelattavana hahmona. Näin ollen Torna sisältää yhdeksän pelattavaa hahmoa, joista kuka tahansa voi toimia eturintamassa.

Toki Tornakin sisältää runsaasti sivuhahmoja, joiden auttaminen ja kanssa keskustelu avaa tarkemmin maailmaa ympärillä, tutustuttaen pelaajan samalla erilaisiin rotuihin, politiikkaan ja hierarkiaan paremmin kuin pääpelissä milloinkaan kävi selväksi. Tarinan läpipeluu kesti itseltäni noin 25 tuntia, mikä on varsin sopiva mitta tämän hintaiselle lisäsisällölle. Ihan kaikkia vapaaehtoisia tehtäviä en tuossa ajassa ehtinyt tekemään, mutta sain vanhasta Alrestista niin hyvän kuvan, etten usko muutaman sivutarinan sitä enää juurikaan muokkaavaan. Tuon 25 tuntisen vuoristoradan aikana sain kokea monenlaisten tunteiden kirjon hämmästyksestä sydäntä raastavaan suruun ja liikutukseen. Päätarina itsessään on melko suoraviivainen ja lyhyt, mutta sivutehtävät ovat onneksi mielekkäitä ja hauskoja, joten niiden parissa viihtyy paikoitellen niin pitkään, että ehtii jo unohtamaan, mitä seuraavaksi pitäisi oikeasti tehdä. Onneksi päätavoitteesta muistutetaan merkinnällä kartassa ja tehtävälistassa.

Pelasin pelin läpi englanninkielisellä dubbauksella, mutta myös alkuperäinen japanilainen ääniraita on vaihtoehtona, jos sitä haluaa käyttää. Lokalisointi on hoidettu kaikin puolin hyvin, ja ääninäyttelijät hoitavat pestinsä luonnollisesti ja uskottavasti. Valitettavasti alkuperäisessä pelissä kuultua murteiden kirjoa ei tällä kertaa ole niin hyvin havaittavissa. Jäin hieman kaipaamaan walesilaista aksenttia, jota kissamaiset gormotit pelissä mielellään väänsivät.

Xenoblade Chronicles tunnetaan suurista pelialueistaan, eikä Torna ole täydellinen poikkeus sekään. Laaja Gormott-jätin alue on pelattavissa lähes sellaisenaan kuin se alkuperäisessä pelissä esiintyi. Uutena tuttavuutena nähdään Torna-titaani, joka jakautuu viideksi pienemmäksi alueeksi yhden suuren sijaan. Suurin osa hahmoista tavataan Tornassa, koska siellä sijaitsee myös pelin ainoa suurkaupunki. Toki pienempiä kyliä ja yhteisöjä löytyy muualtakin, mutta Tornan pääkaupunki Auresco on laajuudeltaan ainoa laatuaan.

Peli käyttää samaa voimakkaan animehenkistä taidetyyliä. Tuottaja Tetsuya Takahashin mukaan grafiikkamoottoria on hieman paranneltu, mikä näkyy erityisesti uusilla alueilla yksityiskohtaisempina tekstuureina. Maailma on edelleen mukavan värikäs ja yksityiskohtainen, myös erilaisia alueita on monipuolisesti ruohokentästä aavikkoon. Taustalla pauhaa jatkuvasti jazzahtava musiikki, joka tuo mukavaa vaihtelua mahtipontisille orkesterisovituksille. Säveltäjä Yasunori Mitsuda palaa pääsäveltäjäksi alkuperäisestä pelistä. Osa kappaleista onkin uudelleensovituksia ensimmäisen Xenoblade Chroniclesin ääniraidalta.

Yhteenveto

Torna – The Golden Country on saatavilla Xenoblade Chronicles 2:n kylkeen osana laajennuspassia, mutta sen voi ostaa myös itsenäisenä, fyysisenä kappaleena. Fyysisen pelin mukana tulee myös kaikki muu lisäsisältö, johon pääsee käsiksi kakkosessa. Torna – The Golden Country on upea lisätarina jo itsessään hämmästyttävän hienoon peliin. Paljon erilaisia roolipelejä pelanneena uskoin jo nähneeni kaiken, mutta ”pelkkä lisäosa” räjäytti mieleni pahemman kerran. Niin vain on Takahashi tiimeineen onnistunut luomaan ylvään ja mahtipontisen maailman, joka imaisee pelaajan sisäänsä pitkäksi aikaa. Muistoissa maailma hahmoineen elää vielä pitempään. Mestariteos.

Hyvää:
– Selkeä ja monipuolinen taistelusysteemi
– Tarinaan ja hahmoihin syvennytään emopeliä voimakkaammin
– Graafiset parannukset

Huonoa:
– Kaikki hyvä loppuu aikanaan