Arvostelussa Tokyo Mirage Sessions ♯FE

Mä haluan idoliksi

Wii U -yksinoikeus Shin Megami Tensei x Fire Emblem paljastettiin muutama vuosi sitten Nintendo Direct -lähetyksessä ja moni pelaaja pisti kiinnostavan crossover-kokeilun korvan taakse. Paljastuksen jälkeen pelistä jaeltiin infoa nihkeästi, mikä sai liikkeelle huhut pelin peruuntumista. Peliä ei peruttu, mutta Atlus ja Nintendo-studio Intelligent Systems kertovat konseptin hiomisen vaatineen aikaa. Lopputuloksena kauppoihin saapuu Tokyo Mirage Sessions ♯FE, joka yllättää tyylillään varmasti monet pelaajat.

Lyhyesti kuvailtuna Tokyo Mirage Sessions ♯FE on hyvin perinteinen japanilainen roolipeli, mutta japanilaisuus ei rajoitu pelkästään genrelle tyypillisiin pelimekaanikoihin, vaan on vahvasti läsnä myös pelin tarinassa ja ympäristöissä. Päähenkilöinä on kaksi lukioikäistä nuorta, pirteä Tsubasa ja hänen varautuneempi kaverinsa Itsuki. Tsubasa suhtautuu lähes pakkomielteisesti Japanin suurimpiin pop-tähtiin ja haaveilee paikallisen kykyjenetsintäkilpailun toimivan hänelle ponnahduslautana artistin uralle. Kisa saa kuitenkin paranormaaleja piirteitä kummitusmaisten otusten hyökätessä esiintyjien ja yleisön kimppuun. Tyttö raahataan mysteerisen portaalin läpi, ja tilanne alkaa muistuttaa aiemmin tapahtunutta Tsubasan isosiskon salaperäistä katoamista. Iskusta taianomaisesti selvinnyt Itsuki joutuu hyppäämään teleportin sisään pelastuspuuhiin.

Portaalin takana sijaitsee Idolaspheren ulottuvuus, jossa elävät ihmismaailman supertähtien Performa-energiaa havittelevat aavemaiset Miraget ja muut demonit. Itsuki ja Tsubasa muodostavat linkin ystävällisiin Mirage-hahmoihin, jotka paljastuvat muistinsa menettäneiksi Fire Emblem -sarjasta tutuiksi Chromiksi ja Caedaksi. Miraget tuovat sankareille Idolaspheressä ritareiden, jousimiesten, noitien ja muiden Fire Emblem -hahmoluokkien voimat avuksi taistelussa vihollisia vastaan. Myöhemmin joukkoon liittyy myös muita kaksikon ystäviä sekä Fortuna-nimisen järjestön nimissä Mirage-ongelmaa ratkovia taistelijoita kumppaneineen.

Fortuna on olemassa myös tavallisessa maailmassa Tokiossa, jossa se on naamioitu manageritoimistoksi. Shibuyan kaduilta löytyy liikkeitä, joista voi ostaa parannustarvikkeita, aseita tai muita varusteita hahmoille käytettäväksi Idolaspheren tehtävissä. Lisäksi Fortunan tukikohdassa on mahdollista päivittää aseita tai kehittää taistelijoiden ominaisuuksia vihollisilta kerätyillä esineillä. Järjestön johtaja ja muut jäsenet lähettävät viestejä ja tilannetietoja tehtävistä älypuhelimen tavoin toimivalle GamePad-ohjaimen näytölle, joten pelaaja on tietoinen seuraavasta tavoitteesta jatkuvasti. Viesteissä tuodaan esiin erinomaisesti myös hahmojen persoonia erilaisilla kirjoitustyyleillä ja hymiöillä. Vuorosanat ja ympäristö vilisevät vitsejä muun muassa hysteerisistä fanitytöistä ja waifu-ilmiöstä, jotka vetoavat varmasti pelin kohderyhmään.

Idolaspheren kentät ovat pääasiassa puzzleilla täytettyjä luolastoja, joiden lopussa odottaa yleensä pomovastustaja. Tie seuraavaan huoneeseen tai kerrokseen aukeaa muun muassa vipu- ja hissimekaanikoita käyttäviä sopivan haastavia ongelmia ratkomalla. Ympärillä pörrää häiritsemässä vihamielisiä Mirageja, jotka saa kuitenkin tainnutettua Itsukin miekalla. Toiminta käynnistyy vain suorasta ihokontaktista, mutta otteluun on mentävä sokkona, sillä vihollisten määrä, tyyppi ja taso paljastetaan vasta siirtymän jälkeen.

Taistelumekaniikat muistuttavat enemmän Personaa kuin Fire Emblemiä, vaikka Nintendo-strategian hahmoluokkien heikkouksien ja vahvuuksien tunnistaminen onkin pieni osa sitä. Kentällä voi olla kerrallaan maksimissaan kolme pelaajan hahmoa ja vaihteleva määrä tietokoneen ohjaamia vastustajia. Ruudun ylälaidassa näkyy palkki, jossa näytetään onko käynnissä vihollisen vai pelaajan vuoro. Oman hahmon vuorolla on mahdollista valita joko tavallinen tai erikoispalkkeja kuluttava isku.

Käytännössä järkevintä on käyttää aina Atluksen kuvastosta lainattuja erikoisliikkeitä, sillä ne aiheuttavat reilusti normaalia hyökkäystä enemmän vahinkoa ja voivat aktivoida sessioneita, jolloin useampi taistelija voi toimia samalla vuorolla. Tarinan edetessä ja ryhmän kehittyessä avautuu käyttöön uusia kykyjä, jotka mahdollistavat entistä pidempien sessioneiden ketjuttamisen ja esimerkiksi hahmojen vaihtamisen reservin välillä.

Mikäli erikoisliike- tai elämäpalkki tyhjenevät, voi niitä täyttää kesken taistelun uudelleen kaupasta tai maastosta löytyvillä kertakäyttöesineillä. Myös puolustusasento lataa energiaa iskuihin tarvittaessa. Lääkintätarvikkeet tulevat tutuksi erityisesti pomotaisteluissa, jotka saattavat kestää useita kymmeniä minuutteja valtavien elämäpalkkien sekä pitkähköjen hyökkäysanimaatioiden vuoksi, eivätkä kaikki satunnaisetkaan kohtaamiset ole kovin lyhyitä. Runsailla osumapisteillä yritetään ilmeisesti vähentää session-ketjujen tehokkuutta, joten pelaajan on pakko joko grindata paljon kokemusta vihollisilta tai varastoida taskut täyteen parannusjuomia selviytyäkseen voittajana. Pomot tarjoavat runsaasti haastetta jopa helpoimmalla vaikeusasteella.

Joissain tapauksissa pelaajan on palattava Idolaspheren sokkeloista kauppakadulle kesken tehtävän parantamaan kaartin jäseniä, täydentämään varustesalkkua tai navigoitava Fortunaan päivittämään aseita voimakkaammaksi. Tämä rikkoo ikävällä tavalla tehtävän rytmitystä ja saa kummastelemaan, miksei esimerkiksi hahmojen kehittämistä hoideta yksinkertaisen valikon kautta kuten Fire Emblemissä on tapana. Turha haahuilu, lataustauot ja pitkät väännöt pomojen kanssa vievät valtavan suuren ajan yli 50-tuntisesta kampanjasta.

Maailmassa liikkuminen ja taistelut ovat täyttä Atlusta, ja Fire Emblem -lisenssin hyödyntäminen ilmenee lähinnä muutamina viittauksina juonen loppupuolella, aseluokkien kehityksessä, ääniefekteissä sekä Miragejen ja pomojen nimissä. Designiltaan demoni- ja robottihenkiset sankarit eivät muistuta lainkaan isäntäpeliensä versiota, vaan keskiaikaiset fantasiasoturit tuntuvat olevan modernissa ympäristössä väärässä paikassa, ja japaninkieliset äänet kuulostavat vieraalta enkkudubbaukseen tottuneelle pelaajalle. Ääninäyttelijät eivät ole kuitenkaan lainkaan huonoja, sillä peli näyttää ja kuulostaa parhaimmalta laadukkaasti piirrettyjen välianimaatioiden aikana. Futuristista discojumputusta ja laulettua J-poppia sisältävä soundtrack sopii myös pelin teemaan erinomaisesti.

Yhteenveto

Tokyo Mirage Sessionsin tyyli saattaa tuntua luotaantyötävältä niille pelaajille, jotka odottavat Fire Emblem -tyylistä kokemusta tai joilla ei ole vahvaa sidettä japanilaiseen populaarikulttuuriin. Peli kangistuu muutamiin JRPG-genren kliseisiin, mutta Persona-fanit tulevat varmasti pitämään vuoropohjaisesta taistelumekaniikasta. Audiovisuaalinen tykitys ja humoristinen käsikirjoitus tarjoavat herkkua kaikille animen, mangan ja J-popin ystäville.

Hyvää:
– Animaatiot
– Musiikki
– Huumori kukkii

Huonoa:
– Pitkät taistelut puuduttavat
– Ei juuri tekemistä Fire Emblemin kanssa
– Japani-teema ei iske jokaiseen

Ehkä kaikkien aikojen japanilaisin roolipeli.

Arvostelu julkaistu alun perin IGN Suomessa.

Tokyo Mirage Sessions ♯FE
Alusta:
Wii U
Ilmestynyt: 24.6.2016
Kehittäjä: Atlus
Julkaisija: Nintendo