Arvostelussa Shu

Shuuri puhallus

Viime vuosi oli yksi pelimarkkinoiden parhaista pitkään aikaan, Switchin ollessa ehdottomasti yksi vuoden voittajista. Mahtavien yksinoikeuksien – kuten Zeldan ja Marion – lisäksi konsolille ilmestyi useita vanhempia pelejä. Eshopissa on nähty etenkin lukuisia tasoloikkien käännöksiä. Viime vuoden lokakuussa PC:lle, Vitalle ja PS4:lle ilmestynyt Shu on yksi monista peleistä, jotka kokeilevat onneaan Switchillä tämän vuoden puolella. Pystyykö Shu erottumaan edukseen Shovel Knightin, Super Meat Boyn ja monien muiden laadukkaiden nimikkeiden joukosta?

Peli alkaa rauhaisasta lintuihmisten asuttamasta kylästä, jossa nimikkohahmo Shu asustaa. Rauhaisan idyllin rikkoo jonkinlainen demoninen myrsky, joka uhkaa tuhota maailman. Kylänvanhin lähettää Shun etsimään Kotkatornia, jonka avulla tämä muinainen pahuus voidaan pysäyttää. Peli on tarinankerronnassaan vähäeleinen, sillä ainoat suoranaiset narratiiviset osuudet ovat alussa nähtävä videopätkä sekä lopputekstejä edeltävä kliimaksi. Shu ei sisällä lainkaan tekstiä tai vuorosanoja valikkojen ulkopuolella, mikä on paikoin vähän liiankin pelkistetty ratkaisu. Alun intro ei riitä selvittämään esimerkiksi demonimyrskyn syntyperiä, joten epämääräinen tietämys syistä ja seuraamuksista laimentaa pelikokemusta.

Peli koostuu 21 tasoloikkakentästä, jotka sijoittuvat erilaisiin teemamaailmoihin metsiköstä muinaiseen sivilisaatioon. Kentät ovat visuaalisesti kauniita, mutta arkkitehtuurillisesti jäädään reippaasti jälkeen Donkey Kongin ja Raymanin kaltaisille yhtä lailla komeille seikkailuille ja monille muille indieloikinnoille. Pelaajan pahin vastustaja on peli itse, sillä pelimekaniikat tuntuvat paikoin huijaavan pelaajaa ja halpoja äkkikuolemapaikkoja riittää. Välillä on vaikea hahmottaa, onko edessä seinä, salareitti vai tyhjyyttä.

Elämät täyteen viiteen kappaleeseen palauttavia checkpointeja on ripoteltu tasaisin välimatkoin. Elämäsysteemi on silti hieman hämmentävä, sillä joillain väleillä energiaa ei tarvita ollenkaan, mutta tietyt esteet vievät kaikki elämät saman tien. Vastaan ei tallustele lainkaan vihollisia, mutta henkiä korjaavat talteen piikkikasat ja liiskaimet, joiden osumakohdat ovat useimmiten vähintäänkin hämmentäviä. Erityisen nihkeitä ovat kentät, joissa juostaan mörkömyrskyä karkuun. Ruutuun välähtää kovan ääniefektin saattelemana teksti ”RUN!”, mikä säikäyttää ja aiheuttaa särön muuten rauhallisesti etenevän pelin tempoon. Juoksukentissä pienikin virhe voi myöhemmässä vaiheessa aiheuttaa sen, että myrsky saa sankarin kiinni juuri ennen tallennuspaikkaa.

Shu osaa juosta, hypätä ja leijua ilmassa loikan jälkeen. Lisää kykyjä avautuu käyttöön hetkellisesti apulaishahmojen myötä. Alkuvideolla vilahtavat kyläläiset roikkuvat päähahmon mukana pari kenttää ja katoavat sitten kuin tuhka tuuleen. Osa kyvyistä, kuten tuplahyppy ja ajan hidastaminen, ovat oikeasti hyviä ja hyödyllisiä, mutta osa kenttämanipulaatiovoimista on selvästi laitettu mukaan vain väkinäisen kikkailun vuoksi. Kykyjen rajallinen käyttöaika apuhahmoista johtuen yksipuolistaa kenttäsuunnittelua ikävästi. Esimerkiksi seinähyppyä olisi kiva käyttää muuallakin kuin parissa tekniikkaa varten suunnitellussa kentässä, kun se kerran on peliin tehty.

Pelihahmon ohjattavuus tuntuu kummalliselta, eikä näppituntuma ole lainkaan hyvä. Lintupoika saattaa pysähtyä ylämäessä törmäten näkymättömään esteeseen, ja hypyt vaikuttavat katoavan välillä aika-avaruuteen painalluksesta huolimatta, joten kontrolleihin ei voi luottaa täydellisesti. Suorimman reitin merkkeinä toimivia perhosia kerätessä tuntuu siltä, että pelinkehittäjä on asettanut niitä mielestään optimaaliselle tielle testaamatta pelituntumaa itse. Liike on myös paikoin huonolla tavalla leijuvaa, ja varsinkin liitokohdissa teki mieli heittää Switchin Joy-Conit seinään.

Sisältöpuolella peli jää köyhäksi: 15 kentän päätarinan läpäisyyn kuluu muutama tunti, eikä lopputekstien jälkeen avautuva kuuden tason uusi maailma ole kovinkaan kummoinen. Viimeisen maailman kentissä on jo yritystä, mutta tuntuu kuin nämä haastavat kentät korostaisivat entisestään mystisiä hitboxeja ja pelimekaniikkojen nihkeyttä. Jokaiseen kenttään on piilotettu 6 linnunpoikasta ja muinainen laatta, mutta ”piilopaikat” ovat usein jopa näkyvissä, ja suurimman osan niistä löytää jo ensimmäisellä läpipeluukerralla. Kentistä voi myös ansaita mitaleita läpäisemällä ne kuolematta tai keräämällä talteen kaikki kultaiset perhoset. Time Trial -tila aukeaa aina tason suorittamisen jälkeen, mutta speedrunit eivät innosta, varsinkaan kun ennätyslistat loistavat poissaolollaan.

Audiovisuaalinen anti on aika kohtuullista. Käsin piirretty hahmotaide ja välianimaatiot ovat hienoja, mutta varsinkin hahmoanimaation puute on aika yllättävää. Shu on aika staattinen liitäessään, eikä kuolinanimaatioitakaan ole kuin yksi versio. Muuten tyylikkäät taustagrafiikat saattavat näyttää hieman suttuisilta kannettavassa tilassa ja nopeassa vauhdissa. Musiikki on keskinkertaista, eikä sen pariin palaa mielellään ulkopuolella. Narinat, litinät ja muut äänitehosteet ovat sen sijaan mehevän kuuloisia. Peli kaatui pari kertaa kenttien läpäisyn jälkeen, ja pienet bugit vaivasivat vielä julkaisuviikonloppuna.

Yhteenveto

Shu on peli, joka vaikutti aluksi hyvältä, mutta oli loppujen lopuksi shuurehko pettymys. Switchin tasoloikkatarjonta on niin valtaisa, etten keksi kauheasti hyviä syitä, miksi jonkun tulisi pelata tätä kymmenen euron peliä esimerkiksi Shovel Knightin tai Celesten sijaan. Umpisurkeudelta pelin pelastaa ainakin nätti grafiikka ja se, ettei seikkailua ainakaan pitkitetty liikaa tarpeettomilla kentillä. Shu ei täytä niitä vaatimuksia, mitä tasoloikalta odotan.

Hyvää:
– Loppupään kenttien ideat
– Nätti tyyli…

Huonoa:
– …josta ei saa aina selvää
– Vähän kiinnostavaa sisältöä
– Heikot kontrollit
– Heppoinen kerronta

 

Melkoinen kananlento.

Kiitokset Coatsinkille arvostelukappaleesta.

Shu
Alusta:
Switch, PC, PS4, Vita
Ilmestynyt: 23.1.2018 (Switch)
Kehittäjä: Coatsink Software
Julkaisija: Coatsink Software