Arvostelussa The Legend of Zelda: Link’s Awakening

Kaukana painajaisesta

Game Boyn Link’s Awakening (1993) on pitkään ollut yksi suosikkejani Zelda-sarjasta. Moniin muihin sarjan kunnianhimoisiin ja laajasti arvostettuihin teoksiin verrattuna Link’s Awakening on oikeastaan aika pieni ja vaatimaton, mutta se on silti minulle erityinen kokemus. Olinkin ilahtunut siitä, että tämä toisinaan unohdettu helmi sai tilaisuuden päästä nuorempien sekä uusien pelaajien hyppysiin Switch-remaken myötä.

Pelin tarina alkaa, kun pienellä paatilla merta ylittävän Linkin vene hajoaa pirstaleiksi ukkosmyrskyssä. Tajuntansa rytäkässä menettävä sankarimme ajautuu aaltojen saattelemana Koholint-saarelle, jonka rannalta Marin-niminen tyttö tämän löytää. Marin hoitaa Linkin kuntoon, minkä jälkeen pitäisi keksiä keino poistua saarelta. Haaksirikkotarinoille tyypillisesti kotiinpaluu ei onnistu hetkessä, vaan apua tarvitaan saaren korkeimman vuoren päällä uinuvalta Wind Fishiltä. Kala kuitenkin nukkuu niin sikeästi, että herätysääneksi kelpaa vain kahdeksalla maagisella instrumentilla soitettu sävelmä.

Iästään huolimatta alkuperäinen The Legend of Zelda: Link’s Awakening on edelleen varsin toimiva paketti seikkailua, sivutehtäviä, pulmien ratkontaa ja pomohirviöiden rökittämistä. Tyrmät ovat aidosti sokkelomaisia kokonaisuuksia, joissa pelaajan täytyy hahmottaa myös huoneita yhdistävät tekijät. Yksittäisissä huoneissa on omat pulmansa, mutta suunnistaminen ja oikean reitin löytäminen ovat omia makrohaasteitaan. 3D-Zeldoihin verrattuna Link’s Awakeningin tyrmistä puuttuu tietynlainen loppuspektaakkeli sekä arkkitehtuuriin sidotut pulmat. Kaksiulotteisessa ympäristössä suunnistaminen on kuitenkin haastavampaa ja epälineaarisen tuntuista, tehden oikean reitin etsimisestä miellyttävämpää. Konsepti huipentuu pelin toiseksi viimeisessä luolastossa, joka on yksi suosikkejani koko sarjassa.

Remakena Switchin Link’s Awakening on varsin uskollinen alkuperäiselle, tai ainakin se palvelee hyvin muistikuviani. Se säilyttää monia asioita Game Boy ‑peleistä, niin hyvässä että pahassa. Joitain pieniä muutoksia on tehty keräiltävien esineiden kohdalla, ja pelin kartta on paljon informatiivisempi. Muutamia potentiaalisesti turhauttavan kryptisiä suunnitteluratkaisuja on jätetty mukaan, joita olisi ehkä voinut muuttaa pelaajaystävällisemmiksi. Tarkalle ja huolelliselle jokaisen nurkan nuohoajalle etenemisen ei kuitenkaan pitäisi olla suuri ongelma.

Etenemisestä puheen ollen, Linkin liikkuvuus on hieman tönkköä. Analogisauvalla ohjattava hahmo kykenee liikkumaan ainoastaan kahdeksaan suuntaan, mutta ristiohjain ei ole kuitenkaan tuettu ohjausmuoto jostain syystä. Linkiltä puuttuu myös täysin kääntymisanimaatio, joten kaveri vaihtaa katsomissuuntaansa välittömästi. Tämä näyttää hieman huolimattomalle uudessa pelissä. Erityisen kummallista tästä tekee se, että 3DS:n Link Between Worlds oli ratkaissut jo nämä ongelmat.

Alkuperäisen pelin hyvätkin puolet ovat saaneet uutta pontta remakessa. Elämänlaatua parantavat esimerkiksi nopeammat ja kattavammat mahdollisuudet pikamatkustamiseen sekä omat napit yleisimmin käytettäville esineille. Game Boy ‑pelissä oli mahdollista kantaa ilman valikossa vekslaamista vain kahta tavaraa kerrallaan, joista toinen oli valtaosan ajasta miekka. Remakessa pelaajalla on käytännössä puettuna enemmän välineitä kerralla. Välillä on palattava vanhoille alueille, mutta pelaajan aikaa kuluu paljon vähemmän samoja polkuja talloessa sekä esineitä vaihtaessa.

Lelulaatikkomainen ulkoasu herättää mielipiteitä, mutta itse kuulun uuden visuaalisen tyylin kannattajiin. Siinä on oma söpö charminsa, joka sopii pelin kevyeen ilmapiiriin. Erityisesti valaistusefektit ovat varsin nättejä. Peli sumentaa ruudun reunoilla sijaitsevia asioita, mutta tämä efekti ei aina toimi täydellisesti. Pelillä on myös hyvin eriskummallisesti ongelmia ruudunpäivityksen pitämisessä tasaisena tietyillä alueilla. Moderni kamerasysteemi ei enää rajaa pelin maailmaa samankokoisiin ruutuihin, vaan kamera liikkuu pelaajan mukana, joten ulkoilmassa näkyvyys ei ole Game Boy ‑pelin tavalla rajattu suorakulmaisiin huoneisiin. Täten välillä voi nähdä, mitä joen tai puurivistön takana piilee, mikä ei ollut alkuperäisessä pelissä mahdollista. Tämän takia maailma vaikuttaa alkuperäistä eheämmältä, mutta myös pienemmälle ja maantieteellisesti vähemmän loogiselle. Koholint on melkein kuin nukkekoti, jota asuttavat pienet ja värikkäät lelufiguurit.

Uusittu soundtrack kuulostaa erinomaisen hyvälle, ja sen seasta löytyy joitain sarjan helmiä. Erityisesti uusitut tyrmien musiikit luovat vahvaa ilmapiiriä. Henkilökohtaisesti voisin kuitenkin nipottaa siitä, että muutamat kappaleet nojaavat liikaa nostalgiaan sisällyttämällä Game Boyn äänisampleja orkestroinnin sekaan. Mielestäni ylimääräinen retrovivahde ei ole tarpeellinen lisä, sillä päivitetyt musiikit ovat jo itsessään loistavia.

Merkittävimpänä lisäsisältönä remakeen on lisätty Dampen Dungeon Maker, jonka kautta pelaaja pääsee rakentamaan omia Zelda-luolastojaan. Vaikka ideassa onkin potentiaalia, on kyseinen pelimuoto toteutettu umpisurkeasti. Tyrmänrakennus on suoraviivaistettu sekä automatisoitu niin yksinkertaiseksi ja helpoksi, että tällä on enemmän haitallisia seurauksia kuin hyviä. Pelaaja voi järjestellä uudelleen vain pelin omien luolastojen huoneita, eikä mahdollisuutta luoda omia palasia tai pulmia ole. Koska esimerkiksi yksisuuntaisia reittejäkään ei pysty tekemään, ei pelaajan oma rakennelma pääse makrotasolla lähellekään Japanissa suunniteltuja linnoituksia. Tällä ”turvaverkolla” yritetään todennäköisesti estää mahdottomien tyrmien luominen, mutta samalla rajoitetaan merkittävästi pelaajien mielikuvitusta.

Kaiken huipuksi omia tyrmiä ei voi jakaa kuin amiibojen avulla. Dungeon Maker on turhauttava, tylsä, kaikin tavoin pettymyksellinen ja tarpeeton pelitila, josta en saanut mitään iloa irti. Tämä voisi olla pienempikin ongelma, mutta valitettavasti kourallinen pelin keräiltävistä esineistä on lukittu luolastoeditorin taakse. Sataprosenttisen tallennuksen tavoittelijan on täten pakko pelata Dungeon Makeria.

Link’s Awakeningin omalaatuinen narratiivi on se todellinen tekijä, minkä takia pidän pelistä niin paljon. Se on omalaatuinen Zelda-kokemuksensa, eikä sitä ole pituudella pilattu. Kuitenkin 60 euron hintalappu ymmärrettävästi herättää epäilyksiä joissain. Minunkin mielestäni se on huomattavan korkea hinta remakesta, jonka läpäisy vie aikaa kutakuinkin kymmenen tuntia tai mahdollisesti vähän enemmän ensikertalaiselta. Jos hinta-laatusuhde on ongelma, suosittelen nappaamaan Game Boy Colorin Link’s Awakening DX:n 3DS:lle eShopista. Tai pelin voi ehkä lainata kaverilta, sillä sen pelaa parissa illassa. Itse en kuitenkaan katunut täyden hinnan maksamista.

Yhteenveto

Remakea pelatessani muistin, miten outo peli Link’s Awakening loppujen lopuksi on. Ydinpelattavuus on toimivaa Zeldaa, mutta pelissä on oma unenomainen, melkein surrealistinen tunnelmansa. Koholintia asuttavat henkilöt ja otukset, joiden ei kuuluisi olla siellä. Pomohirviöt jättävät kryptisiä vihjeitä. Link’s Awakening käyttää näitä asioita vahvistaakseen tarinaansa, joka on Zelda-tarinaksi yllättävän hyvä ja merkityksellinen. Erinomaisen pelikokemuksen tunnistaa siitä, että sitä tulee kuvainnollisesti pureskeltua vielä jälkeenpäinkin. Link’s Awakening on tällainen peli, minkä vuoksi se on yksi suosikki-Zeldojani. Switch-remake on joitain kauneusvirheitä lukuun ottamatta onnistunut, ja erittäin todennäköisesti paras tapa kokea tämä klassikko.

Hyvää:
– Säilyttää tutun rakenteensa
– Päivitetty oikeissa paikoissa
– Mielenkiintoinen narratiivisesti

Huonoa:
– Tekninen toteutus ei ole virheetöntä
– Omien luolastojen rakentaminen