Arvostelussa The Legend of Zelda: Echoes of Wisdom

Kaukaa viisas, läheltä terävä

The Legend of Zelda -pelien kirjoittamaton sääntö on ollut vuosia seuraava: pelisarjalle nimensä lainaava legendaarinen prinsessa on pulassa ja pelattavan sankarin virkaa toimittaa yleensä miekkaa heilutteleva Link-pojankoltiainen. Ensimmäisissä osissa Ruususen unta nukkuneesta tai Kultakutrin tavoin linnaan teljetystä Zeldasta on tullut vuosien varrella entistä aktiivisempi toimija, mutta pelattavaksi päähenkilöksi ei kruununprinsessaa uskallettu nostaa. Hyrule Warriors -sivutarinoidenkin selkeä ykköstähti on Link. Nyt tilanteeseen tulee kuitenkin muutos, sillä Nintendo Switchin Echoes of Wisdomissa pelataan itse Zeldalla.

Päähenkilön vaihdos ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Link olisi kokonaan poissa kuvioista. Peli itseasiassa aloitetaan Zeldan pelastusoperaatiolla täysin aseistautuneella Linkillä. Lyhyt kohtaaminen Ganonin kanssa päättyy tällä kertaa poikkeuksellisesti, sillä klassikkopahis imaisee tappionsa jälkeen Linkin mukanaan nopeasti leviävän ulottuvuusrepeytymän sisälle. Tässä vaiheessa perspektiivi vaihtuukin jo Zeldaan, joka onnistuu pakenemaan Hyrulen hallinnolliseen keskuskylään. Kuninkaallisessa linnassa odottaa kuitenkin lisää purppuran värisiä halkeamia, joiden läpi on tullut kuninkaan ja virkamiesten paikat ottaneita pimeitä kopiohahmoja. Tyrmään lukittavaa Zeldaa saapuu onneksi auttamaan Tri-niminen leijuva henkiolento, jonka kyvyt mahdollistavat kopioiden käyttämisen myös hyvään tarkoitukseen.

Kopioita voi tallentaa muistiin yhdellä napilla tietyistä elottomista objekteista sekä käytännössä kaikesta liikkuvasta, mutta hirviöt täytyy ensin hakata tajuttomaksi. Zelda ei taistele oletusmuodossaan itse, joten ensimmäiset örkit ja rapuperheet on päihitettävä kiviä ja piikikkäitä merisiilejä pudottamalla. Kloonigalleria alkaa täyttyä nopeasti muun muassa sängyillä, laatikoilla, linnuilla, velhoilla, lihansyöjäkasveilla ja muilla tutuilla ja uusilla Zelda-otuksilla, jotka osaavat käydä autonomisesti lähimmän ilkeyden kimppuun. Niiden käyttöä kuitenkin säännöstellään arvojärjestelmällä, jonka mukaan esimerkiksi panssaroitu kirvesritari vastaa kolmea käärmettä. Pisterajan ylittämisen jälkeen vanhin luomus pyyhitään pois, mutta mikään ei estä vaikkapa bumerangiörkkien kutsumista jatkuvalla syötöllä tai seinää pitkin kiipeämistä leijuvilla vesikuutioilla. Wizzrobe-velhoilla taistellessa kutsunappulan rytmikäs paineleminen on jopa toivottavaa, koska sillä tavalla voi lyhentää hyökkäysanimaatioita.

Jo ensimmäisen luolaston lopussa Zelda saa haltuunsa Linkin miekan, joka antaa käyttöön muutaman sekunnin ajaksi kopiovoimista riippumattoman miekkailukyvyn, kunhan varastossa on tarpeeksi vihollisilta tai ruukuista kerättyä sinistä energiaa. Myöhemmin Link-muodon asearsenaali kasvaa vielä jousipyssyllä ja pommeilla. Linkin voimat työntävät Echoes of Wisdomia uniikista monsterinkoulutuspelistä takaisin kohti perinteisempää 2D-Zeldaa, mikä on omasta mielestäni väärä suunta. Miekka olisi korvattavissa helposti Tri-sauvan huitaisulla, ja vaikka esimerkiksi pommien korvikkeita ei ole olemassa montaa, on kivien räjäyttäminen omaperäisempää ja ajoituksellisesti vaativampaa räpiköiviä pommikaloja käyttäessä. Eniten lainavoimista on apua pomotaisteluissa, jotka saattavat kestää monta pitkää minuuttia kauemmin, jos Zelda vain seuraa toimintaa klooniarmeijan takana. Linkin kykyjä on mahdollista kehittää lisää tiedemiehen luona, Tri taas voimistuu halkeamia tukkimalla ja luolastoja läpäisemällä.

Pelaaja on tavallaan vapaa liikkumaan minne suuntaan tahansa, mutta tarina ei etene ennen tiettyjen temppeleiden läpäisemistä ja niiden yhteydessä sijaitsevien repeämien paikkaamista. Muutamassa pisteessä päätehtävien suoritusjärjestyksen saa valita itse, ja etukäteen avattuihin maailmankolkkiin voi palata myöhemmin pikamatkustustoiminnolla. Tiettyjen luolastojen kohdalla yksi läpäisyjärjestys on hieman helpompi kuin toinen.

Halkeamien sisään kätketyissä pystysuuntaisissa rinnakkaismaailmoissa on luvassa enemmän pulmaloikintaa muistuttavia haasteita taisteluiden sijaan. Tyypillisesti niiden sisällä tehtävänä on pelastaa muutama ulottuvuuteen juuttunut Hyrulen kansalainen pelaajan valitsemalla tavalla. Siltojen rakentaminen sänkyjen ja trampoliinien avulla on perusvarma tapa päästä eteenpäin, mutta lentävään papukaijaan tai seinäkiipeilevään hämähäkkiin kiinni tarrautuminen voi toimia myös. Koska alueet ovat pieniä ja rotkoon putoamisen jälkeen palataan vain muutama askel taaksepäin, ei hyppelyosuuksia tarvitse stressata liikaa. Itseäni repeämäseikkailut eivät viihdyttäneet enää kolmannen pakollisen vierailun jälkeen, koska surrealistiset ympäristöt ovat melko samannäköisiä ja jokaisella kerralla on katsottava Trin samanlaiset siirtymärituaalit.

Perinteisemmät teemaluolastot eläimellisine pomovastustajineen ovat taas Echoes of Wisdomin parasta antia. Pelaajalle annetaan luolastoissakin varsin vapaat kädet keksiä keinoja ovien aktivoimiseen ja vihollisten tappamiseen. Mielikuvituksen käyttöä rajoittaa lähinnä temppelin kattoon osuminen, mutta siitäkin huolimatta onnistuin kiipeämään muutaman esteen yli tylysti vesikuutioiden avulla, vaikka peli tarjoaakin ”oikeiksi” ratkaisuiksi lähihuoneista kopioitavien objektien tai hirviöiden luovempaa käyttöä. Tulenkin voi sytyttää soihtuun varmaan kymmenellä eri tavalla. Yhteensä erilaisia kopioitavia asioita on pelissä yli 100 kappaletta, ja osa niistä on piilotettu aarrearkkujen tavoin salaovien ja sivupolkujen taakse.

Kopiointisauvan käyttäminen muistuttaa hieman Tears of the Kingdomin Ultrahandilla kikkailua 2D-ulottuvuuden ehdoilla, eikä se jää ainoaksi toisesta Zelda-pelistä napatuksi ideaksi. Echoes of Wisdomin kartta on laajennettu versio SNES:n Link to the Pastin maailmasta, mutta graafisesti peli näyttää muutaman vuoden takaiselta Link’s Awakeningin Switch-versiolta. Se tosin merkitsee myös sitä, että uudenkin Zeldan ruudunpäivitys nytkähtelee silloin tällöin erityisesti ulkotiloissa. Ja silloin kun nykimistä ei ilmene, paikataan konsolin hevosvoimien puutetta dynaamisesti sumentuvilla taustagrafiikoilla. Erittäin sympaattisesta taidetyylistä minulla ei taas ole mitään negatiivista sanottavaa.

Tehtäväluettelokin on ulkonäöllisesti suoraan kuin Tears of the Kingdomista. Se on hyvä asia, koska Echoes of Wisdomissa on 2D-Zeldaksi tavallista enemmän sivutehtäviä, jotka testaavat muun muassa salapoliisin taitojen alkeita. Tehtävistä saatavista palkinnoista voi tosin olla montaa mieltä. Niiden aikana tutustutaan kuitenkin moniin hauskoja juttuja kertoviin valtakunnan asukkaisiin. Maalaiskylän aikamiehet eivät esimerkiksi tunnista viittaan verhoutunutta kruununprinsessaa, mutta kertovat mielellään pihapiirissä kasvaneen Linkin uroteoista. Linnan vartijoita ihmetyttää taas valekuninkaan antama Zeldan vangitsemiskäsky.

Yhteenveto

Ennustan Echoes of Wisdomin jäävän historiaan ”unohdettuna sivuosana”, mikä kertoo enemmän Zelda-sarjan huikean korkeista laatukriteereistä kuin pelin heikkouksista. Echoes of Wisdom on yksi sympaattisimmista Zelda-seikkailuista ja kiistatta hyvä peli, koska siitä on vaikeaa keksiä pahaa sanottavaa, jos konsoliraudan rajojen vastaan tuleminen silloin tällöin jätetään huomioimatta. Uniikkiuden ja perinteisen 2D-Zeldan sääntöjen välillä tapahtuva tasapainoilu merkitsee kuitenkin sitä, että pelin kohokohdat jäävät hieman piippuun, minkä takia en jäänyt kaipaamaan lisää sisältöä noin 15 tuntia vieneen läpipeluun jälkeen. Ehkä lukko olisi avautunut unohtamalla miekat kokonaan ja nojaamalla prinsessan omiin kykyihin paljon rohkeammin – itse tosin yrittäisin sitä seuraavaksi 3D-ulottuvuudessa suoran jatko-osan sijaan.

Hyvää:
– Kekseliäitä ideoita
– Monivaiheiset pomotaistelut
– Pienet kylät
– Sivuhahmot lisätehtävineen

Huonoa:
– Kaava tulee aika tutuksi
– Ruudunpäivitysongelmat ulkosalla