Arvostelussa Tales of Xillia Remastered

Milla hei, sun täytyy muuttuu

Jrpg-klassikkosarja Tales ofin faneilla on ollut jännittävä vuosi. Alkuvuodesta julkaistiin ensin Tales of Graces F Remastered, joka oli Switch-versiota lukuun ottamatta puhtaalla rakkaudella tuotettu uudelleenlämmittely jo miltei kulttiklassikon statuksen ansainneelle pelille. Vain puolisen vuotta myöhemmin samanlaisen käsittelyn saa 12 vuotta sitten vain PlayStation 3:lla nähty Tales of Xillia, ja lopputulos on miltei identtinen! Muille alustoille erinomaisesti remasteroitu klassikko on jäänyt jälleen raakileeksi Nintendo-uunissa paistuessaan.

Rieze Maxian fantasiamaailma on täynnä erilaisia henkiotuksia, jotka elävät ihmisten parissa harmoniassa. Ihmiset hyötyvät henkien taikavoimista, siinä missä ne saavat vastavuoroisesti turvaa ihmisten käyttämästä manaenergiasta. Tasapaino alkaa kuitenkin horjua, kun ihmiset aloittavat henkiotusten voimien keräämisen yksipuolisesti omaksi edukseen.

Xillian toinen päähenkilö, Milla Maxwell, on henkiolentojen herra (Lord of Spirits), joka tarkkailee ihmisten tekemisiä yhdessä neljää pääelementtiä edustavien jumalallisten henkiotusten kanssa. Tarina käynnistyy, kun Milla murtautuu ihmiskaupungin sisällä sijaitsevaan armeijan tukikohtaan tuhotakseen henkiotuksille hengenvaarallista teknologiaa. Toinen päätähdistä on tavallinen koulupoika Jude Mathis, joka sattuu huomaamaan tunkeutumisen ja päätyy kuin vahingossa Millan apuriksi. Asiat eskaloituvat, kun Millan ja henkien elementtivoimat imetään pois teknologian voimin ja Jude julistetaan etsintäkuulutetuksi. Kaksikko karkaa paikalta yhdessä, sillä Jude ei voi kilttinä maalaispoikana jättää voimatonta tyttöä omilleen. Tarina alkaa hiljalleen avautua, kun seurue kasvaa ja jokainen hahmo löytää paikkaansa sodan varjostamassa maailmassa. Uusia alueita ja käänteitä tulee vastaan sellaisella tahdilla, että meno muuttuu alati mielenkiintoisemmaksi.

Japanilaiseksi rooliseikkailuksi Xilliassa erikoisinta on sen reaaliaikainen, jopa neljällä pelaajalla pelattava taistelujärjestelmä. Yksin pelatessa ihmispelaaja ohjaa vain yhtä valitsemaansa hahmoa, siinä missä loput liikkuvat automaattisesti taktiikkavalikon komentoja seuraten. Jokaisella hahmolla selvästi toisistaan poikkeava taistelutyyli.

Taisteluissa lyödään, väistellään, puolustetaan, loihditaan ja käytetään esineitä, ja yleisesti tavoitteena on osua liikkeiden ajoittamisen kanssa yhteen muiden tiimiläisten kesken. Taistelut ovat nopeatempoisia, ja korkeammilla vaikeustasoilla hyvien refleksien ja sopivien yhdistelmien oikein ajoittamisen merkitys korostuu entisestään. Tavallisella vaikeustasolla ei tarvitse stressata, mutta vaikeutta saa pyydettäessä jopa enemmän kuin ensin aavistelin.

Kuusi pelattavaa hahmoa ja myöhemmin opittavat uudet hyökkäykset ja passiiviset kyvyt tuovat järjestelmään myös syvyyttä sen verran, että jos yhden tyypin saappaissa toimiminen alkaa kyllästyttää, voi pelityyliä vaihtaa milloin tahansa jopa kesken taistelun. Vuosikausia jatkojalostettu taistelujärjestelmä on ehdottomasti pelisarjan vahvimpia puolia, vaikka juuri tässä muodossa sitä ei ole nähty enää Xillian numeroidun jatko-osan jälkeen.

Päähenkilökaarti on huomattavasti parempi kuin muistin. Jokainen jäsen tuo sekä tarinaan että pelattavuuteen jotain aidosti uniikkia. Esimerkiksi koulupoika Jude on pelattavuudeltaan nopeita refleksejä vaativa eturintaman taistelija, joka pystyy teleporttaamaan vihollisen taakse aina, kun pelaaja onnistuu reagoimaan hyökkäykseen oikein parryn lailla. Iäkäs hovimestariloitsija pysyttelee taas mieluummin kaukana vihollisten huomiosta.

Käsikirjoittajat pääsevät kunnolla vauhtiin niin sanotuissa skit-välinäytöksissä, joissa hahmot keskustelevat tarinan keskeisistä asioista ja välillä pienemmistäkin sattumuksista, joita pelaaja voi käynnistää tarkoituksella tai vahingossa. Jos esimerkiksi tietty hahmo kaatuu tietyssä taistelussa tai ryhmä syö vääränlaista ruokaa omituisessa paikassa, on hyvin todennäköistä, että näihin tilanteisiin liittyy juuri niitä varten tarkoitettu humoristinen keskustelu. Skitit ovat täysin ääninäyteltyjä, ja länsimaalaisille Remastered-versio tarjoaa ensimmäistä kertaa mahdollisuuden valita alkuperäisen japaninkielisen ääniraidan englannin sijaan.

Pelaaja valitsee alussa, seuraako tarinaa Juden vai Millan näkökulmasta. Valinnan myötä osa kohtauksista muuttuu jopa täysin, mikä tekee konseptista uniikin ja kiinnostavan. Toteutus kuitenkin ontuu, sillä tarinat eivät ole yhdenvertaisia. Jos pelin pelaa läpi ensin Millalla, jää paljon tärkeitä asioita näkemättä tai selittämättä. Tuntuu siltä, että Millalla olisi oikeasti tarkoitus pelata vasta Juden jälkeen.

Kokonaisen tarinan kokeminen vaatii siis kaksi pelikertaa, mutta toinen kierros sujuu huomattavasti nopeammin hyödyntämällä New Game+ -tilan avustuksia, kuten 10-kertaisia kokemuspisteitä. Remastered-versiossa nämä avut ovat käytettävissä ensimmäiselläkin pelikerralla, mikä on pelkästään tarinasisällöstä kiinnostuneille oiva lisä, mutta samalla riski uusille pelaajille, jotka eivät välttämättä ymmärrä kaikkien helpotusten vaikutusta. Esimerkiksi tavallisten esineiden normaali kantoraja on 15 kappaletta, jotta pomotaistelut eivät olisi voitettavissa silkalla esinespämmillä, mutta aloittelija voi ostaa varastot täyteen vahingossa ja madaltaa vaikeustasoa tahtomattaan. 10-kertaisten kehityspisteiden yhdistäminen lähes nollattuihin kykyvaatimuksiin tai satunnaistaisteluiden poistoon ei myöskään kuulosta erityisen tasapainoiselta tai viihdyttävältä pelikokemukselta.

Maailmankartan miniversio näyttää oletuksena kaikki kerättävät kohteet, mikä synnyttää modernin ongelman: pelaaja tuijottaa pikkukarttaa enemmän kuin itse pelimaailmaa. Meno muuttuu vielä asteen naurettavammaksi, kun kytketään päälle Remasteredin supernopea juoksu ja katsotaan, kuinka pelihahmo viilettää kartalla köyhän miehen Sonicin lailla pisteeltä toiselle ja kerää mukaansa kaiken irtonaisen tavaran. Muutaman tunnin jälkeen otin avustukset kokonaan pois päältä, vaikka tempo hidastuikin. Vaikka tutkittavat alueet ovat paikoin tyhjiä ja itseään toistavia, on perustason keräily huomattavasti mieluisampaa, jos aarteenetsinnässä edes yrittää käyttää omia silmiään. Yksikään lisäyksistä ei kuitenkaan itsessään tee pelistä huonompaa, jos ja kun pelaaja ymmärtää rajoittaa niiden käyttöä.

Switch-versio pyörii jostain syystä tärkeissä ja nopeatempoisessa taisteluissa puolitetulla 30fps-ruudunpäivityksellä alkuperäiseen PS3-versioon verrattuna. Tämä tekee taisteluista sekä ikävän näköisiä että selvästi vaikeampia, sillä hektisissä tilanteissa ruudulla on todella paljon liikettä. Vastaava rajoitus oli Graces F:n kohdalla alkuvuodesta vielä jossain määrin ymmärrettävä ennen Switch 2:n julkaisua, mutta Xillian tapauksessa päivityksen tai uuden konsoliversion puutteelle ei ole enää yhtään mitään syytä.

Switchin Xillia Remastered häviää muille alustoille myös graafisesti resoluution ja reunanpehmennyksen osalta. Lisäksi Switch-version raportoidaan sisältävän pieniä bugeja, jotka saattavat sekoittaa muun muassa pelin animaatiot tiettyjen suurempien pomotaisteluiden jälkeen, mutta itse en tällaiseen testisessioni aikana törmännyt. Jos visuaaliset heikennykset jätetään huomioimatta, on Xillia Remastered muutoin täysin pelikelpoinen.

Yhteenveto

Tales of Xillia Remastered on pohjimmiltaan mainio jrpg, joka kannattaa kokea toisella alustalla kuin Switchillä, jos vain mahdollista. Valitettavan usein Switch-pelaajat saavat eteensä ”uusioversiota” yli 10 vuotta vanhoista peleistä, jotka eivät näytä yhtä hyvältä kuin alkuperäinen julkaisu.  Toisaalta onnistuneitakin remasterointeja on nähty, kuten Switch 2:n tehoista hyötyvä Tales of Vesperia: Definitive Edition todistaa, mutta juuri julkistettu Tales of Berseria Remastered vaikuttaa valittavasti jatkavan Xillian Switch 2 -päivityksettömällä linjalla.

Toisilla konsoleilla helposti neljän tähden arvoinen Xillia-seikkailu menettää paljon pisteitä, koska ydinpeli taisteluissa tuntuu niin paljon jopa alkuperäistä huonommalta. Ideaalissa maailmassa samaan pakettiin kuuluisi myös Tales of Xillia 2, mutta se on ilmeisesti tulossa myöhemmin ensi vuonna ulos omana myyntikappaleenaan.

Hyvää:
– Nopeatempoinen ja moniulotteinen taistelusysteemi hyvällä vaikeustasolla
– Erinomainen hahmokaarti
– Mahdollisuus valita japaninkielinen ääniraita englannin lisäksi

Huonoa:
– Valittu päähenkilö vaikuttaa paljon ensikertalaisen kokemukseen
– QoL-avusteiden tehokkuus voi tulla yllätyksenä
– Switch-version taisteluiden 30fps-rajoitus
– Missä ihmeessä on Switch 2 -päivitys?
– Jatko-osa saisi kuulua samaan hintaan