Arvostelussa Tales of Symphonia Remastered

Vanhassa vara parempi

Elämme sikäli onnellista aikaa, sillä rakastettuja videopeliklassikoita palautellaan aktiivisesti ilahduttamaan sekä vanhoja faneja että uusia pelureita, ja useimmiten vielä bonussisällöllä ja reippaan alennuksen kera. Valitettavan iso osa lähiaikojen uudelleenjulkaisuista on kuitenkin tehty äärimmäisen huolimattomasti toivoen, että nostalgiahuuruiset pelaajat antaisivat kaiken anteeksi. Joskus myös luodaan sellaisia harhakuvia, joiden mukaan jo alkuperäisissä peleissä oli uudelleenjulkaisuun vaikuttaneita erityisiä ongelmia. Tällaiset tapaukset tahrivat aina ikävästi alkuperäisen pelin mainetta.

Erinomainen GameCube-klassikko Tales of Symphonian Switch-uudelleenlämmittely on valitettavasti näitä ikävämmän puolen edustajia kaikista pahimmasta päästä. Julkaisijan välinpitämättömyys painii melkein koko pelimarkkinat haastavassa likaisessa liigassaan, sillä teknisten ongelmien sekä parannusten puutteiden määrä on uskomattoman korkealla. Laadullinen sukellus hämmästyttää ja kummastuttaa, sillä sarjan tuoreemmat pelit eivät kärsi samanlaisista ongelmista.

Alkuperäinen Tales of Symphonia on syystäkin konsolinsa arvostetuimpia jrpg-pelejä. Moni pitää Symphoniaa tarinallisesti vielä tänä päivänäkin vuonna 1995 käynnistyneen pelisarjan korkeimpana huippuna. Tarina alkaa hyvin yksinkertaisella maailmanpelastuspremissillä, sillä pelin Sylvarant-maailma on tuhoon tuomittu, kun ympäristön manavarainnot ovat kuihtumassa loppuun. Pelastajan viittaa asetellaan valitulle lapselle, jonka tulee suorittaa pyhiinvaellus erinäisiin temppeleihin ja palauttaa maailma takaisin eläväksi. Yksinkertaisesta premissistä huolimatta peli kehittyy hitaasti moniulotteisemmaksi seikkailuksi, eikä mikään ole sitä, miltä aluksi vaikuttaa. Pelkästään normaali läpipeluu ilman sivutehtäviä kestää useimmilla yli 50 tuntia, eikä pääjuoni sisällä juuri ylimääräistä filleriä.

Hieman liikaa pinnallisia animearkkityyppejä täynnä oleva hahmojoukkio ei iske aivan yhtä lujaa. Todella monen hahmon ulosannin pystyy näkemään kokonaisuudessaan pelkällä parin minuutin ensiesittelyllä. Kolikolla on toki myös kääntöpuolensa, sillä helposti ymmärrettävät arkkityypit auttavat osaa pelaajista pääsemään nopeammin joukkoon sisälle. Kaikista päähenkilöistä yritetään tehdä tärkeämpiä ja mielenkiintoisempia sivukertomuksien avulla, mutta näiden osuuksien käsikirjoitus ei koskaan yllä päätarinan tasolle. Symphoniasta poiketen moni muu Tales of -sarjalainen Abyss, Vesperia ja Berseria etulinjassa loistavat juuri hahmojen eikä juonen kautta.

Rakenteellisesti Tales of Symphonia kestää vertailun klassisiin Final Fantasy– ja Dragon Quest -peleihin. Maailmaa tutkitaan, kaiken mahdollisen kanssa keskustellaan, uutta nähdään jatkuvasti ja miltei jokainen polku on täynnä vihollisia, kokemuspisteitä, esineitä sekä taisteluissa auttavia varusteita. Omat suosikkihahmot kehittyvät tasojen kautta, oppien välillä uusia tekniikoita tai taikoja. Valtavaa maailmaa on aina yhtä miellyttävä tutkia, kun taustalla soi Motoi Sakuraban (Star Ocean, Mario Golf, Dark Souls) toimiva soundtrack, joka on täynnä tunnelmallisen hitaita melodioita sekä vastineeksi nopeatempoisen bassotäyteisiä taisteluraitoja.

Tales of Symphoniassa on todella paljon zeldamaisia luolastoja, jotka ovat täynnä aikaa vieviä pulmia. Yhden luolaston monimutkaisten ja -vaiheisten pulmien selvittämisessä voi vierähtää jopa tunteja, mutta siitä huolimatta Symphonian luolastot ovat mielestäni edelleen koko sarjan parhaat. Ne ovat ajoittain raskaita, mutta jokainen lokaatio tuo jotain täysin omaa peliin, eikä paikasta toiseen liikkuminen ole koskaan pelkkien tylsien käytävien juoksemista. Esimerkiksi tuulitemppelissä leikitään ilmavirran kanssa Breath of the Wildin malliin, siinä missä jään kanssa tietenkin luistellaan oikeaa reittiä etsittäessä kuin missä tahansa Pokémonissa. Koska taistelut eivät käynnisty satunnaisesti vaan viholliset näkyvät aina kentällä, en koe ajoittaista juoksentelua useamman pisteen välillä liian rasittavaksi.

Taistelut käydään reaaliaikaisessa formaatissa, ja Tales of -pelit olivatkin tässä oman genrensä edelläkävijöitä. Jotkut nykypelaajat saattavat valittaa systeemin vaikeudesta, sillä järjestelmä on yllättävän monimutkainen eikä pelkällä napinrämpytyksellä pääse pitkälle edes pelin ensimmäisillä tunneilla. Täydellinen suorittaminen edellyttää kokonaisymmärrystä oman joukkueen tilasta, nopeita refleksejä sekä hyvää tasapainoa hyökkäämisen ja puolustautumisen välillä. On tärkeämpää katsoa, mihin isku osuu, kuin minkä tyyppistä tai vahvuista vahinkoa se tekee.

Pelaaja ohjaa taisteluissa aina vain yhtä hahmoa ja tiimissä voi olla myös kolme tekoälyn vastuulla olevaa kumppania. Tietokone ei tee aina parhaita mahdollisia päätöksiä, joten pelaajan täytyy ajoittain pysäyttää taistelu avaamalla valikko oikeanlaisen taktiikan, esineen tai hyökkäyksen valitsemiseksi manuaalisesti. Klassiseen valikkopujotteluun palaaminen tuntuu jokseenkin työläältä modernien roolipelien autopilottimaisiin apulaisiin tottumisen jälkeen, mutta minunkin on myönnettävä, että hahmojen mikromanagerointi tuntuu parhaimmillaan äärimmäisen palkitsevalta tulosten puhuessa puolestaan.

Vaikka taistelut tapahtuvat 3D-areenalla, hoidetaan liikkuminen täysin kaksiulotteisesti. Kentältä valitaan ensin kohde, jota on tarkoitus lähestyä tai vältellä. Mikäli tielle tulee yhtään mitään, jää vaihtoehdoksi joko kohteen vaihtaminen tai yli hyppäämisen yrittäminen. Kehittäjillä olisi ollut mahdollisuus muuttaa liikkumista vapaampaan suuntaan sarjan uudempien osien esimerkkiä seuraten, mutta tällöin vaarana olisi ollut taisteluiden ja eritoten väistelemisen muuttuminen liian helpoksi, kuten joissain sarjan myöhemmissä osissa on käynyt. Vaikeustaso on siis säilynyt Remasteredissa täysin muuttumattomana.

Tales of Symphoniaa moitittiin vanhanaikaisuudesta jonkin verran jo alkuperäisen pelin julkaisussa. Vuonna 2004 ilmestynyt peli oli visuaalisesti selvästi aikaansa jäljessä ja muutoinkin huomasi, että kyseessä oli ensimmäinen 3D-tuotos aiemmin vain 2D-pelejä tehneiltä veteraaneilta. Myöhemmin ilmestyneissä osissa tönköistä animaatioista ja humoristisen kömpelösti maailmalla pyörivistä hahmomalleista on päästy eroon, mutta valitettavasti juuri mitään vuosien varrella opittua ei ole tuotu Remasterediin mukaan. Peliä on yritetty hieman ”parantaa” visuaalisesti AI-filtterillä, mutta lopputulos ei näytä Switchillä millään tavalla paremmalta kuin 10 vuotta sitten julkaistussa PS3-remasteroinnissa. Jälki näyttää oikeastaan paikoin jopa heikommalta, sillä 2D-spritet on skaalattu väärin ja eritoten teksteihin on ilmestynyt tekoälyn kynästä täysin väärältä näyttäviä yksityiskohtia, joita kukaan ole vaivautunut käsittelemään tai korjaamaan jälkikäteen.

Välinpitämättömyys näkyy muuallakin. Hahmomallit ponnahtavat myöhässä esille välinäytöksiin, jotka on katsottava uudelleen pomolle kuolemisen jälkeen, ja toisin kuin uudemmissa Tales of -peleissä, täytyy jokainen vihollinen skannata joka ikisessä taistelussa yksitellen HP-palkit nähdäkseen. Käyttöliittymä on vanhentunut kaikista rumimmin, sillä valikoissa on paljon hidasteita tai sekaannusta aiheuttavia elementtejä ensikertalaisille. Esimerkiksi kaupoista ostettavista varusteista ei näe suoraan tilastovertailuja. Selailtavaa on paljon ja etsimiään asioita voi olla vaikea löytää, joten en lainkaan ihmettele, jos uusi pelaaja joutuu googlettelemaan ihan perustason asioita. Symphoniaa voi myös pelata moninpelinä, mutta sitä varten täytyy tietää, että kakkospelaaja on syötettävä valikossa oikeaan kohtaan tiimiä, eikä liikkuminen onnistu ilman toisesta alavalikosta päälle kytkettävää erillistä ohjaustyyppiä. Asetuksissa on myös valintoja, jotka eivät ole täysin funktionaalisia tai eivät tee yhtään mitään.

Ruudunpäivitys tökkii välillä niin maailmaa tutkittaessa kuin taisteluidenkin aikana välillä jopa niin paljon, että pelihahmo juoksee puolet suunniteltua hitaammin. Ja kaikki tämä siitä huolimatta, että päivitysnopeus on muutenkin laskettu puoleen GameCuben sulavasta 60fps-tilasta. Mikäli omaan tiimiin valitsee väärän hahmon, saattaa peli tökkiä entistä pahemmin ja jopa kaatua. Dialogista puuttuu ajoittain osia ja täten keskustelut eivät ole aina kokonaisia. Kaikenlaiset efektit ovat hajalla – jos ruudun pitäisi näkyä osittain läpinäkyvänä, on edessä useimmiten pelkkää mustaa, eivätkä paikkojen nimet ilmesty ruudulle aina niin kuin pitäisi. Vastaavia lukuisia pieniä ongelmia ilmenee käytännössä jokaisen nurkan takana.

Pahinta on kuitenkin taisteluihin siirtyminen, joissa transitioanimaation tilalla on täysin valkoinen ruutu. Visuaalisesti näyttävä siirtymä auttaa alkuperäisessä pelissä pelaajaa näkemään taistelun alun ja reagoimaan kokonaistilanteeseen ennen toiminnan alkua. Switch-versiota pelatessa joudun pitämään pause-nappia pohjassa jokaisen taistelun alkaessa, jotta viholliset eivät hyökkää ennen kuin ehdin edes näkemään yhtään mitään. Lataustauot ovat myös liian pitkiä sellaisissa paikoissa, joissa niitä ei edes alun perin edes ollut. Ja kyseessä on kuitenkin Bandai Namcon virallinen julkaisu, eikä mikään PS2-emulaattorilla pyörivä fanikäännöksen beta-versio, jollaisissa vastaavia ongelmia yleisemmin ilmenee.

Yhteenveto

Switchin Tales of Symphonia Remastered on käytännössä sama peli kuin 10 vuoden takainen PS3-julkaisu, mutta paketista on poistettu silloin mukana tullut Wiin jatko-osa Tales of Symphonia: Dawn of the New World, moni aspekti on hajonnut entisestään huonompaan kuntoon ja hintaa on… luonnollisesti nostettu! Myös joitain PS3-version omia DLC-sisältöjä, kuten asusteita on poistettu. Ainoat lisäykset ovat tekniset ongelmat, jotka lasketaan korjaamattomien PS3-bugien päälle. Katastrofin merkkejä oli nähtävillä jo Remasteredin ensimmäisessä virallisessa kuvankaappauksessa, jossa ruudulle oli jäänyt debug-menu.

Mikäli antaa kaikki tekniset viat anteeksi tai niistä ei välitä, on taustalla vanha ja erittäin mieleenpainuva jrpg-seikkailu, jota suosittelen kaikille genren ystäville. Toivon kovasti, että pelille julkaistaisiin vielä joskus iso päivitys, mutta en pidättele henkeäni kaiken näkemäni jälkeen. Pelin japaninkielisellä Twitter-tilillä lupailtiin parannuksia jo monta viikkoa sitten, mutta länsimaalaisella puolella ei olla asiasta tiedotettu sanallakaan.

Tales of Symphonian paras versio on edelleen GameCubella, josta puuttuu pääasiassa japaninkielinen ääninäyttely. Dubbauksen sisältävät PS3- tai Steam-versiot eivät nekään pyöri sulavasti, mutta niitä ei ole myöskään hinnalla pilattu. Mikäli Switch on ainoa vaihtoehto, kannattaa kääntyä eShopissa säännöllisesti alle 10 euron alehintaan myytävän Tales of Vesperia Remasteredin pariin, joka paljon toimivampi sekä modernimpi sarjan peli, ja vieläpä samalta kehittäjältä!

Hyvää:
– Fyysisen version kaunis kotelo
– Alkuperäinen peli on uskomattoman hyvä
– Tarina, maailma ja taistelujärjestelmä

Huonoa:
– Loputon bugien ja teknisten murheiden luettelo
– Mitään ei ole korjattu tai paranneltu
– Kalliimpi ja karsitumpi kuin edellinen remasterointi
– Hahmot ovat tänä päivänä liikaa arkkityyppiensä vankeja