Arvostelussa Super Mario Maker 2

Rakennusmestarin paluu

New Super Mario Bros. U:n valmistuttua Nintendo päätti vetää hetkeksi henkeä kaksiulotteisista Mario-loikinnoista ja ojensi suunnittelijan kynän pelaajille. Vuonna 2015 ilmestyneestä Super Mario Makeristä tuli Wii U:n nimen perässä ensimmäisenä historiakirjoissa mainittavista peleistä. Monissa kotitalouksissa pyyhittiin pölyt oudoksuntaa aiheuttaneen tablettiohjaimen päältä, sillä GamePadin kosketusnäyttö soveltui erinomaisesti unelmien Mario-kenttien piirtämiseen. Pelaajat ottivat helppokäyttöisestä editorista kaiken irti. Pelistä muodostui lopulta yksi Wii U:n harvoista viraalihiteistä, kun klipit trollitasoista ja ultravaikeista loikkalinnakkeista alkoivat levitä. Uutta hittisarjaa ei luonnollisesti kannata tappaa heti, vaan luovuus pääsee jälleen valloilleen Switchille julkaistussa jatko-osassa. Super Mario Maker 2 ei muuta menestysreseptiä radikaalisti, mutta sisältää lukuisia toivottuja parannuksia kenttien luomiseen ja jakamiseen.

Ulkoisesti Mario Maker 1:n ja 2:n välillä ei ole näkyvää eroa. Molemmat pelit sisältävät samat teräväpiirtotekstuurit saaneet Super Mario Bros.-, Super Mario Bros. 3-, Super Mario World- ja New Super Mario Bros. U ‑teemat, ja värikäs käyttöliittymäkin on lähes identtinen. Kakkoseen on lisätty myös yllättävän hyvin 2D-muottiin kääntynyt Super Mario 3D World ‑työkalusetti, joka ei ole kuitenkaan yhteensopiva vanhojen teemojen kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, ettei kahdeksanbittisillä palikoilla aloitettua kenttää voi muuttaa lennosta editorissa 3D Worldin mekaniikoilla toimivaksi ja toisinpäin. Vaikka kokonaan uusi teema on virkistävä lisä, puuttuu 3D World ‑setistä niin monia muista peleistä tuttuja perusosia, että kyseessä on luultavasti viime hetken lisäys.

Koska Switchin näyttö on kapasitiivinen, suhtauduin ennakkoon epäilevästi kenttien luomiseen. Wii U:lla käden ja ohuen styluksen yhteistyö toimi erinomaisesti, mutta Switchillä piirtovälineenä on käytettävä virtuaalista kursoria, sormea tai älylaitteille tarkoitettuja paksukärkisiä kosketuskyniä. Näyttö on onneksi sen verran tarkka, että virhepainallukset ovat harvinaisia, joten erillisille kynäostoksille ei ole välttämättä edes tarvetta. Esineitä ei tarvitse enää hinailla vaivalloisesti, sillä esimerkiksi Goomballe saa siivet pelkästään pitämällä kursoria pohjassa hahmon päällä. Uudet ohjainkontrollit tuntuvat muutaman uuden valikon vuoksi aluksi monimutkaisilta, mutta muutaman tunnin harjoittelun jälkeen siirryin niihin täysipäiväisesti. Jostain syystä pikanäppäimiä ei voi käyttää apuna kannettavassa tilassa, mutta ongelma on ratkaistavissa ottamalla Joy-Conit irti konsolista. Toisen Joy-Conin voi ojentaa myös apulaistyömiehenä toimivalle kaverille.

Uudet kenttäelementit mahdollistavat entistä monipuolisempien tasojen rakentamisen. Mäkiä ja uutta vertikaalista pohjaa on kiittäminen siitä, että omiin luomuksiin on mahdollista rakentaa kunnollisia korkeuseroja. Muita merkittäviä lisäyksiä ovat On/Off-kytkinpalikka, 3D Worldin kissapuku ja jokaisen ympäristön vaihtoehtoinen yötila. Kuu keikauttaa esimerkiksi maanalaisen kentän kirjaimellisesti ympäri ja saa laavan nousemaan Bowserin linnassa. Aivan kaikkea mahdollista ei ole silti vieläkään mukana. Missä ovat esimerkiksi Mario Worldin dinosaurukset tai New Super Mario Bros. U:n pyöreät pinnat?

Erilaisten vaihtoehtojen ja välineiden runsaus johtaa helposti puolivillaisesti suunniteltuihin kenttiin tai luovaan lukkoon, mutta näihin ongelmiin on lääkkeitä. Pelin dojossa on runsaasti Yamamura-pulun vetämiä lyhyitä oppitunteja, joiden aikana käydään läpi niin eri aikakausien Marioiden liikkeet kuin filosofia hyvän kentän takana. Kakkosessa on myös satakunta Nintendon työntekijöiden suunnittelemaa tasoa kattava tarinatila, jonka tärkein meriitti on toimia tutoriaalina. Bowser ei ole kaapannut tällä kertaa prinsessaa, vaan Marion tehtävänä on toimia rahoittajana Peachin linnan remontille. Jos linnan etupihaa ei oteta huomioon, ei pelimuodossa ole minkäänlaista perinteistä maailmankarttaa, vaan tehtävät saadaan korneja vitsejä kertovilta Toadeilta ja muilta sivuhahmoilta. Lähes jokainen kenttä perustuu yhden idean ympärille, jota viedään pidemmälle matkan taittuessa. Yksinpelitilan sisällölle on annettu vaikeustasoon sidoksissa oleva tähtimerkintä, mutta Nintendon käsissä haastava kenttä on oikeastaan synonyymi pitkälle. Millintarkkaa loikintaa etsivien kannattaa siis suunnata verkon puolelle.

Käyttäjien luomia kenttiä voi selata pelikertojen tai tuoreuden perusteella Course World ‑portaalissa. Nintendon laadunvalvonta on selvästi parantunut, sillä kymmenet liukuhihna-Mariot eivät hallitse enää listojen kärkisijoja. Omille luomuksille voi antaa kaksi tagia, joita voi käyttää esimerkiksi pelkästään musiikki- tai pulmakenttien etsintään. Tuttuun tapaan jokaisella latauksella on myös oma koodinsa, jonka kautta kaverit pääsevät suoraan kokeilemaan kenttää. Käyttäjien profiilit voi laittaa myös seurantaan. Mullistavin uudistus on kuitenkin mahdollisuus jättää epäreilulle luomukselle tai yhden hypyn ihmeelle buuaus. Alapeukuttaminen vaikuttaa todellakin toimivan, sillä algoritmi suosittelee yhdentekevää tauhkaa ja vihollisspämmiä huomattavasti ykkösosaa vähemmän, vaikka pelaajakanta on Switchillä suurempi.

Kenttäfilttereihin kuuluvat myös multiplayer co-op ja versus, sillä Super Mario Maker 2 tukee New Super Mario Bros. Wiin esittelemää neljän pelaajan moninpeliä. Yhden ruudun voimin on mahdollista pelata vain konsolin muistiin tallennettuja kenttiä, mutta kaksi ylimääräistä paikallisessa ja maailmanlaajuisessa verkossa toimivaa pelimuotoa avautuu jokaisen pelaajan omistaessa oman Switchin ja pelin. Lähiverkon toimivuutta en voinut testata, mutta Nintendon nettikoodista ei jäänyt hyvää sanottavaa. Noin joka toinen peli tuntui kymmenkertaisesti hidastetulta, vaikka kanssapelaajia etsitään ilmeisesti Suomen lähialueilta. Koko huone kärsii heikon signaalin varassa roikkuvasta henkilöstä, eikä omia Switch-ystäviä voi kutsua mukaan vielä. Miten on mahdollista, että 100 pelaajan battle royalet pyörivät Switchillä kelvollisesti, mutta nelipäisen porukan 2D-tasoloikinta tökkii? Nettihuhujen mukaan lagi vähenee korkeamman rankingin pelaajien kanssa, mutta A-arvosanan hankkiminen ei vaikuta tuntien kärsimyksen arvoiselta.

Tageista huolimatta peli voi arpoa pelattavaksi minkä tahansa kentän. Useimmat arkkitehdin alut eivät ota huomioon moninpelattavuutta suunnitteluprosessin aikana, joten esimerkiksi pulmapainotteiset kummitustalot muuttuvat helposti mahdottomiksi yhden toverin jököttäessä väärässä paikassa. Tilannetta voi ainakin yrittää paikata valmiiksi purkitetuilla viesteillä. Avaimia ja läpäisykriteerejä sisältävissä kentissä etu on tavoitteen ensimmäisenä suorittavalla pelaajalla, mutta kilpailijat voivat ryöstää esineen tai lipun hyppäämällä päälle tai heittämällä pelaajan rotkoon. Parhaimmillaan kilpajuoksu lipputangolle on tasaväkisen koomista säheltämistä, mutta nämä hetket ovat harvassa.

Yksi parhaita puolia ensimmäisessä osassa olivat kasibittisen Marion ulkomuotoa muuttavat erikoissienet, joita pystyi avaamaan amiiboilla tai pelaamalla Nintendon julkaisemia teemakenttiä tai neljään eri vaikeustasoon jaettua sadan Marion haastetta. Pikseliasut piristivät huomattavasti pelimekaanikoiltaan yksinkertaisimpia Super Mario Bros. ‑kenttiä. Samus-Marion ympärille oli helppoa luoda tunnelmallisia Metroid-pakojuoksuja, ja huumoriarvoa toivat esimerkiksi Brain Training ‑hahmot ja japanilaiset mediapersoonat. Ikävä kyllä Super Mario Maker 2:sta puuttuu niin amiibo-tuki, pikseliasut kuin sadan elämän ruletitkin. Läpäisyprosentin mukaan lajiteltuja satunnaisia käyttäjätasoja voi kokeilla edelleenkin, mutta uudessa Endless-pelitilassa, joka jatkuu niin kauan kuin taskussa on lisäelämiä. Easy- ja Normal-putkia voi jatkaa käytännössä loputtomiin, mutta vaikeimmissa kategorioissa 1-up-sienien ja kolikoiden kerääminen on oikeasti kannattavaa. Peli tallentaa parhaan katkeamattoman ketjun, mutta koska pelaaja palkitaan vain kerran 10 ja 100 tason suorittamisesta, ei Endless-muodon kyntäminen kiinnosta pitkään.

Avattavaa riittää kyllä kakkososassakin, mutta pikseli-Mariot korvaavat, ainoastaan pelaajaprofiilien yhteydessä näkyvät Mii-hahmon vaatteet eivät ole erityisen innostavaa keräiltävää. Nostan peukkua sille, että asusteita ja saavutusmaisia mitaleita voi ansaita myös keräämällä positiivista käyttäjäpalautetta ja moninpelimatseissa menestymällä, vaikka vaatimustaso on muutamassa tehtävässä niin korkealla, että osa pelaajista onnistuu tuskin koskaan avaamaan kaikkea mahdollista. Kenttäeditori on taas käytössä kakkosessa kokonaisuudestaan alusta alkaen, muutamaa yksinpelikampanjan kautta avattavaa esinettä lukuun ottamatta.

Yhteenveto

Super Mario Maker 2 sopii Switchille lähes yhtä luontevasti kuin Wii U:lle, ja lisäksi peli paikkaa ykkösosan suurimmat murheet, unohtamatta loistavan konseptin laajentamista. Hyviä kenttiä tulee vastaan kohtalaisesti, 3D World ‑teema, yötila, ja esimerkiksi aavikko- ja talviteemaiset taustat Koji Kondon uusilla sävelmillä synnyttävät uusia ideoita. Täysin uusien pelimuotojen hiomattomuuden vuoksi kokonaisuus ei ansaitse täysiä pisteitä.

Hyvää:
– Saa mielikuvituksen laukkaamaan
– Uudet kenttäelementit
– Parantunut laadunvalvonta

Huonoa:
– Laginen nettimoninpeli
– Palkitsee pelaajaa laiskasti