Arvostelussa Slipstream

Imuavulla kilpailijoiden ohi

Arcade-ajopelien markkinat käyvät Switchin eShopissa kuumana. Kolikkopelihalleista tuttu Segan hittipeli Outrun on saanut seurakseen esimerkiksi Horizon Chase Turbon ja Hotshot Racingin kaltaisia moderneja haastajia. Tuoreimpana tulokkaana haastajaryhmän jatkeeksi liittyy brasilialaisen ansdorin kehittämä Slipstream. Outrun ja muut klassikot muodostavat pohjan, jota myöhemmin ilmestyneet kaahailupelit ovat hioneet vuosikausien varrella. Slipstream edustaa tämän tutun ja turvallisen pohjan viemistä äärimmilleen, eikä se kalpene radalla lainkaan kilpailijoidensa rinnalla.

Slipstream on ajopeli, jossa urheilulliset autot kiitävät päätähuimaavaa vauhtia, pysyen radalla ainoastaan driftaamalla käytännössä jokaisen mutkan. Kaksi- ja kolmiulotteisia elementtejä keskenään sekoittava ulkoasu näyttää uskottavan retrolta, mutta taustat ovat yllättävän yksityiskohtaisia ja radalla on kerralla peräti 24 autoa. Slipstreamista tekee erityisen sen loistava ajotuntuma ja ajamiseen liittyvät pelimekaniikat. Keskeisin mekaniikka on nimen perusteella selvä, sillä imuapu antaa pelissä valtavasti vauhtia, kunhan edessä ajavaa autoa seuraa riittävän kauan. Driftaaminen on todella tyydyttävää ohjaamisen teknisyydestä johtuen. Pelkästään yhden napin painamisen sijasta vaaditaan hieman kaasun vapauttamista, jarrun pikaista painallusta ja lopulta kaasuttamista perä edellä horisonttiin.

Slipstream sisältää laajan valikoiman pelitiloja pelattavaksi sekä yksin että kavereiden kanssa. Yksinpelitiloista kiinnostavin on Grand Tour, jossa ajetaan yhtäjaksoisesti viiden temaattisesti erilaisen radan läpi. Jokaisen etapin päätteeksi tie haarautuu kahdelle eri baanalle. Koska erilaisia ratoja on 15 kappaletta, on Grand Tourissa paljon mahdollisia reittejä ajettavaksi. Lisäksi jokaisella etapilla kohdataan muista tusinakuskeista poikkeava kilpailija, joka heittää välillä härnääviä kommentteja, joita ei harmi kyllä ehdi lukea auton kulkiessa kahtasataa. Perinteisempiin pelimuotoihin lukeutuvat yksittäiset kilpailut, viiden radan Grand Prix -turnaukset ja aika-ajot. Neljän pelaajan paikallinen moninpeli on tuettuna, ja onneksi myös kaverin kanssa voi pelata hieman Grand Tourin tyylisiä Cannonball- tai Battle Royale -kisoja, jotka muodostuvat useammasta yhdistetystä radasta. Nettipeliä ei harmittavasti ole mukana.

Kiinnostavat radat ovat missä tahansa ajopelissä keskeisessä roolissa, ja tämä pätee myös Slipstreamiin. On vaikuttavaa, kuinka monipuolisia Slipstreamin radat ovat pseudo-kolmiulotteisesta tyylistään huolimatta. Maisemat vaihtelevat neonvalojen värittämistä kaupungeista Outrun-tyylisiin rantamaisemiin ja aavikon kanjoneista jäiseen kuusimetsään. Yksi maininnan arvoinen asia on myös se, että kehittäjät ovat ottaneet vaikutteita myös Sonic-vauhtisiilin seikkailuista, mikä näkyy niin valikoissa kuin hämmentävän paljon Marble Zonea muistuttavassa Marble Garden -radassa. Toisaalta mikäpä sen parempi inspiraatio ajopelille kuin maailman nopein nisäkäs?

Tekniseltä toteutukseltaan Slipstream ei petä. Vaikka peli tavoitteleekin tyyliä, joka olisi kuin kotonaan 80-luvulla, näyttää se joka tapauksessa todella terävältä ja sulavalta liikkeessä. Värikkäät ympäristöt vilahtavat silmänräpäyksessä ohi, joten tasainen ruudunpäivitys on ehdottoman tärkeää, enkä onneksi huomannut edes jaetun ruudun moninpelissä mitään hidasteluja. Taustalla soiva musiikki sopii peliin täydellisesti, kanavoiden teemaan sopivasti synthwave-henkeä suoraan 80-luvulta.

Modernien videopelien etu verrattuna kolikkopelihalleihin on se, että pelit eivät yritä varastaa taskurahoja keinoilla millä hyvänsä. Slipstream haastaa kyllä pelaajaa oikein olan takaa, mutta mukana on onneksi myös kattavat keinot, joilla muokata vaikeusastetta omaan makuun sopivaksi. Eräs keskeinen mekaniikka on Codemastersin ajopelien henkeen tehty mahdollisuus kelata aikaa taaksepäin, jos radalla sattuu mokailemaan. Lisäksi ajoneuvoilla on kolme painoluokkaa, joista kevyin on aloittelijaystävällisin, hitain ja parhaiten kiihtyvä, siinä missä raskaimmalla autolla kestää hetki saavuttaa huippunopeus. Halutessaan driftaamisestakin voi myös tehdä automaattista, mikä helpottaa valtavasti ratojen ollessa usein aikamoista serpentiiniä.

Yhteenveto

Slipstream tekee vaikutuksen niin ajotuntumaltaan, vauhdintunnultaan kuin verrattain laajalta sisällön määrältäänkin. Mekaanisesti kokonaisuus toimii kuin öljytty koneisto. Imuavun oikeaoppinen hyödyntäminen sekä kurveissa sladittaminen on sopivan vaativaa, joten pelaamisessa on sitä kuuluisaa ajamisen iloa. Vanhojen klassikoiden henki on tuotu nykypäivään onnistuneesti, kiitos monipuolisten asetusten, joiden ansiosta Slipstream on juuri niin vaikea tai helppo peli kuin pelaaja itse haluaa. Ayrton Sennan kotimaassa kehitettyä ajopeliä ei kannata ohittaa.

Hyvää:
– Loistava ajotuntuma ja toimivat mekaniikat
– Paljon pelitiloja
– Tyylitelty ja värikäs ulkoasu

Huonoa:
– Nettipeli puuttuu