Arvostelussa Silent Hope

Sadun taikaa

Alussa olivat farmi, miekka ja Jussi, mutta Jussi nyt huilailee, ja on Justiinan ja muiden ammattilaisten vuoro heilutella miekkaa ja taikasauvaa Rune Factory -sarjan ensimmäisessä varsinaisessa sivuosassa. Kun sanotaan näkemiin maalaislaitumille, jää jäljelle diablomaista toimintamäiskettä ja tavaran kerryttämistä sisältävä kevytroolipeli Silent Hope. Koska Marvelousilla on kokemusta muun muassa No More Heroesin Switch-käännösten ja Sakuna: Of Rice and Ruinin parissa työskentelystä, ei yhtäkkinen loikka elämäsimulaatioista toimintaseikkailujen pariin ole liian jyrkkä.

Kauan sitten oli kuningaskunta, jossa kaikki elivät onnellisesti. Rauha ei ollut kuitenkaan ikuista, ja eräänä päivänä kuningas päätti varastaa kaikki maailman sanat ja paeta ne mukanaan loputtoman syvältä vaikuttavaan kuiluun. Kuninkaan tytär itki isänsä perään lakkaamatta 100 vuotta, ja lopulta kyyneleet kristalloituivat hänen ympärilleen ja vangitsivat sisäänsä. Vuodet kuluivat ja mennyt ehti vaipua jo unholaan, kunnes syvyydestä ilmestyi seitsemän valonsädettä. Valoilmiö saa seitsemän matkailijaa saapumaan yksitellen kristallin luokse syvänteen reunalle, jossa prinsessa pyytää valittujaan etsimään isänsä ja selvittämään syyn tämän teoille. Matka kohti rotkon pohjaa voi alkaa.

Marvelous-tiimi tavoittelee Silent Hopessa satumaista kerronnallista tyyliä, ja siksi peli on tarinallisesti hyvin minimalistinen. Luolastojen tutkimisen lomassa hemaiseva prinsessa kertoo välillä tapahtumia kuningaskunnan menneisyydestä. Kuninkaan peräänsä jättämät kirjoitukset valottavat myös muinaista tragediaa, mutta tarina pidetään kokonaisuudessaan pienimuotoisena. Tyylivalinta kuitenkin toimii, ja palasista koostuu lopulta tunteellinen pikkutarina.

Kaikki seitsemää eri aselajia edustavat sankarit sisäköstä taikuriin ovat alusta alkaen pelaajan käytössä. Hahmojen välillä voi vaihdella luolastoja tutkiessa kristallien kautta, jotka myös toimivat pakokeinona maan syövereistä. Jokainen taistelija tuntuu riittävän erilaiselta, mutta harmillisesti ainoastaan aktiivinen sankari kerryttää itselleen kokemuspisteitä, joten jokaisen pitäminen taistelukykyisenä vaatii ylimääräistä työtä. Eikä asiaa helpota lainkaan se, että vihollisilta putoavat varusteet eivät ole suoraan käytettävissä, vaan ne täytyy ensin jalostaa taistelukelpoisiksi kylässä, mikä vaatii tietysti materiaaleja. Tästä syystä on kannattavampaa keskittyä yhteen tai kahteen suosikkiin ja jättää muut valitut vaihtopenkille homehtumaan.

Tärkein motivaatio käyttää useampaa kuin yhtä hahmoa on terveysputelien rajattu määrä, joita jokaisella on kannettavana vain kaksi kappaletta luolastojuoksun aikana. Taistelijaa vaihtaessa seuraava vastaanottaa edelliseltä vielä pientä lisäpuhtia, mutta saadun bonuksen määrä ei ole sidottu hahmon tasoon vaan hahmoluokkaan. Hahmoluokkia on jokaisella sankarilla valittavana lopulta kolme, mutta kuvaavampaa on ehkä kuitenkin puhua luokkapäivityksistä, koska niiden mukana avautuvat kyvyt tulevat käytettäväksi kaikille kolmelle vaihtoehdoille. Pienet painotukset eri statseissa eivät tee suurta eroa luokkien välille.

Kykyjä vahvistetaan tasonousujen mukana tulevilla kykypisteillä. Jokaisella hahmolla on hallussa erilaisia kykyjä viimeisen päivityksen jälkeen siis yhteensä yhdeksän, joista vain kolme voi olla kerrallaan käytössä taisteluissa. Mikään ehdoton rajoitus tämä ei kuitenkaan ole, koska liikkeitä voi vaihtaa myös kesken taistelun samassa valikossa, jossa hoidetaan myös kykypisteiden nollaaminen.

Samanaikaisesti käytössä olevien erikoishyökkäyksien määrän rajaaminen kolmeen tekee vihollisten kanssa tappelemisesta aika simppeliä nappien hakkaamista, mutta koska kaikki seitsemän sankaria tuntuvat olevan lasista tehtyjä, saattaa pienikin virhe taata pikamatkan ulkoilmaan. Peli ei ole varsinaisesti vaikea, koska viholliset ja pomot hyökkäävät kaavamaisesti, mutta varuillaan saa olla jatkuvasti.

Kummallisesti pelissä on iso epäsuhdanne perushyökkäysten ja kykyjen tekemän vahingon välillä. Suurimmalla osalla hahmoista ei ole järkevää edes iskeä muuten kuin erikoiskykyjä käyttämällä, koska tavallisilla hyökkäyksillä altistaa vain itsensä turhaan vihollisen iskuille. Tästä johtuen hitaimmat hahmot ovat tylsähköjä pelata, koska pelaajan käytännössä kannattaa vain paeta vihollisia kykyjen latautumista odotellessa.

Lopputekstien jälkeen avautuvat kaksi aluetta mukaan laskettuna pelissä on tutkittavia luolastoja yhteensä seitsemän kappaletta, ja ne ovat vaarallisempia vihollisia sisältävien haasteportaalien kaltaisia pieniä satunnaiselementtejä lukuun ottamatta aina samanlaisia. Jokainen luolasto poikkeaa kuitenkin visuaalisesti muista ja tuo mukanaan uusia vihollisia pitämään toiminnan mielekkäänä.

Yhteenveto

Silent Hopessa on hyvässä ja pahassa 3DS-aikakauden tuntua, mutta onneksi se on myöskin ymmärretty hinnoitella sen mukaisesti 40 euron lapulla. Pelin kesto määräytyy pitkälti sen mukaan, montako hahmoa pelaaja käyttää tai tarvitsee kaikkien luolastojen läpäisemiseksi. Pääjuonen voi päästä läpi alle 15 tunnissa, mutta lisäalueet mukaan lukien fantasiaseikkailussa vierähtää helposti 30 tuntiakin. Innokkaimmat saavat puristettua vielä monta lisätuntia vaikeimmista vaikeustasoista. Yksinkertainen nappien hakkaaminen ei ole kaikkien mieleen, mutta toivon hiljaa ainakin kevyiden toimintaroolipelien ystävien tukevan peliä.

Hyvää:
– Monipuolinen viholliskatras
– Prinsessa on IHANA!
– Musiikki

Huonoa:
– Perushyökkäys on osalla hahmoista turha
– Vaikeammat vaikeustasot eivät tuo tarpeeksi uutta