Arvostelussa Ruff Ghanor

Vasara ilman nauloja

Ruff Ghanor on brasilialainen fantasia- ja radiodraamasankari, jonka ympärille on luotu muodikas roguelike-pakanrakentelupeli. Maailmaa hallitsee heimojen väliset sodat voimalla lopettanut Zamir-niminen lohikäärmelordi, jolle ihmiselämät ovat täysin toisarvoisia. Myös Ruffin kotikylä on saanut sotien jälkeen osansa rosvojengien, hirviöiden ja Zamirin kätyreiden hyökkäyksistä, mikä on pakottanut munkkien kasvattaman parantajapojan hakeutumaan myös ritareiden taistelukoulutukseen. Yhden verisen invaasion päätteeksi Etelä-Amerikan oma toimintajeesus saa tarpeekseen, kerää seuraajansa yhteen ja aloittaa marssin kohti naapurikaupunkia. Kansannousun käynnistäminen ylivoimaista tyrannia vastaan on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, vaikka apuna olisi taikavoimia ja ihmevasara.

Värikkäällä maailmankartalla on nähtävillä koko ajan yksi tai useampi lippu, joista punaiset merkitsevät korttitaisteluita, siniset tarinavetoisia keskusteluja ja vihreät ympäristön tutkimista. Kaikissa näistä on tehtävä jonkinlaisia valintoja, joilla ei ole suurta merkitystä juoneen, koska noin puolet keskusteluista ja skenaarioista toistuvat kuitenkin jokaisella pelikerralla samassa kohtaa. Sen sijaan ratkaisut vaikuttavat taisteluissa käytettävän korttipakan sisältöön, johon mahtuu punaisia fyysisiä hyökkäyksiä, keltaisia puolustuskortteja ja taikapalkkia hyödyntäviä sinisiä läpysköjä.

Voittamattoman pakan rakentaminen ja ensimmäisestä maailmasta yli pääseminen on Ruff Ghanorissa vaikeampaa kuin monessa muussa Switch-korttipelissä. Tähän on useita syitä. Slay the Spiren tavoin myös Ruff Ghanorin hyvät pakat ovat riippuvaisia bonuskykyjä lisäävistä reliikeistä, mutta niitä jaellaan varsin kitsaasti. Pelkästään yhden ilmaisen taikapisteen joka vuorolla antavalla aloitusreliikillä ei pötkitä pitkälle, eikä sen korvaava satunnaistaikakalu ole välttämättä parempi, mikäli sellaista tarjotaan ensimmäisessä sinisessä ruudussa. Myös valtaosa myöhemmin voitettavista reliikeistä arvotaan. Jos lipun alla lueteltavia mahdollisia palkintoja on useampi ja reliikki on yksi niistä, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että esineen saisi automaattisesti, vaan ensin on arvattava oikea dialogivaihtoehto tai ”voitettava nopanheitto” nostamalla oikeanvärisiä kortteja pakasta.

Slay the Spiressä uusia reliikkejä lisätään kuolemaan päättyneen yrityksen jälkeen myös kauppiaiden varastoihin, mutta Ruff Ghanorissa kultaa ei voi käyttää kuin pakkaa koskeviin muutoksiin. Kaikki hankitut kortit tallennetaan katalogiin, josta niitä voi ostaa aloituspakkaan ennen uutta yritystä. Rahan säästäminen on kuitenkin melko hidasta, koska sitä on käytettävä myös läpipeluun aikana korttien kloonaamiseen, poistamiseen ja päivityksiin, joiden hinta vielä nousee 50 kolikkoa jokaisen maksun jälkeen. Pienenä kädenojennuksena pelaajille ostoksia voi kuitenkin tehdä melkein jokaisen karttatapahtuman jälkeen.

Pienikokoisia tai kaksivärisiä pakkoja kohti pyrkiminen poistojen avulla on lyhyellä aikavälillä hyvä strategia mahtavien synergiaetujen vuoksi, mutta jossain vaiheessa tuuri kääntyy. Esimerkiksi tankkitaktiikkaan nojannut yritykseni päättyi kuin seinään kolmoskappaleen loppupiruun, jonka aiheuttaman passiivisen ja puolustuspisteet ohittavan vahingon määrä kasvoi jokaisen pelaamani keltaisen kortin myötä. Kuoleman jälkeen palataan tylysti takaisin ykköskappaleen alkuun ja todennäköisesti jo kertaalleen nähtyihin skenaarioihin, vaikka takana olisi parin tunnin pelisessio. Yhteensä tarinaa on neljän episodin verran.

Unelmat voivat tuhoutua myös sinisten ja vihreiden bannereiden alla. Monissa valintatilanteissa on kaksi vaihtoehtoa: nosta joko pieni tai suuri määrä kortteja, joista tarpeeksi monen on oltava tiettyä väriä. Jos pakassa on vaikkapa 10 sinistä, 10 keltaista ja vain kaksi punaista korttia, ovat kaikki punaista korttia pyytävät haasteet automaattisesti melkein mahdottomia voitettavia. Ja jos kakkosvaihtona on tavanomainen ”nosta seitsemän korttia, joista neljän on oltava sinisiä”, ovat kertoimet silti pelaajaa vastaan. Uhkapelihaasteista ei voi kieltäytyä, ja niiden häviämisestä rangaistaan yllätystaisteluilla tai mustilla kirouskorteilla, jotka vievät tilaa kädessä ja aiheuttavat vahinkoa, mikäli niitä ei pelaa omalla vuorolla. Jos ilmaiset päivitykset ja reliikit olisivat edes hieman yleisempiä taistelupalkintoja, vähenisi tuuripainotteisuus ratkaisevasti.

Kehittäjien oma innovaatio ovat satunnaiset paritaistelut, joissa päähenkilö saa seuraa yhdestä matkakumppanista tai paikallisesta soturista. Apurihahmot suorittavat liikkeensä aina Ruffin jälkeen, ja niillä on kaikilla omat muutaman kortin teemapakkansa, joita ei voi muokata. Taistelutoverien pelityylit mukailevat perinteisiä roolipeliluokkia, joista kiinnostavimpia pelattavia ovat papit ja muut taikahahmot, jotka voivat suojella loitsuillaan myös Ruffia. Kaverit eivät kuole taisteluissa pysyvästi, mutta kamppailun muuttuminen soolourakaksi liian aikaisin ei ole koskaan hyvä uutinen.

Vaikka karttaruutu ja ruudulla näkyvät hahmot ovat tyylikkäitä, näkyy rosoisuus ja Switch-version vähäinen testaaminen voimakkaasti muualla. Suurimmat ongelmat koskevat käyttöliittymää: A-näppäimen rämpyttämisen kanssa on oltava varovainen, sillä välillä dialogilaatikot ja uhkapelihaasteet ilmestyvät ruudulle varoittamatta ja katoavat herkästi tuplapainalluksen johdosta. Aloitusvalikossa on taas houkuttelevana oletusvaihtoehtona pysyvästi tutoriaalin katsominen, vaikka takana olisi kymmenkunta pelikertaa.

Ajoittain esiin ponnahtava muutaman sekunnin latausruutu pelin logolla on ruma ja täysin turha immersion rikkoja, jonka voisi hoitaa paljon hienovaraisemmin pelkällä häivytyssiirtymällä mustaan taustaan. Lisäksi korttien kuvaustekstit lukevat aivan liian pienellä präntillä kaikkialla paitsi taisteluissa, mikä häiritsee niin tv- kuin käsikonsolitilassa pelatessa.

Yhteenveto

Ruff Ghanor on oikein mukiinmenevä korttiroolipeli silloin kun kaikki toimii ja tuuri on edes kohtalainen. Valtaosa yrityksistä ehtii kuitenkin päättyä jo kauan ennen pelottavimpien monstereiden saapumista areenalle, eikä peli näytä Switchillä yhtä hyvältä kuin PC:llä. Samojen skenaarioiden toistumisesta johtuen pelaaja oppii lopulta ulkoa, mitä vaihtoehtoja kannattaa suosia keskusteluissa parhaiden palkintojen saamiseksi.

Hyvää:
– Korttipelin ja tarinasisällön yhdistäminen
– Paritaistelut
– Hahmojen ja hirviöiden ulkoasu

Huonoa:
– Tuskaisen hidas ja vaikea ilman hyvää tuuria ja kultaa
– Pieni fonttikoko
– Tekninen hiomattomuus