Arvostelussa River City Girls 2

Varrella virran

Jokikaupungin kovimman kundin, Kunio-kunin päivät parrasvaloissa ovat ehkä takanapäin, mutta beat ’em up -pelisarja River Cityn perintö jatkuu amerikkalaisen WayForwardin käynnistämällä uudella sukupolvella. Uuden naisvetoisen River City Girls -sivusarjan ensimmäinen osa keräsi kehuja ilmestyttyään, ja viime keväänä brändin alla julkaistiin uudelleen myös Kunion aikainen SNES-peli. Onko virallinen numero kaksi ansioitunut jatko-osa, vai kannattaako pelattavaa etsiä mieluummin retrokonsolien puolelta?

River City Girls 2 jatkaa kirjaimellisesti edellisen pelin loppukohtauksesta: ilkeän yakuzakonglomeraatin johtaja(n tytär) lentää ikkunasta pihalle ja kadonneet poikaystävät on paikannettu. Tämä johtaa kuitenkin siihen, että vankilassa istuva rikollispomo Sabu päättää pistää seinät matalaksi ja palata kaupunkiin ottamaan ohjat käsiinsä. Pelin päähahmot potkitaan ulos koulusta, ja sohvalla löhöilyyn käytetty aika aiheuttaa hahmonkehityksen mystisen katoamisen. Lopulta Kyoko ja Misako lähtevät vapauttamaan kaupunkia japanilaisen mafian kynsistä yksi kätyri kerrallaan.

Pelimaailmana toimiva River City on laajentunut valtavasti sitten viime näkemän. Erilaisia alueita on hurja määrä ja huoneet on suunniteltu aiempaa vertikaalisemmiksi kokonaisuuksiksi. Kaivattavaa vaihtelua kakkosessa mätkintäpainotteiseen toimintaan tuovat minipelit, joihin törmää pelkkiä tarinatehtäviäkin seuraamalla. Tehtävänä saattaa olla polttopallon pelaaminen, alueen suojeleminen edistyviltä vihollisilta tai tietyn reitin läpi juokseminen mahdollisimman nopeasti.

Tympeimmissä sivutehtävissä otetaan selfieitä. Pääasiassa kyse on perinteisistä fetch questeista ja lähettinä toimimisesta. Mutta koska kyseessä on sivuttain rullaava beat ’em up -peli, ei nurkkien nuohoaminen ole kaikkein mielenkiintoisinta puuhaa ensinnäkään tehtävään heikosti soveltuvien kontrollien vuoksi, ja vielä vähemmän listoille aivan pelin loppumetreillä lisättävien uusien keräilyesineiden ansiosta. Onneksi mukana on sentään paikasta toiseen matkustamista helpottava pikamatkustusjärjestelmä.

Pelin alussa käytettävissä oleva liikevalikoima on sangen suppea, mutta tasojen noustessa erilaisia myllytystapoja avautuu enemmän kuin tarpeeksi. Erilaisten heittojen, hyppypotkujen ja erikoisliikkeiden valikoima on erittäin laaja, ja isojen vihollisjoukkojen kombottaminen on todella tyydyttävää. Hahmojen eroavaisuudet näkyvät taistelutyylissä: mukana on niin nopeaa mätkijää, raskasta mörssäriä kuin grappleria. Jokaisella sankarilla on oma tilipussinsa ja kehityskäyränsä, eli yhdestä hahmosta toiseen vaihtaminen tarkoittaa karsitun liikearsenaalin ja heikomman kestävyyden kanssa kamppailua, jos peliaikaa ei jaa tasaisesti. Pelin nimestä huolimatta nyrkkejä eivät heristele pelkästään tytöt, sillä edellisen osan avattavat hahmot Riki ja Kunio ovat pelattavissa alusta alkaen, ja kaartiin liittyy myös kaksi uutta taistelijaa pelin edetessä.

Ero ensimmäiseen peliin näkyy liikevalikoiman laajuuden lisäksi myös itse taisteluissa. Erilaisia pahiskätyreitä on nyt reippaasti enemmän, ja ykkösosan loppupäässä nähtyjä vihollisia tulee vastaan jo alkumetreillä. Jokaisen huoneen viimeisen hengissä olevan kätyrin voi myös rekrytoida omalle puolelle pieksämällä tämän melkein kuoliaaksi. Pelihahmon mukana apureita voi taas liikkua kerrallaan kaksi kappaletta. Normaalilla vaikeusasteella pelatessa viholliset kestävät huomattavasti vähemmän vahinkoa kuin ykkösosassa, mikä vauhdittaa vihollisaaltojen mättämistä. Vaikeustason kääntäminen auttaa jonkin verran, mutta yleiselläkin tasolla taisteluita voisi kuvailla vähemmän uhkaaviksi.

Pomotaisteluissa tilanne on toisenlainen. Tärkeimmissä kohtaamisissa väistäminen, vihollisen liikesarjojen ulkoa opettelu ja parannusesineiden varastointi on elintärkeää, ja jokaisella pomolla on rutkasti persoonallisuutta. Etenkin somekompleksissa ja ravintolassa kohdattavat pomot lämmittivät sydäntäni ja tarjosivat mielenkiintoisia haasteita.

Tarinankerronta nojaa vahvasti komean sarjakuvamallisiin välivideoihin ja staattisiin hahmokuvakkeisiin, joita ääninäyttelemään on kerätty melkoinen kasa tunnettuja nettipersoonia GameGrumpeista The Completionistiin. Tarina on sopivan tyhmä, täynnä popkulttuuriviittauksia ja neljännen seinän rikkomista, mikä sopii sarjan pirtaan hyvin. Sivuhahmojen kaartiin on lisätty vierailevia tähtiä WayForwardin muista peleistä, genresisko Double Dragonista ja ehkä hieman yllättäen jopa Guilty Gearista.

Pelin tallennusjärjestelmä ansaitsee hieman noottia. Ensimmäisen osan pelaamisen saattoi lopettaa milloin vain, mutta kakkosessa edistyminen tallennetaan vain turvataloissa, joita on ripoteltu ympäri karttaa. Kuoleman koittaessa pelaaja voi joko palata edelliseen turvataloon menettäen edistyksensä tai jatkaa samasta huoneesta uhraamalla osan rahakassastaan. Switchillä on toki mahdollista hyödyntää konsolin unitilaa, mutta turvatalojen pakottaminen tallentamiseen on silti pelimukavuutta rajoittava ominaisuus. River City Girls 2 on noin tuplasti ykkösosaa pidempi, ja reilun kymmenen tunnin kohdalla taisteluväsymys alkaa vaivata.

Moninpeliturpasaunaan mahtuu verkossa kaksi ja paikallisesti neljä pelaajaa. Teknisesti peli toimii ongelmitta koko ajan. Tasainen ruudunpäivitys ja bugittomuus ovat tärkeitä asioita nykypäivänä, ja pelin ääniraitaa voi vain ylistää. Mukaan mahtuu niin vauhdikkaita mättöbiisejä kuin rauhallisia hengailukappaleita, mutta parhaina sävellyksinä esiin nousevat ylivoimaisesti pomotaisteluiden persoonalliset teemakappaleet. Valikoiden ja käyttöliittymän yleisilme on hieman geneerisempi kuin ensimmäisessä pelissä, mikä syö kokonaisuudesta hieman pisteitä. Tämä näkyy erityisesti fonttivalinnoissa, joiden näyttävät sarjakuvakirjasimet on vaihdettu tylsempiin perusvaihtoehtoihin.

Yhteenveto

River City Girls 2 on genrensä mittapuulla pitkä peli, joka onnistuu monilla osa-alueilla ääniraidasta taistelumekaniikkoihin. Toisaalta pelattavaa sietääkin olla, kun kokemuksesta saa pulittaa ilman alennuksia 40 euroa. Jonain toisena vuonna se olisi ollut genrensä paras uusi peli, mutta Turtlesien paluu vie tämän tittelin Kyokolta ja Misakolta.

Hyvää:
– Hyvät taistelumekaniikat
– Tyylikäs tarinankerronta
– Loistava ääniraita

Huonoa:
– Tallennusjärjestelmä