Arvostelussa Pictooi

Juhlamieli hukassa

Fintendon ystävät tuskin yllättyvät, jos kerron rakastavani Picross-pelejä. 3DS:n ja Switchin Picross e- ja S-sarjan pelit ovat tarjoilleet kerta toisensa jälkeen laadukasta ja sisältörikasta ratkottavaa, ja tarinallisemmasta näkökulmasta kiinnostuneet pääsivät herkuttelemaan viime vuoden Murder by Numbers -genrefuusiolla. Switchin Picross-pelien tuorein tulokas on Pictooi, joka juhlistaa Mutant Mudds– ja Xeodrifter-peleistä tunnettun Atooin 10 vuotta kestänyttä taivalta. Viekö juhlahumu mennessään, vai jääkö bileistä käteen vain sekava mieli seuraavana aamuna?

Ennen pelistä tarkemmin kertomisesta lienee paikallaan pitää pieni kertaus Picrossista. Kuvaristikoinakin tunnetut pulmat ovat tyhjiä ruudukoita, joiden yläreunassa ja vasemmalla sivulla on numeroita. Numerot kuvaavat yhtenäisiä väritettyjen ruutujen sarjoja, joiden väliin jätetään vähintään yksi tyhjä ruutu. 10×10-ruudukossa vihje ”10” tarkoittaa siis täyttä riviä ja ”1 1 3” kahta yksittäistä ruutua ja kolmen ruudun sarjaa. Ratkaistusta pulmasta muodostuu kuvio, johon peli lisää värit.

Pictooissa pelitiloja on kaksi: Classic ja Diorama. Klassikkotilassa pulmat on jaettu muun muassa musiikki-, avaruus- ja urheiluteemaisiin 15 tehtävän paketteihin. Dioraamatilassa jokainen ratkaistu pulma lisää ruutuun kehittäjän aiemmista peleistä tuttuja hahmoja ja ympäristöjä, jotka muodostavat yhdessä hienoja pelikohtauksia. Peli myös kertoo pientä nippelitietoa valmistuneesta kuvasta. Esimerkiksi jalkapalloruudukko kertoo lajin historiasta, patarumpupulma rummun materiaaleista, ja dioraamoissa käsitellään aiheeseen liittyvän pelin salaisuuksia ja faktoja. Tietolaatikot ovat kiinnostava lisäys etenkin dioraamatilassa, sillä näin 10-vuotisjuhlaansa viettävän studion pelit esitellään myös Atooin tuotannosta vasta ensimmäistä kertaa kuuleville pelaajille.

Valitettavasti Pictooi ei ole Picross-pelinä kovinkaan kummoinen. Siitä puuttuu useista Picrossin Switch-versioinneista jo löytyviä tärkeitä ominaisuuksia, kuten reunanylitys pysty- ja sivusuunnassa sekä tyhjien ruutujen massamerkkaaminen, joka ei poistaisi väritettyjä ruutuja. Pelin 300:sta pulmasta useissa oli lopputuloksia, joita ei voi loogisesti päätellä. En nyt siis puhu siitä, että alkutilanteesta pitäisi lähteä liikkeelle kokeilemalla (niitäkin pulmia oli muutama) vaan siitä, että pulmalla on useita mahdollisia lopputuloksia, joihin vihjeiden avulla voi päästä. Picross-ristikoita laatiessa tulisi ehdottomasti pyrkiä uniikkiin lopputulokseen, joten heikot pulmat tuottavat pelille ison miinuksen.

Ongelmaksi muodostuu myös pelin yksitoikkoisuus. Mukana on vain perinteisiä pulmia, eikä klassisen ja dioraamatilan välisiä eroja ole tarpeeksi, varsinkin kun kaikki pulmat ovat avoinna alusta asti. Kaipasin jonkinlaista vaihtelua Picross S -sarjan Mega Picrossin tyyliin, joissa yhdistellään kahden rivin vihjeet isommiksi klönteiksi. Pictooia vaivaa myös yleinen hitaus sekä tekniset ongelmat: pulman ratkaisun jälkeen valikkoon palaaminen kestää jopa 15 sekuntia, ja nappien painaminen lataustauon aikana sekoittaa pelivalikon täysin. Sain myös onnitteluviestin kaikkien pulmien suorittamisesta, vaikka ratkaisemattomia ristikoita oli jäljellä useita.

Yhteenveto

Tekee hieman pahaa sanoa tämä, mutta Pictooi ei ole kovinkaan hyvä älypeli. Se juhlistaa kehittäjänsä taivalta mainiolla tavalla, mutta kuvaristikoiden useat ratkaisut ja heikko pelattavuus laskevat pisteitä rankasti. Kolmensadan pulman ratkomisessa vierähti noin 10 tuntia puhdasta peliaikaa pelin sisäisen kellon mukaan, mutta Switch-profiilini kertoi pelin olleen päällä yli 15 tuntia. Picross on vaativa laji, ja suosittelenkin tämän sijaan aiemmin mainittuja Picross S -pelejä.

Hyvää:
– Syy juhlia
– Picross konseptina…

Huonoa:
– …vaikka toteutus onkin kehno.
– Tekniset ongelmat

“Todelliset herrasmiehet tietävät eron hyvän ja huonon pulman välillä.”

Kiitokset Atooille arvostelukappaleesta.

Pictooi
Alusta:
Switch
Ilmestynyt: 2.7.2021
Kehittäjä: Atooi
Julkaisija: Limited Run Games, Pictooi