Arvostelussa Payday 2

Ongelmia palkanmaksussa

”Tilipäivä koittaa”, lauloi iskelmäkunkku Kake Randelin kultaisella 80-luvulla, ja tilipäivä tosiaan koitti viime perjantaina myös Switchin omistajille, kun jo melkein viiden vuoden ikään päässyt Payday 2 julkaistiin myös Nintendon hittilaitteelle. Länsinaapurista ponnistavan Overkill Softwaren toiminnallinen rikossimulaattori on elänyt pitkän ja vaiherikkaan elämän muilla alustoilla. Switch-käännöstyöstä on vastannut muun muassa Snake Passista ja Sonicin ajopeleistä tuttu Sumo Digital, mutta työn lopputulos ei ole paras mahdollinen.

I Gotsta Get Paid oli muhkeista parroistaan tunnetun ZZ Topin hittibiisejä 2010-luvun alussa, ja kyseisen biisin nimi tiivistää hyvin myös Payday 2:n kulun. Pelaajan alter ego palaa muutaman vuoden tauon jälkeen takaisin rötöstelytouhuihin, pääasiallisena tavoitteenaan tehdä rutosti rahaa. Kahisevalla ei suinkaan makseta aikuisen ihmisen lailla asunto- tai autolainoja, vaan ryöstökeikoista tienatut taalat menevät lymypaikan somistamiseen sekä totta kai pelihahmon varusteiden paranteluun. Payday 2 sisältää aivan tolkuttoman määrän avattavaa krääsää. Kaikenlaisten vermeiden ja härveleiden ostelu toimiikin pelin isoimpana koukkuna. Pelkästään kaikkien aseiden ja niiden ominaisuuksia parantavien lisäosien hankkimiseen kuluu peliin paneutuvalta pelaajalta aikaa melkeinpä yhden eliniän verran. Kun soppaan heitetään vielä kosmeettisesti hahmoon vaikuttavat somisteet, niin keikoille ei näy loppua hetkeen.

She Works Hard For The Money oli diskokuningatar Donna Summerin superhittejä, ja taisi rouva osoittaa biisillä ennustajan lahjojaan, sillä biisin nimihän kertoo käytännössä Payday 2:n pelaamisesta. Pelin ryöstökeikat ovat suoritettavissa joko yksin tai porukalla. Maksimissaan neljän hengen rötöstelyt pystyy suorittamaan FPS-peleille ominaiseen tyyliin pyssyt laulaen, mutta isoimmat keikkapalkkiot tienataan mahdollisimman vähin ihmisuhrein suoritetuilla reissuilla. Tehtävät eivät ole aivan samanlaisia joka pelikerralla, sillä ne sisältävät pieniä satunnaisesti käynnistyviä tapahtumia ja esimerkiksi esineiden paikat voivat vaihdella.

Pelaajat ohjaavat ainoastaan rahakkaista ryöstöistä kiinnostuneita iloisia roistoja. Vastavoimaa ja tykinruokaa tarjoavat tekoälyn käskyttämät virkavallan sekä muiden konnakartellien edustajat. Rosvoilut tehdään yleensä ”neljän päivän” eli oikean elämän ajassa neljän eri tehtävän sykleissä. Pakomatka päättyy neljänteen tehtävään, jonka jälkeen on palkkapäivän aika, ja pelaaja saa tililleen tienaamansa rahat.

Tehtävärykelmän jälkeen pelaajalla on mahdollisuus voittaa myös arpapelillä hieman lisäpottia tai kasvattaa rahapalkintojen tai kokemuspisteiden kerrointa. Ryöstökeikkoja on pelissä lukuisia erilaisia, ja niiden pituus ja sisältö vaihtelevat toisistaan sen verran paljon, ettei pelaamisesta tule pelkkää monotonista suorittamista. Joissain ryöstöissä murretaan lukuisia isompia kassaholveja, kun taas joissain tehtävissä pääpaino on valvontakameroiden välttelyssä ja hakkerointipuuhissa. Ryöstötehtävät eroavat toisistaan myös vaikeustasoltaan. Vaikeimmissa keikoissa hampaita pitää kiristellä enemmän, mutta palkkakuittikin on totta kai suurempi.

Kaiken tämän fiilistelyn jälkeen voisi luulla, että Switchin versio Payday 2:sta olisi loistelias ja pitkäikäinen huipputeos, mutta kuten Puff Daddyn takavuosien hittibiisin nimikin sen jo sanoo, Mo Money, Mo Problems. Payday 2:n Switch-käännös ei nimittäin perustu likimainkaan pelin viimeisimpään päivitysversioon. Pelistä uupuu useita pelimekaanisia asioita, joista muiden alustojen versioita pelaavat ovat saaneet nauttia jo vuoden päivät. Nämä asiat eivät tietenkään haittaa, mikäli Payday 2 on täysin uusi tuttavuus, mutta kokeneille virtuaaliryöstelijöille voi iskeytyä negatiivisella tavalla vuosien takaiset muistot mieleen. Switch-versiossa on yksi uusi pelattava hahmo erikoisaseineen, joka on tosin luvattu muillekin alustoille.

Melkein puolen vuosikymmenen taivallus näkyy myös pelissä ulkoisesti. Hahmomallit näyttävät karuilta, ympäristöt ovat aika staattisia, eivätkä valaisu- tai varjostusefektitkään tunnu olevan ihan ajan hermolla. Jos Switchin FPS-ammuskeluiden niukasta valikoimasta on pelannut vaikka Doomia, on graafinen ero aika tyly id Softwaren julkaisun eduksi. Ihmissilmä ei huomaa mitään eroa telakka- ja käsikonsolitilojen välillä.

Pelin isoin ongelma on vanhentuneen ulkoasun sijaan nettikoodissa. Nettimoninpeliin painottavan toimintapläjäyksen alfan ja omegan luulisi aina olevan toimivat serverit ynnä kaikki muu verkon toimivuuteen liittyvä, mutta Sumon kaverit eivät varmaan saaneet sitä kuuluisaa muistiota tästä asiasta. Ryöstötehtäviin liittyminen on parhaimmillaan niin sulavaa kuin sen olettaisikin olevan, mutta liian usein jouduin katselemaan joko Switchin omaa virhekoodia ruudulta tai vaihtoehtoisesti odotteluikkunaa, jossa tapahtui valitettavan usein uudelleenkäynnistyksen vaativa jumiutuminen. Pahimpaan moninpelinälkään on tarjolla myös paikallinen CRIME.NET-pelitila neljän Switchin, neljän Payday 2:n ja neljän pelaajan kesken.

Yhteenveto

Payday 2 voisi olla erinomainen peli kaiken toimiessa, mutta Switch-versio ei yllä tavoitteeseen. Pelin ikä näkyy karulla tavalla vanhentuneessa ulkoasussa, eikä audiopuolessakaan ole kauheasti kehuttavaa kamalan industrial-räimeen mukiloidessa korvakäytäviä ja tahattoman koomisen, kiroiluntäyteisen dialogin aiheuttaessa lähinnä myötähäpeää. Jos luvattoman huonosti julkaisussa toimineen verkkopuolen ongelmat saadaan jonain päivänä selätettyä, tarjoaa Payday 2 varmasti yhteistyöräiskijöille hauskaa ja pitkäikäistä pelattavaa. Tällaisenaan sen pelaaminen on yhtä hauskaa kuin oikeassa elämässä pankissa tuntikaupalla jonottaminen.

Hyvää:
– Avattavan sälän määrä ja hyöty

Huonoa:
– Nettipuolen tekniset ongelmat
– Soundtrack
– Näyttää vanhentuneelta