Arvostelussa Oniken: Unstoppable Edition

Paluu tulevaisuuteen

Brasilialainen JoyMasher-indiestudio haluaa esitellä NES-aikakauden magiaa 2000-luvun mukavuudenhaluisille pumpulipelaajille. Kahdeksanbittistä ilosanomaa yritetään levittää tietysti moderneille konsoleille ja PC:lle suunnitelluilla toimintapeleillä, jotka näyttävät ja tuntuvat markkinointipuheiden mukaan siltä kuin ne olisivat ilmestyneet jo 80-luvulla. Oniken: Unstoppable Edition on poppoon ensimmäinen julkaisu, joka imitoi kultaisen aikakauden tyylisuuntausta. Tavoitteessa on onnistuttu, sillä pelin voisi aivan hyvin kuvitella pyörivän myös aidolla Nintendon matolaatikolla. Onikenissa on kuitenkin liian pitkälle menneestä kopioinnista tai vähäisestä testaamisesta johtuvia ärsyttäviä piirteitä, joiden vuoksi pelaaminen on hieman turhauttavaa ilman nostalgiakakkuloita.

Peli sijoittuu 2200-luvulle, sodan runtelemalle maapallolle. Planeettaa hallitsee Oniken-niminen organisaatio roboteillaan ja kyberninjoillaan. Koneita ja pahiksia vastaan taistelee kenraali Zhukovin johtama pieni vastarintajoukko, jonka valttikortti on Zaku-niminen palkkasotilas, jota pelaaja pääsee ohjastamaan. Hämärän menneisyyden omaava lihaskimppu suorastaan tihkuu 80-luvun toimintasankarien energiaa. Kevyt rintapanssari päällä kulkeva takatukkasoturi tuo mieleen erityisesti Sylvester Stallonen ja Fist of the North Starin Kenin. Myös sivuhahmoissa ja konnissa on vaikutteita kasarileffoista ja ‑sarjakuvista. Yksi Onikenin kapteeneista muistuttaa aivan Turtlesien Krang-aivokönttiä, eikä vastarinnan Jennykään poikkea paljoa Top Gunin ja Terminatorin naistähdistä.

Pelissä on yhteensä kuusi tarinaan liittyvää kenttää. Jokainen missio alustetaan lyhyillä animaatiopätkillä, joissa esitellään aina tehtävän päävihollinen ja paljastetaan hiljalleen tietoa Zakun synkästä historiasta. Yksityiskohdille on varattu riittävästi pinta-alaa, joten ruudulta ei tarvitse katsella pienten pikseliukkojen välistä kesäteatteria. Heti alkuintron kohdalla pistää kuitenkin silmään grafiikan ja tekstin pieni tärähtäneisyys, joka johtuu kuvaputkitelevisiota imitoivasta tyylifiltteristä, jota ei saa kytkettyä pois päältä. Parin ensimmäisen kentän ajan tyylikeino häiritsee, mutta siihen tottuu lopulta. Kehittäjät menevät jopa niin pitkälle autenttisen NES-tunnelman tavoittelussa, että ympäristön vaihtuessa ruudulle jää parin millisekunnin ajaksi ”haamupikseleitä”. Muutamaan otteeseen välianimaatioiden aikana kirkkaana vilkkuva tausta on kuitenkin sellainen tehoste, joka olisi saanut jäädä menneisyyteen.

Pelattavuudeltaan Oniken on eräänlainen Ninja Gaidenin ja Contran välinen risteytys. Zakun pääase on katana, jonka saa ampumaan vielä säteitä erillisen power-upin löytämällä. Sädemiekan voi myös uhrata muutaman sekunnin mittaiseen kuolemattomuuteen ja lisävoimaan, mutta pidempi kantama on paljon hyödyllisempi. Kakkosapuvälineeksi voi keräillä kranaatteja, jotka tuhoavat rasittavimmat pikkusintit kertalaakista sekä tepsivät erinomaisesti myös tiettyihin pomovastustajiin. Räjähteitä ei kuitenkaan jaella kovin avokätisesti, ja ilman niitä joissain paikoissa on käytännössä pakko ottaa vastaan vahinkoa edetäkseen. Kranaattien heittäminen tapahtuu tatin ylöspäin tökkäämisen ja toimintanapin välisellä yhteistyöllä, vaikka ohjaimessa olisi vapaana ylimääräisiä nappuloita. Tässäkin asiassa JoyMasher seuraa siis NES-ohjaimen rajoituksia.

Zaku kestää useamman osuman, lisäenergiaa jaellaan jonkin verran ja elinvoimaa palautuu myös selviytymällä uuden välietapin luokse. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että peli olisi helppo, pikemminkin päinvastoin. Jokainen tehtävä koostuu useammasta osiosta, joista jo ensimmäinen voi ottaa luulot pois. Koko tason läpäisyyn on varattu kolme yritystä, enkä törmännyt läpipeluuni aikana kuin kahteen piilotettuun lisäelämään. Viholliset tulittavat tiheällä tahdilla, joten pelkästään Nintendon perheystävällisiä tasoloikkia pelanneiden on vaikeaa sopeutua nopeita reaktioita ja tarkkuutta vaativaan toimintaan. Heti kentän aluksi eteen voi lävähtää pienempi pomo, välillä istutaan leijuvan mopedin kyytiin, eivätkä kinkkiset pakokohtauksetkaan ole tavattomia.

Oniken bonuskenttineen on mahdollista läpäistä virheettömästi pelaamalla noin tunnissa, mutta ensimmäisellä pelikerralla rajoitetut elämät ja tylysti tason alkuun palauttava Game Over ‑ruutu johtavat siihen, että samat käytävät tulevat tutuiksi. Kentät ovat melko pitkiä, joten loppupomon kohdalla elämäpalkki voi olla jo tyhjillään, mutta kuopat ovat yleisempi syy kuolemille. Zaku ei hyppää kovin pitkälle, ja riesana ovat myös ohjukset, jotka lennättävät sankarin useimmiten suoraan surman suuhun. Jotta vaikeuskäyrässä olisi vähemmän piikkejä, voisi tasot jakaa kahteen osaan, mikä palvelisi paremmin myös Switchin kannettavuutta.

Yhteenveto

Oniken: Unstoppable Edition hurmaa 80-luvun estetiikallaan ja monipuolisuudellaan, mutta peli voisi nousta helposti Shovel Knightin ja monien muiden modernien retroloikintojen tasolle, jos kasibittisen Nintendon ehtoja olisi uskallettu rikkoa edes vähän. Haastetta etsiville 10 euron hintaista peliä voi kuitenkin suositella.

Hyvää:
– Kasaritunnelma välittyy
– Erilaiset pomotaistelut

Huonoa:
– Myös kahdeksanbittisen aikakauden huonoja puolia on kopioitu
– Kentät ovat liian pitkiä

Kahdeksanbittistä pullistelua.

Kiitokset Digeratille arvostelukappaleesta.

Oniken: Unstoppable Edition
Alusta: Switch (Win, Linux, Mac, PS4, XOne)
Ilmestynyt: 8.2.2019 (Switch), 2.6.2012 (Win)
Kehittäjä: JoyMasher
Julkaisija: Digerati