Arvostelussa Octopath Traveler 0

0 > 1 + 2

On vain muutama asia, joista voi olla täysin varma: Maapallo on pyöreä, mies rakastaa lapsiaan (paitsi niitä joita ei) sekä se, että Octopath Traveler on täällä pysyäkseen. Vuodesta 2018 lähtien Square Enix on käsitellyt HD-2D-tavaramerkkipinnoitteellaan useita erilaisia genrejä, mutta Nintendo Switchillä yhtiö on keskittynyt erityisesti uusiin roolipelisarjoihinsa. Octopath Traveler -pääpelejä on ilmestynyt kaksi, mutta sarja on laajentunut myös mobiililaitteille ilmaiseksi ladattavan Octopath Traveler: Champions of the Continentin muodossa, jonka maksullinen konsoliversio on saanut peräänsä numeron 0, joten kyseessä on siis esiosa. Mutta voiko nolla olla suurempi kuin 1 ja 2?

Muutama vuosi sitten arvioimani Octopath Traveler 2 ei saanut sisäistä roolipelinörttiäni lämpenemään, kuten ei ykkösosakaan aikanaan. Olen usein pohtinut syytä tälle, ja lopulta päädyn aina siihen, että peleistä puuttuu selkeä edistymisen tunne. Kun maailma on turhankin avoin ja kaikki kahdeksan pelattavaa hahmoa ovat rekrytoitavissa heti alussa, jää päämääräksi lähinnä ympäri maata haahuileminen ja senhetkisellä kokemustasolla seuraavaksi suoritettavan tarinaepisodin etsiminen. Mutta kun kokemuspisteiden jauhaminenkin on hidasta kuin Härmässä konsanaan, tulee jossain vaiheessa aina ähky vastaan. Siksi yllätyinkin positiivisesti 0:aan tehdyistä muutoksista.

Lähdetään siitä tärkeimmästä liikkeelle – Octopath 0 ei ole avoimen maailman peli. Se sopii joihinkin roolipeleihin, mutta edellä mainituista syistä en koskaan siitä tässä sarjassa pitänyt. Ykkös- ja kakkososissa täytyi aluksi valita yksi kahdeksasta pelattavasta yksilöstä niin sanotuksi ”päähahmoksi”, jonka kanssa seikkailu aloitetaan. Tällä kertaa pelaaja luo päähenkilön ulkonäköä, nimeä ja ammattia myöten itse. Seikkailu alkaa aina samalla tavalla Wishvalen kylästä, jonne vallanhimoiset ihmiset iskevät etsiessään suuret voimat antavaa sormusta. Kylä poltetaan maan tasalle, mutta sankari pääsee timpuriystävänsä kanssa pakosalle. Vuoden päästä he palaavat raunioituneeseen kaupunkiin ja päättävät yksissä tuumin rakentaa sen uudelleen, samalla kun suunnittelevat kostoa kylän tuhonneille ihmisille.

Vaikka peli infoaakin, että myöhemmät tarinakaaret voi suorittaa missä järjestyksessä tahansa, on meno paljon rajatumpaa kuin aiemmin. Päätehtäville varattujen alueiden ulkopuolelle pääsee kyllä kulkemaan halutessaan, mutta viholliset ovat kauempana niin paljon voimakkaampia, että on suositeltavaa suorittaa käsillä olevat tehtävät ensin. Saatavilla olevat tehtävät voi tarkistaa valikosta, josta pystyy myös aktivoimaan seurannan. Tällöin kartalle ilmestyvä merkki näyttää, missä suunnassa oikea kohde on ja matkasta tuntemattomaan tulee vähemmän hakuammuntaa. Ja jos hätä pääsee yllättämään synkän luolan sisällä, voi tunnettuihin kaupunkeihin pikamatkustaa milloin vain karttaruudulta.

Matkustaminen todellakin myös kannattaa, koska aloituskylä Wishvalen jälleenrakentaminen on yksi pelin keskeisimmistä tavoitteista. Maastosta löytyvällä joutotavaralla on mahdollista rakentaa uusia taloja, joihin voi kutsua samalla muissa kaupungeissa tavattuja ihmisiä asukkaiksi. Asukit tuovat myös mukanaan erilaisia bonuksia, kuten ylimääräisiä esineitä tai korotuksen kokemuspisteisiin. Ikävä kyllä rakennettava alue avautuu vain vähitellen, eikä taloja voi pystyttää kuin ennalta sallitun määrän. Näin ollen kaikkia potentiaalisia uudisasukkaita ei voi heti majoittaa kylään. Rakentaminen on konsoliohjaimellakin helppoa ja nopeaa, eikä takaisin seikkailun pariin palaamisessa kestä montaa sekuntia.

Vaikken ole aina Octopathin ylin ystävä ollutkaan, olen aina pitänyt sarjan audiovisuaalista ilmettä komeana. Tälläkään kertaa tekijätiimi petä, sillä pikselimäinen Orsterran manner on kaikessa karuudessaankin hieno, musiikki kaunista ja äänimaailma uskottava. Ääninäyttely on toteutettu komeasti, kuten moderneissa Square Enixin peleissä yleensäkin on tapana, eikä episodimaisesti etenevän päätarinan käsikirjoituksessakaan ole suurta valitettavaa. Octopath Traveler tunnetaan asukeilleen kovin kurjasta maailmasta, eikä Orsterra ole tälläkään kertaa kovin mukava paikka asua. Käsikirjoittajat ovat luoneet hahmoille mukavasti uskottavuutta, mutta porukkaan ei kannata kiintyä liikaa, sillä kovin moni henkilö ei kohtaa onnellista loppua. Verenvuodatuksen runsas määrä kääntyy lopulta itseään vastaan ja tekee kerronnasta yksitoikkoisempaa.

Onneksi kaikkia taisteluja ei ratkaista pelkästään välivideoissa. Vuoropohjainen taistelusysteemi palaa lähes sellaisenaan aiemmista peleistä, eikä uusia ideoita juuri ole. Merkittävin muutos on kahden neljän hengen rivin käyttö. Ryhmän jäseniä voi nyt siirrellä etu- ja takarivin välillä. Vain eturivin taistelijoita ohjataan suoraan, kun taas takarivin sällit odottavat kiltisti vuoroaan, mutta tukevat ryhmää muilla ansaittavilla kyvyillä, joista on suuri apu erityisesti pomotaisteluissa, joissa vastustajat iskevät usein koko joukkoa vastaan melkoisella voimalla. Peli suosittelee erikseen sopivaa kokemustasoa jokaiselle tehtävälle ja alueelle, joten pelaajan ei tarvitse marssia sokkona kohti kulloistakin päämäärää.

Vaikka taisteluihin osallistuvien hahmojen määrää onkin kasvatettu puolella, on systeemi säilynyt muutoin suurilta osin ennallaan. Vihollisilla on omat heikkoutensa, ja kun niitä iskee tarpeeksi montaa kertaa oikealla aseella tai taialla, avautuu pelaajalle mahdollisuus rikkoa suojaus ja tehdä vuoron aikana niin paljon vaurioita kuin suinkin pystyy. Pelaajan luoma päähenkilö osaa tavanomaisten taitojensa lisäksi käyttää vihollispomoilta kaapattuja voimasormuksia, kunhan ne on ensin ladattu taistelun aikana voimiinsa. Sormuksilla voi tehdä joko kolossaalista vahinkoa tai parantaa ryhmän takaisin täysiin voimiin. Tiimiin liittyy uusia jäseniä vähitellen, ja sen koostumusta kannattaa muokata aika ajoin viholliskatraiden mukaan, jotta niiden murtaminen olisi helpompaa.

Yhteenveto

Haluan nostaa hattua Square Enixille ja Doki Doki Groove Worksille siitä, että Octopath Traveler 0 tuo esittelee kaipaamiani muutoksia, joiden ansiosta nautin ensi kertaa sarjan pelistä alkua pidemmälle. Jos episodimaisuudesta ja muutamasta haastepiikistä päästäisiin vielä yli, olisi kyseessä varsin maukas paketti kaltaiselleni Dragon Quest -fanille. Mobiilipelimäisyydetkin on saatu häivytettyä niin hyvin, ettei kirvestä ei kannata heittää heti kaivoon, vaikka rakenteluosuus ei ensisijaisesti kiinnostaisikaan.

Hyvää:
– Kaunis ulkokuori ja valloittava musiikki
– Mielekkäät tarinakaaret ovat laadukkaasti ääninäyteltyjä
– Suoraviivaisuus auttaa nostamaan haastetta tasaisemmin

Huonoa:
– …mutta sisältää silti haastepiikkejä
– Valuutan ja kokemuspisteiden jauhaminen on pitkäpiimäistä
– Yksitoikkoiset juonenkäänteet