Arvostelussa Ocean’s Heart

Prinsessan sykkivä sydän

Kopiopelit ja kunnianosoitukset eivät suinkaan ole uusi keksintö videopelimaailmassa. Jo 80-luvulla sellaiset teokset kuin Adventure Island ja Giana Sisters kopioivat häikäilemättömästi sen aikaista superhittiä eli Super Mario Brosia. Nykypäivänäkin aikamme suosituimmat tekeleet saavat matkijoita osakseen, mutta sen rinnalle ovat saapuneet niin sanotut nostalgiakopiot, jotka yrittävät tavoittaa menneen ajan tunnelman retroklassikoihin viittaavalla ulkoasulla ja jo unholaan jääneillä pelimekaniikoilla. Yleensä nämä indiekehittäjien tekeleet ovat yksinkertaisia, vain latauspalveluissa julkaistavia pelejä. Sellainen on myös Nordcurrentin julkaisema Ocean’s Heart.

Heti ensimmäisestä kuvasta voi nähdä, että suurin innoittaja Ocean’s Heartille on mikäs muukaan kuin Nintendon The Legend of Zelda, tarkemmin sanottuna SNES:n A Link to the Past ja Game Boy Advancen The Minish Cap. Ylhäältäpäin kuvatussa pelimaailmassa nuori Tilia seikkailee miekka ja magia seuranaan ympäri vehreitä niittyjä, synkkiä luolia ja kivisiä vuoristoja etsien esineitä, joiden avulla on mahdollistava avata reitti aiemmin läpäisemättömien esteiden ohi. Zeldasta poiketen mukana on hentoisia roolipelielementtejä, kuten mahdollisuus nostaa miekan ja jousen tasoa iskuvoiman parantamiseksi.

Seikkailu lähtee liikkeelle Limestonen saarelta, jossa pelihahmo isänsä ja sisarensa kanssa asuu. Luolien tutkimista rakastavan Tilian sisko kidnapataan merirosvojen toimesta, ja sisarusten isä lähtee pelastusretkelle. Kun heistä ei kuulu puoleen vuoteen, on Tilian tartuttava miekkaan ja lähdettävä kauppalaivan matkaan etsimään elonmerkkejä kadonneista perheenjäsenistään. Seikkailu saa uusia sfäärejä edetessään, ja pikkuhiljaa myös meren täyttämän maailman salaisuudet ratkeavat.

Koska meri on vallannut suuren osan maailmasta, edetään Ocean’s Heartissa paljon saarien, siltojen ja matalikkojen kautta ympäri maailmaa tutkien ja hirviöitä hutkien. Ihmiset viihtyvät parhaiten kaupungeissa, kun taas välimatkat ovat täynnä hirviöitä. Ihmisiä tavataan paljon heti pelin alussa, ja heistä monet kertovat kaukaisista paikoista, joista on hankala luoda päässä tarkkaa kuvaa ilman karttaa. Peli on varsinkin alussa kohtalaisen avoin, sillä jo aloituskaupungista lähtee polkuja moneen eri suuntaan. Tämän vuoksi seikkailun alkupuoli menee helposti harhailuksi, kunnes oikea paikka lopulta löytyy. Hirviöt ja merirosvot pysäyttävät Tilian jatkuvasti, mutta vihollisten löylyttäminen on vain harvoin järkevää. Ne pudottavat aniharvoin rahaa, useimmiten vain myytävää saalista tai parannusrohtojen aineksia, joita voi poimia myös luolastoista liiaksikin asti. Reseptien kanssa kikkailulle on vähänlaisesti tarvetta, sillä pelin vaikeusaste ei koskaan nouse järisyttävän korkealle.

Viholliset saavat iskuja läpi orastavan paljon pelin alkupuolella, mutta sille on syynsä. Ohjauksessa ei ole suoranaisesti viivettä, mutta liian nopeassa tahdissa suoritetut näppäinsarjat saattavat aiheuttaa sen, että painallus ei rekisteröidy, jolloin vastustajalle tarjoutuu helppo iskun paikka. Miekan lisäksi nilkkejä voi nitistää jousella, pommeilla ja heitettävillä esineillä, mutta tarvetta taktikoinnille tai erikoisaseiden käyttöön ei juuri ole edes luolastojen loppupomoja vastaan. Helpointa on seisoskella pomon vieressä ja huiskia miekalla jatkuvasti, kunnes vihollinen on voitettu. Toki pelihahmokin ottaa tällöin osumaa, mutta parannusesineiden runsauden ja nopean käytettävyyden ansiosta kuoleminen on harvinaista.

Kaupunkien asukkaat antavat Tilian ratkaistavaksi myös erilaisia pulmia. Pulmat kirjautuvat ylös taukovalikon tehtävälokiin, jossa niiden tiedot ovat tarkistettavissa milloin vain. Taukovalikon kautta esineitä voi myös rekisteröidä käytettäväksi kahden näppäimen taakse kerrallaan. Miekka ja kuperkeikka ovat aina käytössä, joskin jälkimmäistä tarvitaan harvoin taisteluissa. Sen sijaan liikkumisessa kuperkeikasta on suurta hyötyä, sillä tallusteleminen paikasta toiseen on muuten melko hidasta. Pikamatkustaminenkin on mahdollista maailmaa kiertävän lautturin avustuksella, mutta lautturi osaa seilata vain niihin kaupunkeihin, joissa on jo kertaalleen käyty rupattelemassa tietylle rouvalle. Voi sitä turhautumisen määrää, kun on patikoinut kartan ääripäähän ja takaisin huomatakseen, että jokin sivutehtävä täytyy suorittaa kaukaisessa kaupungissa ja lautturi unohtui aktivoida.

Audiovisuaalista puolta ei onneksi tarvitse harmitella, vaikkei Ocean’s Heart mitään uutta pöytään kannakaan. Ympäristö ja hahmot ovat sekoitus Zeldaa ja modernia sarjakuvatyyliä. Erityisesti nostettakoon esille Tilian liikerata, joka on lähes suoraan kopioitu The Minish Capistä. Sen sijaan monet muut hahmot ovat käytännössä patsaita, jotka eivät juuri paikaltaan hievahda. Musiikista ei jäänyt mieleen juuri mitään, se soi taustalla ja sen tahdissa voi välillä jalkakin vipattaa, mutta nintendomaisia korvamatoja on ei kannata odottaa.

Yhteenveto

Ocean’s Heart on viehättävä ja pohjimmiltaan pätevä Zelda-klooni, mutta pienet lapsukset estävät Tilian nousun legendojen joukkoon. Pelin pelaa läpi noin 5–7 tunnissa, eikä sen parissa joudu juuri hikoilemaan. Toisaalta lihaisampaa kokemusta ei ehkä voi vaatia pääasiassa yhdestä henkilöstä koostuvalta kehittäjätiimiltä. Muutamassa pulmassa jäin hetkeksi paikoilleni, mutta suurin osa peliajasta kului maailman tutkimiseen. Salaisuuksia löytyy sieltä täältä, ja yleisimmät palkinnot ovat joko valuuttana toimivia kruunuja tai elinvoimaa lisääviä esineitä. Taistelusysteemi säilyy lähes muuttumattomana pelin loppupomoon asti, joka suorastaan kannustaa hyökkäämään päälle miekka viuhuen. Zelda-vaikutteet ovat kuitenkin sen verran voimakkaat, että tosifanit saavat 15 euron hintaisesta pelistä riittävästi hupia.

Hyvää:
– Kutittelee Zelda-fanien nostalgiakarvoja
– Selkeä ja värikäs graafinen ilme

Huonoa:
– Lyhyt
– Yksitoikkoiset taistelut
– Aivokuollut tekoäly