Arvostelussa Natsu-Mon: 20th Century Summer Kid

Muistan vesimelonikesää, kun laulukaskaat surisee

Nostalgia myy ja sen tietää myös japanilaisen Millennium Kitchenin Kaz Ayabe, joka on muuttanut lapsuusajan muistojaan videopelien muotoon vuodesta 2000 asti, jolloin ensimmäinen Boku no Natsuyasumi (Minun kesälomani) ilmestyi ensimmäiselle PlayStationille. Japanilaista maaseututunnelmaa fiilistelevälle sarjalle ei kuitenkaan nähty markkinarakoa saarivaltion ulkopuolella, eikä yhtäkään sen neljästä osasta ole vielä virallisesti länsilokalisoitu. Kiinnostus nousevan auringon maan populaarikulttuuria kohtaan on kuitenkin kasvanut kasvamistaan, ja kesä on nyt koittanut Boku no Natsuyasumin henkiseksi jatko-osaksi kuvailtavalle Natsu-Mon: 20th Century Summer Kidille.

Kymmenenvuotias Satoru ja hänen sirkusyrittäjänä toimivat vanhempansa saapuvat pieneen ja hiljaiseen Yomogin kylään valmistautumaan seuraavaan sarjaan esityksiä. Ennen kuin perhe kuitenkaan ehtii edes kunnolla asettua paikalliseen majataloon, vaatii taloudellisten ongelmien ratkaiseminen äidin ja isän läsnäoloa muualla. Onneksi Papa ja Hime-san ovat kuitenkin kuulleet vapaan kasvatuksen konseptista, ja nuorelle pojallehan tekee vain hyvää viettää kokonainen elokuu vieraassa paikassa toteuttamassa itseään.

Natsu-Monissa painotetaan yleistä fiilistelyä ja tutkimista pelillisiä elementtejä enemmän. Oletusnopeudella raksuttava vuorokausi kestää noin 30 minuuttia ja se on jaettu päivä- ja ilta-aikaan, joista jälkimmäinen on kestoltaan lyhyempi, mikä rajoittaa samalla pelaajan seikkailureviiriä lähitienooseen. Vuorokauden voi kuluttaa täysin haluamallaan tavalla. Aamupalan ohessa kyllä vihjaillaan välillä päivän tarjoamista mahdollisuuksista ja pelaajan huomiota kiinnitetään ajoittain tiettyyn suuntaan, mutta minkäänlaisia pakollisia aktiviteetteja ei ole.

Suurin osa peliajasta kuluu maita ja mantuja tutkiessa. Kahdessa pienemmässä kylässä on harmillisen vähän vierailtavia rakennuksia, eikä karttakaan ole kovin suuri, mutta alueet ovat täynnä yksityiskohtia, joten niiden tarkkaan tutkimiseen käyttää mielellään reilusti aikaa. Breath of the Wildin Linkin tapaan Satoru voi kiipeillä rajoituksetta melkein joka paikassa ja avattavissa myös matkustamisesta ja laskeutumista avittava liidin. Korkeimpia huippuja ei voi kuitenkaan saavuttaa heti, vaan klopin kestävyyttä on ensin parannettava sivuaktiviteetteja suorittamalla.

Jos pelkkien maisemien ihailu yksistään ei inspiroi, niin joka paikka kuhisee ötököitä, joita on pelissä kaikkiaan 200 erilaista löydettäväksi. Niihin ei kuitenkaan lukeudu yhtään kahdeksanjalkaista otusta, joten araknofoobikot voivat huokaista helpotuksesta. Tietyillä alueilla voi heilutella myöskin päivittäin lapiota, ja samalla yrittää löytää paikalliselle museolle fossiileja lahjoitettavaksi. Muuten pelissä on harmillisen vähän tekemistä. Pelkäksi odotteluksi ja yhden napin painamiseksi typistetty kalastaminen ei pitkään viihdytä, ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta suurin osa vähäisistä “sivutehtävistä” on luokkaa ”puhu tuolle, seuraa tuota ja kerää näitä”. Myöhemmin Satoru pääsee johtamaan perheensä sirkusta, mutta tämäkin puoli tuntuu päälle liimatulta, sillä tirehtöörin hommat koostuvat vain näytösten numeroiden valitsemisesta ja rahan upottamisesta kalustoon. Samoja esityksiä voi toistaa vaikka illasta toiseen ja sirkuksen suosio kasvaa silti.

Kyläläisten kanssa sosialisoiminen on myöskin hyvin rajoittunutta. Joka paikkaan nenänsä tunkeva pelaaja voi kyllä huomata, että kansalaisten elämässä sattuu ja tapahtuu kuukauden aikana, mutta tilaisuutta viettää hahmojen kanssa aikaa itse ei tarjota. Esimerkiksi paikallisten lasten luona vierailu ja mahdollisuus osallistua leikkeihin olisi elävöitynyt maailmaa kummasti, ja mahdollisesti herättänyt myös pelaajan omia lapsuusmuistoja. Toinen alihyödynnetty puoli koskee erikoistapahtumia, sillä elokuulle kalenteriin ei merkattu perinteisen japanilaisen kesäfestivaalin lisäksi mitään muuta suurempaa ilonaihetta.

Yhteenveto

Millennium Kitchen tarjoaa tutkittavaksi kauniin japanilaisen syrjäseudun, mutta unohtaa täyttää sen mielekkäällä tekemisellä. Minulla oli kuukautta vielä tovi jäljellä siinä vaiheessa, kun kaikki näkemisen arvoinen oli nähty, joten viimeiset päivät kuluivat sormia pyöritellessä. Tekemisen puutetta olisi varmasti paikannut, jos uuden alueen ja muuta lisäpuuhaa peruspeliin lisäävä Broadcast Over Sunset -DLC kuuluisi mukaan pakettiin, eikä myytäisi erikseen 15 eurolla.

Hyvää:
– Yksityiskohtainen ympäristö
– Kesäfiilis
– Ajoittaiset pienet muistiin jäävät hetket

Huonoa:
– Liian vähän kunnollista tekemistä
– Kalastaminen on tylsää
– Pelaaja jätetään tarkkailijan rooliin