Arvostelussa Disney Speedstorm

Taalat taskuun, Mikki ja Hessu!

Satoja tavaramerkkejä portfoliosalkussaan säilyttävää Nintendoa on joskus kutsuttu pelialan Disneyksi, mutta kyllä Mikki Hiiren kerhotalossakin pelataan, vaikka itse pelien tekeminen on viime aikoina ulkoistettu toisaalle. Yksi elokuva- ja animaatioimperiumin uskotuista on mobiilialustojen ajopeleillä maineensa luonut Gameloft. Studio on ehtinyt kokeilla Disney-lisenssien kanssa onneaan Switchilläkin Sims– ja Animal Crossing -henkisellä Dreamlight Valley -puuhastelupelillä, mutta nyt prinsessa Ruususen puutarhasta palataan takaisin kehittäjille tutumpiin miljöihin, nimittäin Hessu Hopon rasvaiseen autotalliin ja kilparadoille. Kuten oikean maailman formuloissa, haisee myös tuttujen maskottihahmojen tähdittämän moottoriurheilu-universumin kuninkuusluokassa raha bensiiniä enemmän.

Disney Speedstorm ennakkojulkaistiin Dreamlight Valleyn tavoin ensin maksullisena pelinä, vaikka kaikki merkit ja puheet viittaavat ilmaispelattavaan tulevaisuuteen. Speedstormista on saatavilla kolme erilaista Founder’s Pack -versiota, jotka antavat välittömästi käyttöön eri määrän pelihahmoja, vaihtoehtoisia asuja sekä kaupassa käytettävää virtuaalivaluuttaa. Kaikki diilit ovat tasavertaisen epätyydyttäviä. Huokeimmillaan alkuun pääsee vain kolme kuskia avaavalla 30 euron peruspaketilla, joka muuttuu oletettavasti myöhemmin myös ilmaisversion sisältöpohjaksi. 70 eurolla aloitushahmoja saa tuplamäärän eli huikeat kuusi kappaletta. Kosmeettinen lisäsisältö on taas täysin yhdentekevää niin kauan kun Mulanille ja Aku Ankalle saa vain erivärisiä ajohaalareita. Missä ovat Mikki Hiiren korvat, Aladdinin turbaani tai Cruellan turkisviitta? Ykköskauden autojen väritykset, rekisterikilvet, profiilikuvat ja erikoisrenkaatkin ovat varsin tavallisen näköisiä.

Pelaajalta kinutaan rahaa aloituspaketin ostamisen jälkeenkin. Ensimmäiseksi ruudulla kaupitellaan tietysti maksullista kausikorttia, jonka hankkiminen nopeuttaa kaiken sisällön avaamista. Vaikka mitään ei ole toistaiseksi lukittu pysyvästi maksumuurin taakse, on tiettyjen kuljettajien ja hienoimpien pölykapselien hankkiminen tehty kitupiikeille niin työlääksi, ettei prosessia tee välttämättä mieli edes aloittaa. Uusia pelihahmoja ei avata Mario Kartin tyyliin neljän radan turnauksia voittamalla, vaan yksittäisissä kisoissa ja haasteissa menestyville pelaajille jaetaan ensin kokemuspisteitä, kolikoita ja autojen päivitysmateriaaleja. Kaupassa kolikot voi vaihtaa satunnaisia palkintoja sisältäviin yllätyslaatikoihin tai kausittain vaihtuviin katalogitavaroihin. Kolikoita ei voi ostaa oikealla rahalla vielä, mutta mikromaksut ovat kyllä tulossa peliin.

Palkintojen ja tuotteiden joukossa voi olla kuskikohtaisia keräilykortteja, joita tarpeeksi keräämällä maskotin saa lopulta käyttöönsä. Uusia hahmoja ei voi hankkia suoraan kolikoilla, enkä törmännyt pelin julkaisuviikolla esimerkiksi Pirates of the Caribbean -kortteihin kovin aktiivisesti. Koska kaikkiin hahmoihin ei pääse käsiksi heti, voivat etenkin halvimman Founder’s Packin ostajat olla huonolla tuurilla jumissa yksinpelin tehtäväpuussa monta viikkoa, sillä ennen pitkää vastaan tulee tehtävä, jonka suorittamiseen vaaditaan tietty kuski, joka ei kuulu vielä pelaajan talliin.

Kuskit kuuluvat yhteen neljästä luokasta, jotka ovat Speedster, Trickster, Brawler ja Defender. Luokka vaikuttaa jonkin verran auton nopeuteen, kiihtyvyyteen ja ohjattavuuteen, mutta myös siihen, millaisia apuvälineitä ilmestyy radalta napattaviin esinelaatikoihin. Jokaisen hahmon arsenaaliin mahtuu vain viisi erilaista esinettä, joista yksi on kuskin nimikkoliike. Kolmen kovan M:n eli Mikin, Mowglin ja Masi Pallopään edustama kiituriluokka on erittäin kyvykäs kiihtyvyydeltään, mutta oikeastaan vielä isompi bonus on mahdollisuus saada muita useammin turbopainotteisia esineitä. Myös temppuilijat (mm. Megara ja Jack Sparrow) ovat kovia luita radalla, sillä hahmot pystyvät jatkamaan kerran aloitettua boostia manuaalisesti driftaamalla tarvittaessa koko kierroksen ajan, joten näillä hahmoilla pelatessa on yleensä helpointa oikaista mutkia ruohikon kautta, vaikka esinetuuri olisi huono.

En muista nähneeni Brawlerien kaltaista ajoneuvoluokkaa ennen kart-peleissä. Näiden hahmojen erikoisuutena on boostin kerääminen taklaamalla ja ammuskelemalla muita kisaajia. Parhaimmillaan riidankylväjät ovatkin kisojen lähdöissä, jolloin parilla töytäisyllä voi lanata useamman auton päin seinää. Vaikka töniminen onnistuu oikealla ohjaustatilla hahmoluokasta riippumatta, vastaa se ainoastaan Brawlerin tekemänä tanakampaa osumaa aseesta. Nakkikioskitappelijoiden keskuudessa hahmovalinnalla on hieman muita suurempi merkitys, sillä Aku Ankan ja Herculeksen offensiiviset erikoisaseet sisältävät myös automaattisesti aktivoituvan nopeuslisän.

Puolustajista sain puristettua vähiten mehua irti, sillä Hessun, Baloon ja kumppaneiden muita parempi vauhti toisen takapuskurissa kiinni ajaessa toimii tietysti vain lähietäisyydellä, eikä auta ykkössijan pitämisessä. Taisin kaivaa hitaan Hessun esille vapaaehtoisesti toistamiseen ainoastaan yhdessä yksinpelin erikoiskilpailussa, jossa voittava taktiikka oli toimia miinanraivaajana suojakilpien kanssa. Puolustajat ovat ehkä parhaiten ratoja vasta opetteleville pelaajille sopivia hahmoja.

Menopelien ja kuskien päivittäminen on tärkeää, sillä tiettyihin tehtäviin osallistumiseksi ja palkintojen voittamiseksi on saavutettava ensin tietty taso. Ja koska päivityskorttien tienaaminen on hidasta ja osittain hyvästä tuurista riippuvaa, pääsevät vain harvat valitut kokemaan pelin nopeimmillaan. Taso huomioidaan myös Ranked-nettipelimuodossa. Kahdeksan pelaajan aula täyttyy alle minuutissa, koska samoja linjoja pitkin kurvailevat niin konsoli- kuin PC-pelaajatkin. Switch-version ruudunpäivitysnopeus on puolet muita versioita huonompi, mutta en kokenut sen vaikuttavan erityisemmin lopputuloksiin. Muutamassa yksityiskohtaisessa sadekentässä tapahtuva kuvan nytkähtely häiritsee enemmän.

Peliseura on verkossa lähtökohtaisesti samantasoista, mutta välillä viitostason suharien joukkoon saattaa eksyä kymppikerholaisia. Kärkisijat kuuluvat lähes poikkeuksetta eniten autojaan päivittäneille pelaajille, mutta altavastaajatkin palkitaan peesissä pysymisestä runsailla pisteillä. Parhaimman fiiliksen Speedstormista saa silloin, kun parempia autoja käyttävät muutaman tason korkeammat pelaajat jäävät tulosluettelossa taakse. Mikäli kilpavarustelu ja “kahden kerroksen väkeen” jakautuminen ärsyttää liikaa, voi verkossa kilpailla myös Regulated-tilassa, jossa päivitykset jätetään huomioimatta. Tämä pelimuoto palkitsee kuitenkin menestymisestä laiskemmin.

Varsinainen autolla ajaminen on erittäin mielekästä. Vauhtia riittää ja sivuluisussa ajamiseen kannustava yleinen ajotuntuma ja käytettävissä olevat aseet muistuttavat enemmän Segan arcademaisia ajopelejä kuin Nintendon Mario Kart -sarjaa. Bottien tekoäly on tosin varsin kuminauhamaista, sillä ne yrittävät ajaa ensin pelaajaa kiinni hurjaa vauhtia, ja edelle päätyessään hidastavat ruutulipun lähestyessä etenkin helpoimmilla tasoilla.

Speedstormin oma pelimekaaninen erikoisuus on hyppynäppäin, joka avaa monenlaisia oikoreittejä radalla. Monilla radoilla on esimerkiksi reunakaiteiden ulkopuolella sijaitsevia ramppeja, sinisiä tasapainoiluraiteita ja possujunan kaltaisia liikkuvia esteitä, joihin osumisen voi välttää ainoastaan oikea-aikaisella loikalla. Vaikka ratoja ei ole toistaiseksi kuin kymmenkunta kappaletta, ovat ne kaikki loistavia ja elokuville uskollisia myös teemallisesti, ja niistä on myös erilaisia variantteja, joita kierrätetään haastetiloissa muun muassa pudotuspelimäisillä kilpailusäännöillä. Musiikkikin on yllättävän monipuolista, sillä esimerkiksi Mulan-kentän taustalla soi elokuvasta tuttu Make a Man Out of You toisinaan eeppisenä orkestraaliversiona ja toisinaan taas hämmentävänä teknosovituksena. Monsterit Oy:n maisemissa luotetaan taas menevään electro swingiin.

Yhteenveto

Ajatus ilmaiseksi pelattavasta koko perheen ajopelistä ei ole huono, sillä Mario Kartin kanssa Switchillä kilpailevien maksullisten rallien moninpeliserverit eivät pysy aktiivisena kuukautta pidempään. Normaalihintaiseen peliin verrattavan summan maksaminen ilmaispelattavaksi suunnitellun ajopelin testaamisesta taas on tyhmä idea. Disney Speedstorm on pelimekaanisesti käytännössä valmis, mutta tilannetta ja tulevien kausien sisältösuunnitelmia kannattaa vielä seurata varikkomuurin vierestä.

Hyvää:
– Alustavapaa moninpeli toimii
– Kilpailullisesti pätevä ajopeli
– Paljon piilotettuja oikoreittejä
– Musiikki

Huonoa:
– Ohjaa aggressiivisesti käyttämään rahaa
– Kaiken päivittämisessä ja avaamisessa kestää ikuisuus
– Bottien kuminauhatekoäly
– Muutaman radan nykimisongelmat

Rahalla saa ja hevosvoimilla pääsee.

Kiitokset Amplifier Groupille arvostelukappaleesta.

Disney Speedstorm
Alusta:
Switch, (Win, PS4, PS5, Xbox One, Xbox Series X/S)
Ilmestynyt: 18.4.2023 (Early Access)
Kehittäjä: Gameloft
Julkaisija: Gameloft