Arvostelussa Moonlighter

Rahalla saa

Switchin latauskaupan ykkösgenre on kehittäjien keskuudessa ehdottomasti jokaisella pelikerralla jollain tapaa muuttuvat roguelike-pelit. Satunnaisgeneroidut luolastot sopivat erinomaisesti Zelda-klooneihin, jollainen on myös espanjalaisstudion luoma Moonlighter. Moonlighterin päähenkilö ei ole kuitenkaan mikään ajan tai avaruuden läpi matkustava nuori soturi, vaan pelille nimen antanutta kyläkauppaa luotsaava harmaahapsinen herrasmies nimeltään Will. Rynoka-kylän paikallinen Vesa Keskinen ei kuitenkaan myy tiskin takaa mitään tukkutuotteita vaan toteuttaa iltaisin seikkailijan unelmaansa rahtaamalla myytävää tavaraa hirviöitä kuhisevista luolastoista.

Will ei suinkaan ole ensimmäinen luolien salaisuuksista kiinnostunut kauppamies, mutta yksikään aiempi kapitalisti ei ole selvinnyt viidestä eri koitoksesta hengissä. Pelissä on yhteensä neljä nelikerroksista tyrmää pomovastustajineen, joiden kaikkien läpäisy avaa viimeisen taistelun. Jokaisella haasteella on oma zeldamainen teemansa metsästä aavikkoon, mutta pelissä ei kuitenkaan ratkaista lainkaan laatikkopulmia tai sytytellä soihtuja, eikä muutaman metrin matkalla kylän keskustasta luolille kohdata vastoinkäymisiä. Oikeastaan Moonlighterin lähin vertailukohde on Binding of Isaac, sillä oviaukko seuraavaan huoneeseen ja kerrokseen aukeaa useimmiten ainoastaan kaikki lähistön viholliset hakkaamalla. Jokainen huone on erilainen, mutta erilaisia mahdollisia järjestyksiä ei ole kuin korkeintaan muutama sata per luolasto. Vihollisten määrä ja sijoittelu muuttuvat ja päättävät yrityksiä enemmän.

Alussa Will on aseistautunut ainoastaan mopilla, joka toimii keihään tavoin. Pelissä on myös kourallinen muita asetyyppejä, joista voi valita käyttöön kerrallaan kaksi. Suositeltavaa on valita yksi ase pelkästään lähitaistelua varten ja kakkosvaihtoehdoksi esimerkiksi kaukaa kätevä jousipyssy, sillä kaikkia vihollisia ei voi lähestyä samalla tavalla. Lentävät pirulaiset putoavat nopeimmin alas nuolilla, mutta miekan ja kilven avulla on helpompaa käydä ammuskelevien tankkien kimppuun. Will ei voi iskeä kunnolla kuin vain neljään pääilmansuuntaan, mutta elintärkeää väistöliikettä voi onneksi käyttää diagonaalisesti.

Aseita ja panssareita voi päivittää rahaa ja materiaaleja vastaan, ja heikompia keppejä voi myös kaivaa esiin luukasojen keskeltä. Pelin edetessä kallistuvat varustepäivitykset tulevatkin tarpeeseen, sillä pomot kestävät muuten jopa satakunta tökkäystä, parannusjuomattoman pelaajan kupsahtaessa vaikeustasosta riippumatta muutamasta hipaisusta. Alkuruudussa peliä suositellaan pelattavaksi keskimmäisellä Hard-vaikeustasolla, mutta normal-vaihtoehto ei rankaise mokailusta paljoa helläkätisemmin.

Kuolema potkii pelaajan suoraan luolaston alkuun, jolloin katoavat myös kaikki edelliseltä kierrokselta kerätyt esineet Willin laukun yläriviä lukuunottamatta. Hyvällä tuurilla takaisin viimeiseen kerrokseen löytää tosin noin kymmenessä minuutissa, joten ”vielä yksi yritys” tulee varmasti tutuksi. Pelaaja joutuu valikoimaan mukaan keräämänsä tavarat tarkasti ja järjestelemään niitä hieman Tetris-palikoiden tapaan, sillä reppuun mahtuu vain rajallinen määrä materiaaleja, joista harvinaisimmat voivat vaatia vielä useamman ruudun verran tilaa kirouksen vuoksi. Tiukassa paikassa saaliin voi pelastaa palaamalla takaisin kylään teleportilla, jonka käyttökustannukset kasvavat sitä mukaa, mitä pidemmällä luolastoa ja peliä ollaan. Portaalin kalliimpi versio mahdollistaa palaamisen takaisin samaan paikkaan.

Päivisin Will yrittää muuttaa keräämänsä esineet kullaksi kauppahallissaan. Tuotteiden hinnat määritellään itse, minkä jälkeen kyläläiset marssivat jonossa kiinnostavien esineiden luokse ja lähtevät joko pois tyhjin käsin ja vihaisena tai marssivat hymyillen kassalle. Hahmojen reaktioista voi sitten päätellä, oliko hinta liian korkea vai matala. Lisäksi silmällä on pidettävä mahdollisia myymälävarkaita. Pelin alussa ansaintamahdollisuudet ovat hyvin rajalliset, sillä ensimmäisen luolan arvokkaimmat aarteetkin ovat vain muutamien tuhansien arvoisia, asukkaiden rahakkaiden toivomusten auetessa vasta kymmeniä tuhansia maksavan kirpputorin kakkoslaajennuksen jälkeen. Oikeastaan kaikki mahdollinen kannattaa myydä pois heti, sillä hyllytila loppuu äkkiä ja investointikohteita riittää. Samaan aikaan pitäisi saada taottua terävämpi miekka, ostettua elämäpisteitä lisäävä sänky sekä rakennettua pankki ja velhopuoti. Vaikka arvotavaroita löytyy enemmän pelin edetessä, nousevat myös päivitysten kustannukset vähintään samaa tahtia. Melkein toivoisin vapaaehtoiset mikromaksut osaksi peliä, sillä muuttuvista yksityiskohdista huolimatta petollisia käytäviä ei kuitenkaan kiinnosta koluta kymmeniä kertoja putkeen.

Moonlighter näyttää erinomaiselta. Auringossa kylpevä Rynoka tuo mieleen GBA:n The Legend of Zelda: Minish Capin linnanpihat, synkkien luolien tuodessa vastapainoa isokokoisine pomoineen. Puumaailman siemeniä kylvävä ja energiakönttejä ampuva kasviotus sai kuvan tökkimään hieman, mutta muuten peli rullasi sulavasti käsikonsolitilassakin. Äänimaailmaltaan Moonlighter ei ole mitenkään erikoinen, mutta muutamaan otteeseen olin kuulevinani zeldamaista tyyliä tavoittelevia, tarttuvia sointuja.

Yhteenveto

Moonlighter on yksi Switchin parhaimman näköisistä roguelikeistä, mutta se ei ole lopulta kuitenkaan niin zeldamainen tai eeppisiin mittoihin kasvava kuin ulkonäkö antaisi odottaa. Elannon tienaaminen käy työstä, mutta kauppiaan tehtävät hidastavat tahtia silti sopivasti loputtomiin jatkuvien luolaraidien välissä. Ensimmäiseen pelikertaan saa kulumaan aikaa reilusti yli kymmenen tuntia kaikkien uusintayritysten vuoksi, mutta toisella kierroksella ja oikeisiin asioihin keskittymällä viisi luolastoa on mahdollista koluta läpi parissa tunnissa.

Hyvää:
– Ulkoasu
– Sopii erinomaisesti matkapeliksi

Huonoa:
– Hidas ja hankala alku