Arvostelussa Monster Hunter Stories 2: Wings of Ruin

Isoisän jalanjäljissä

Capcomin Monster Hunter Stories nousi takavasemmalta 3DS:n parhaiden roolipelien joukkoon laitteen elinkaaren ehtoopuolella. Storiesissa hirviöiden metsästäminen verenmaku suussa jäi taka-alalle, sillä maailmaa pelastettiin nuoren ratsastajan roolissa, jolle lentoliskot ja kissapedot olivat ystäviä. Lapsekkaan värikäs yleisilme ja monsteritallin kasvattaminen vuoropohjaisia taisteluita voittamalla toi mieleen Pokémon-pelit, jotka jäivät laadullisesti kakkoseksi, ainakin mitä maailman avaruuteen ja käsikonsolin tehojen irti puristamiseen tulee. Vaikuttavista teknisistä saavutuksista huolimatta Monster Hunter Stories ei ollut 3DS:llä aivan sisarpeliensä veroinen myyntimenestys, mutta Capcomilla saatiin kipinä kokeilla konseptia uudelleen Nintendo Switchillä. Monster Hunter Stories 2 ei ole aivan ykkösen veroinen yllättäjä, mutta varma suoritus nostaa sen Switchin parhaiden monsterikeräilypelien joukkoon.

Stories 2 sisältää runsaasti viittauksia ykkösosaan, mutta koska pelit ovat ylipäätänsä hyvin samankaltaisia keskenään, voi jatko-osan pariin hypätä kylmiltään. Jopa pelien tarinat ovat aluksi niin samanlaisia, että luulin pelaavani hetken ykkösen HD-remakea. Pienen merenrantakylän ratsastajarituaalista valmistunut pelaajahahmo saa haltuunsa punaisen Rathalos-lohikäärmeen munan, josta syntyy legendojen mukaan maailman lieskoillaan tuhoava hirviö. Lentokyvyttömän ja pelille lisänimen antaneen Razewing Rathan kuoriutuessa mantereen muu Rathalos-populaatio on kuitenkin kadonnut jäljettömiin punasilmäisten hirviöiden tieltä. Sattumaa tai ei, mutta myös pelihahmon Red-pappa ja ykkösosan sankari ratsastivat parhaina päivinään Ratha-nimisillä Rathaloksilla.

Vanhaa sankaria ei näy mailla ja halmeilla, eikä legendaarinen Red ehtinyt ratkaisemaan saaren mysteerejä, mutta lukuisat uudet ja paluun tekevät sivuhahmot vaikuttavat tunteneen pelaajan edesmenneen isoisän jopa paremmin kuin pelihahmo itse. Red-papan urotekoja hehkutetaan takaumien kautta aina kun pelaaja saapuu tarinallisesti merkittävään maailmankolkkaan. Yksi jatkuvasti äänessä olevista sivuhahmoista on ykkösosasta tuttu Navirou-kissakumppani, joka laukoo puujalkavitsejä kiihtyvällä tahdilla. Tarkoituksellisen ärsyttävän navigaattorin lisäksi pelaajaa seuraa valtaosan ajasta myös vaihtuva ratsastajakollega tai soolona matkustava metsästäjä, jotka auttavat myös taisteluissa. Apurien joukossa on monta ykkösestä tuttua hahmoa, jotka ovat varttuneet nuoriksi aikuisiksi. Uutena pelaajana en todennäköisesti innostuisi pelin tavasta esitellä joka toinen hahmo pikaisesti vanhana tuttuna, mutta toisaalta matkakumppanit ovat muutenkin aika yksipuolisia persoonallisuuksia.

Ykkösen taistelumekaniikka ei ollut paljoa kivi-paperi-sakset-peliä monimutkaisempi, mutta Stories 2:ssa taktikointi vaikeutuu hieman. Pelaaja voi kantaa mukanaan nyt kolmea eri asetta, jonka voi vaihtaa yhden kerran omalla vuorolla. Pääsarjan pelien tapaan aseet on luokiteltu joko leikkaaviksi, lävistäviksi tai nuijiksi. Kaikki aseluokat tekevät ainakin jonkin verran vahinkoa vihollisiin, mutta monstereilla on myös heikkoja kohtia ja erilaisia taktiikoita, joita vastaan tietyt liikkeet toimivat paremmin. Esimerkiksi pitkähäntäistä Nargacugaa vastaan kannattaa käyttää terävää miekkaa ja Kulu-Ya-Kun suojaava lohkare tuhoutuu vasaralla. Monsterit voivat kuitenkin vaihtaa hyökkäyskaavaa raivostuessaan tai heikentyessään, joten esimerkiksi pelkästään sinisten nopeustyypin liikkeiden käyttäminen ei ole toimiva strategia.

Yhteistyön tekeminen tekoälyn ohjastamien apurien ja kentällä olevan monsterikumppanin kanssa on myös tärkeää. Esimerkiksi kaksi samaan aikaan käytettyä punaista hyökkäystä päihittää jopa korkeatasoisemman pomovastustajan vihreän liikkeen, ja suojelee samalla pelaajan puolta ylimääräiseltä vahingolta. Tekoäly tekee välillä myös virheitä, mutta pelaaja voi vaikuttaa suoraan ainoastaan oman monsteritoverin aikeisiin. Koko joukkoa voi kuitenkin suojella kertakäyttöisillä esineillä tai vihollisen vuoron peruuttavilla Kinship-erikoisliikkeillä, jotka latautuvat muun muassa onnistuneiden tuplahyökkäysten seurauksena, mutta menettävät tehoaan uuden monsterin astuessa kentälle vaihtopenkiltä. Peli ei ole suoranaisesti vaikea, ellei vihollisia päin juokse tarkoituksella päivittämättömillä varusteilla. Kolmen sydämen menettäminen palauttaa takaisin edelliseen kylään, josta voi pikamatkustaa taisteluun muutamassa sekunnissa. Helppoon ykkösosaan verrattuna Stories 2:n vaikeusaste on paljon paremmin tasapainossa, sillä siellä täällä tallustelee vapaaehtoisia superpomoja, moni aiemmin päihitetty hirviö on paljon vaikeampi apurien poistuessa ajoittain taka-alalle, ja uusia hirvityksiä astelee estradille myös lopputekstien näkemisen jälkeen.

On pieni sääli, ettei varsinainen tarina tue edes paikallista co-opia, vaikka tiimipohjaiset taistelut ja vuoropohjaisuus antaisivat loistavat puitteet moninpelille. Yksittäisiä tehtäviä voi kuitenkin suorittaa kaverin kanssa lähiverkossa tai internetin välityksellä. Nettitaisteluissa aikaa kuluu tosin latausruutuja katsellessa ja kaverin valintoja odotellessa niin kauan, ettei pelitilan taakse lukittujen DLC-hirviöiden jahtaaminen ole erityisen innostavaa.

Ensimmäisen Monster Hunter Storiesin avoin maailma toteutettiin erinomaisesti 3DS:n ehdoilla. Myös Switch-pelin maailma on luotu 3DS:n ehdoilla. Kyllä, värikäs ja pienistä ruudunpäivitysongelmista kärsivä pelialue on Switchillä hieman isompi ja piirtoetäisyys on parempi, mutta rakenteellisesti ja teemallisesti ympäristöt ovat erittäin samankaltaisia. Monstereilla on erikoiskykyjä, joita tarvitaan esimerkiksi vesistöjen ylittämiseen, kiipeilyyn ja rotkojen yli hyppimiseen. Nämä kyvyt on kuitenkin mahdollista aktivoida vain kävelemällä tietynlaisen alustan päälle. Ilmavan loikan omaavan Velocidromen selässä ei ole mahdollista oikaista minkä tahansa kielekkeen päälle, koska eteen tulee väistämättä näkymätön seinä, eivätkä vesipedot osaa hypätä järven syvään päähän. Tarinan puolivälissä avautuva lentokyky poistaa rajoitukset, mutta ainoastaan luolastojen ulkopuolella.

Pesäluolista ryövätään uusien hirviöiden munia ja arvokkaita reseptejä avaavia pullonkorkkeja. Luolastot ovat osittain satunnaisgeneroituja, mutta erilaisia kapeita käytäväyhdistelmiä on vain kymmenkunta kappaletta. Miksei munia voisi löytää myös kaupunkien syrjäkujilta tai keskeltä metsää? Munien keräily kannattaa, sillä heikollakin yksilöllä voi olla ominaisgeeni, josta toinen monsteri hyötyy enemmän. Lohikäärmeeltä voi napata esimerkiksi voimatyypin tulipallon osaksi nopeutta suosivan vesimonsterin liikesarjaa. Geenit järjestellään yhdeksänruutuiselle bingolaudalle, joka tuo mukanaan bonuksia peräkkäin asetelluille väreille ja hyökkäystyypeille. Kaikki kuusi tiimiläistä saavat taisteluista kokemusta, eikä uusilla jäsenillä kestä tasoeron kuromisessa kauaa.

Yhteenveto

Monster Hunter Stories 2: Wings of Ruin laajentaa Monster Hunter -sarjaa jälleen roolipelimäisempään suuntaan ja paljastaa samalla uusia yksityiskohtia monsteriuniversumista. Kakkonen on taistelujen ja tekemisen määrän osalta ykkösosaa monipuolisempi kokonaisuus, mutta tarkka silmä huomaa tehtävien ja maailman rakenteen olevan peräisin edellisen konsolisukupolven pelistä. Rathaloksen voisi kyllä siirtää jo eläkkeelle lippulaivahirviön paikalta positiivisesti aloittaneen spin-off-sarjan seuraavaa osaa ajatellen…

Hyvää:
– Näyttää ja kuulostaa animaatiosarjalta
– Paritaistelut ja aseiden vaihtelu
– Lopussa on mukavasti haastettakin

Huonoa:
– Muistuttaa monessa asiassa liikaa ykkösosaa
– Epätasainen ruudunpäivitys avarissa ulkotiloissa