Arvostelussa Miitopia

Päätöntä menoa

Nintendo loi Mii-avatarit alun perin Wii Sports– ja Wii Play -pelejä varten. Wiin julkaisun ja lukuisten minipelikokoelmien jälkeen pyöreäpäisiä pelaajahahmoja on pyörinyt myös Mario Kart -radoilla, Smash Bros. -areenoilla ja 3DS:n StreetPass-peleissä. Yksi suosituimmista StreetPass-peleistä oli yksinkertaisia roolipelielementtejä sisältänyt StreetPass Quest, mutta täysiveristä Mii-ukkeleiden tähdittämää seikkailua on saatu odottaa. Sellainen on kuitenkin nyt tarjolla Miitopian muodossa.

Miitopian taustatarina on hyvin simppeli. Kuningaskuntaa kiusaa paha lordi, joka pyyhkii kansalaisten kasvot pois ja muuttaa ne ilkeitä peikkoja, lihansyöjäkasveja, limamörköjä ja jopa perhosia voimistavaksi energiaksi. Kyläläisten, kauppiaiden ja prinsessojen avuksi tarvitaan tietysti sankaria, ja sellainen on pelaajan luoma ja nimeämä Mii-hahmo. Päähenkilön lisäksi pelaaja voi vaikuttaa kaikkien muidenkin NPC-hahmojen ulkonäköön. Prinsessaksi voi siis luoda ihka oikean kuninkaallisen, mutta mikään ei estä valitsemasta rooliin vaikkapa 3DS-ystäviä tai Hollywood-körmyjä. Luonnollisesti myös pääpahiksen naaman saa valita itse. Kaverilistalaisten lisäksi hahmoja voi tuoda peliin 3DS:n Mii-editorin tai Tomodachi Life -pelin tallennuksesta, nettiyhteyden vaativasta hakupalvelusta tai skannaamalla QR-koodin.

Kyläläisten roolit ja vuorosanat ovat esimääriteltyjä, mutta pelaaja voi valita omalle hahmolleen sekä kolmelle apulaiselle ammatin ja luonteenpiirteen muutamasta eri vaihtoehdosta. Ammatit ovat käytännössä hahmoluokkia, mutta perinteisten velhojen ja ritareiden lisäksi työkseen voi valita esimerkiksi ravintolakokin, kasvin, kissan ja panssarivaunun. Kokin erikoisuudet parantavat taistelukentällä muita ryhmän jäseniä ja aseena heiluu paistinpannu. Teräväkyntinen katti on oiva hyökkääjä, kukkaisväki kanavoi Auringon voimaa ja panssarivaunu on hidas, mutta kestävä tankki. Luokkia avautuu enemmän tarinan edetessä.

Myös luonteenpiirteet vaikuttavat taistelijoiden erikoisliikkeisiin ja käyttäytymiseen. Kiltit hahmot voivat jakaa parannustarvikkeita muiden kanssa tai hyppäävät jopa itse eteen suojaksi. Höyrypäät kanavoivat vihansa lyöntivoimaksi, mutta eivät välttämättä seuraa muiden tekemisiä. Huolelliset taas käyttävät useita vuoroja seuraavan siirron suunnitteluun, mutta se varmasti myös tehoaa. Siirtymäpätkillä hahmot koheltavat ja juoruilevat keskenään luonteidensa mukaisesti. Jutuilla ei ole yleensä pätkääkään tekemistä seuraavan mission kanssa ja hyvä niin, sillä levottomat keskustelut naurattavat ainakin ensimmäisellä kerralla. Bonuksena jutustelu ja harrastukset kohentavat porukan yhteishenkeä ja auttamishalua. Valitettavasti samat kommellukset vain alkavat toistua jo muutaman pelitunnin jälkeen.

Miitopian maailmankartalla liikutaan pääasiassa sivuttaissuunnassa. Kentät ovat muutaman minuutin pituisia rykäisyjä, jotka päättyvät loppupomoon tai seikkailijoiden löytäessä motellin. Sankarit liikkuvat reitillä automaattisesti ja toimivat itsenäisesti myös satunnaisesti käynnistyvissä vuoropohjaisissa taisteluissa, pelaajan omaa hahmoa lukuunottamatta. Kartalla pelaajan tarvitsee vain valita suunta risteyksissä ja koukistaa sormea aarrearkun tai kytkimien kohdalla. Taustagrafiikka vaihtuu maailman mukana, mutta polut pysyvät samanlaisina. Vanhoihin kenttiin voi halutessaan palata kokemuspisteiden tai kulkemattomien teiden vuoksi.

Reissaajat palaavat kentän alkuun koko nelikon kuollessa, mutta tämä on harvinaista, sillä kuoleminen on lähes mahdotonta tavallisissa kentissä, sillä sotilaat mättävät useimmat viholliset helposti kumoon raa’alla voimalla pikakelausnappikin pohjassa. Elämä- ja taikapisteitä nostavia ruokia jaellaan suhteellisen avokätisesti, parannusloitsut ovat tehokkaita ja taisteluissa on mahdollisuus käyttää myös turvaruutua, joka palauttaa täyden puhdin muutamassa vuorossa. Taktiikkaa, tiimin koostumusta ja opittuja kikkoja joutuu miettimään kunnolla ensimmäistä kertaa vasta parinkymmenen tunnin jälkeen lopputaistelussa, joka onkin pelin paras yksittäinen hetki.

Taukopaikkojen kaupoista ja uhkapeleistä voi hankkia parempia aseita ja kestävämpiä pukuja. Amiibo-figuurit avaavat käyttöön esimerkiksi Marion haalarit ja Linkin tunikan, jotka voi vetäistä vielä kaiken muun päälle. Ärsyttävänä seikkana kosmeettiset kuosit täytyy käydä pukemassa uudelleen joka kerta, kun pelaaja ansaitsee voimakkaamman taisteluasun.

Yhteenveto

Dialogi on rikasta ja hahmot ilmehtivät värikkäästi, mutta pelkästään nintendomainen outous ja kaverit hassuissa puvuissa eivät riitä tekemään Miitopiasta mieleenpainuvaa kokemusta. Tavallisen sarjakuvamainen ulkoasu ei räjäytä mieltä, eikä peli ei tarjoa juuri minkäänlaista haastetta, vaan kulkee raiteilla tappelukohtausten lisäksi myös tarinan osalta juonenkäänteiden toistuessa samankaltaisina episodista toiseen. Miitopian voisi julkaista myöhemmin uudestaan ilmaispelattavalla mallilla. Lyhyet kentät ja yksinkertaiset kontrollit ovat jo nyt suoraan kuin mobiilimaailmasta. Tavararulettien ja henkiinherätysesineiden kätkeminen mikromaksujen taakse nostaisi vielä sopivasti vaikeusastetta.

Hyvää:
– Huumori kukkii
– Mielikuvitukselliset hahmoluokat

Huonoa:
– Strategialla ei juuri merkitystä
– Toistuvat läpät