Arvostelussa Mario Party: Island Tour

Nopat jakoon

Jokaisen kaveriporukan tulisi mielestäni joskus kokeilla Nintendo-konsoleiden Mario Party -virtuaalilautapelejä. Prinsessa Peach, Yoshi, Luigi ja muut Mario-universumin hahmot heittelemässä noppaa ja pelaamassa minipelejä voi kuulostaa viattomalta ajatukselta, mutta todellisuus on aivan toinen. Sienivaltakuntaan sijoittuvien pelilautojen tähtijahdit ovat parhaimmillaan äärimmäisen strategisia ja ystävyyssuhteet äärirajoille vieviä kamppailuja. Reilun tunnin mittaisen väännön jälkeen sohvalla istuu yleensä yksi villisti juhliva voittaja ja seinästä roikkuvat kolmen muun pelaajan ohjaimet. Kaikki palaavat kuitenkin lopulta pelin pariin uudestaan, sillä Mario Party -mestarin titteli on pakko saada.

Useimpien mielissä Mario Partyt ovat sataprosenttisia kotikonsolipelejä, vaikka käsikonsolikäännöksiäkin on julkaistu peräti kaksi ennen 3DS:n Mario Party Island Tour -uutukaista. GBA- ja DS-versiot olivat hyviä Mario Partyja sen vuoksi, ettei niiden sisältö poikennut juurikaan kotikonsoli-isoveljistä. 3DS:n Island Tourista on selkeästi pyritty tekemään käsikonsolin ominaisuuksia hyödyntävää ja pikaisempiin pelisessioihin sopivampaa kokonaisuutta, minkä seurauksena perinteisiä Mario Partyyn kuuluvia hauskoja elementtejä on karsittu.

Pelilaudoilla ei pyöritä keräämässä taskuun perinteisiä kultatähtiä ja kolikoita, vaan voiton saavuttaa useimmiten olemalla simppelisti ensimmäinen sankari maalissa. Muutamilla pelikentillä sääntöjä venytetään sentään hieman. Matkantekoa voi vauhdittaa minipeleissä jaettavilla lisänopilla tai muilla laudoittain vaihtuvilla esineillä. Minipelimenestyksellä ei kuitenkaan ole Island Tourissa mitään väliä, sillä voittajilla on silti yleensä sama mahdollisuus heittää nopasta ykkönen kuin häviäjillä. Lisäksi pelikentät ovat todella lyhyitä ja ohi reilussa kymmenessä minuutissa, erikoisruutuja on vähemmän kuin aiemmissa osissa, eikä minipelejä ja lisänoppia jaella edes joka vuoro, joten voiton ratkaisee lähes puhtaasti tuuri tavallisen nopan heitossa. Perheen pienimmät voivat kiittää, mutta kokeneemmat pelaajat jäävät kaipaamaan edes pientä taitoaspektia.

Itse minipelit ovat ihan hyviä ja niitä on riittävän monta erilaista. 3DS:n ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa varsin monipuolisesti, sillä liiketunnistimien ansiosta laitetta pääsee myös pyörittelemään esimerkiksi kamerana tai vipuna, kosketusnäytöllä kootaan palapelejä ja nappuloita käytetään muiden pelaajien päälle hyppimiseen ja tasolta toiselle loikkimiseen. Kyseisille pikkupeleille on pyhitetty muutama oma pelitilansa, joten niitä pääsee kokemaan myös lautapelien ulkopuolella. Nämä pelkästään eivät tosin riitä täyttämään viihdyttävyysmittaria. Minipelien laadun lisäksi Island Tourin grafiikka ansaitsee erityismaininnan. Peli on yksi 3DS:n näyttävimmistä, eikä se eroa ulkoisesti paljoa esimerkiksi Wii-versiostaan.

Alussa mainittu tarina ei toteudu Mario Party Island Tourin kanssa. Seinästä löytyy pelkän ohjaimen sijaan astetta kalliimpi laite, todennäköisesti vain yksi kappale, sillä Suomessa voi olla vaikeaa kerätä neljä 3DS-kaverusta saman katon alle. Verkkopelin mukaan tuominen olisi ollut hyvä ja hartaasti toivottu uudistus.

Yhteenveto

Island Tourin lisälaudat ja -hahmot on myös avattu todennäköisesti heti ensimmäisen pelikerran päätteeksi, joten 3DS-juhliin ei ole akuuttia syytä palata ja kaveritkin arvostavat enemmän muiden Mario Partyjen mestaruuksia. Island Tourin hankkimalla välttyy siis todennäköisesti tappeluilta kavereiden kesken, mutta pelkän tekoälyn kanssa juhliminen ei ole yhtään sen terveellisempi tai hauskempi vaihtoehto.

Hyvää:
– Minipelit
– 3DS:n ominaisuudet hyötykäytössä
– Näyttää skarpilta

Huonoa:
– Lautapelissä ei tapahdu yllätyskäänteitä
– Noppatuuri ratkaisee liikaa

Island Tour on kannettavaan muotoon karsittu Mario Party.

Arvostelu julkaistu alun perin IGN Suomessa.

Mario Party: Island Tour
Alusta:
3DS
Ilmestynyt: 17.1.2014
Kehittäjä: Nd Cube
Julkaisija: Nintendo