Arvostelussa Mado Monogatari: Fia and the Wondrous Academy

Eikö voitaisi vielä vetää se luolasto kerran uudestaan?

Harva taitaa tietää, että nykyään Segan omistama Puyo Puyo -pulmapelisarja sai alkunsa MSX-kotitietokoneille julkaistun Mado Monogatari -luolastoroolipelin sivutuotteena. Tämä ei ole suinkaan yllättävää, koska viimeisen 20 vuoden aikana on ilmestynyt tasan yksi Monogatari-peli: Vitan ja PC:n Sorcery Saga: Curse of the Great Curry God, joka on myös sarjan ainoa lännessä ilmestynyt osa. Mystery dungeon -genren elementtejä sisältänyt peli saa pitkän tauon jälkeen jatkoa, mutta henkiinherätysloitsun olisi voinut jättää lausumattakin, sillä ”Ihmeellinen akatemia” ei nimensä veroinen ole.

Velhotyttö Fian opinnot arvostetussa taika-akatemiassa alkavat väärällä jalalla, kun hän aiheuttaa vahingossa selkkauksen hirviölemmikkinsä Carbunclen kanssa. Tapahtuman seurauksena sekä Fia että neljä muuta oppilasta eristetään häirikköluokalle. Tilannetta ei helpota se, että vararehtori Rosemary ottaa erityisluvalla sisään päässeen Fian silmätikukseen ja tekee parhaansa poistaakseen tytön paikalta pilaamasta opiston mainetta. Kouluvuosi voisi alkaa paremmissakin merkeissä.

Fia and the Wondrous Academy ei ole Curry-jumalan kirouksen tavoin täysiverinen mystery dungeon -peli, mutta ansoilla varustetut, satunnaisgeneroidut ja tyhjät putkimaiset käytävät sekä seuraavalle tasolle vievän portaalin etsiminen kuuluvat tämänkin osan kaavaan. Taistelu ja tutkiminen eivät kuitenkaan tapahdu ruudukko- ja vuoropohjaisesti, vaan reaaliajassa. Turpakäräjät käydään erillisessä taistelutilassa, johon siirrytään vihollisen ottaessa kontaktia pelaajaan.

Taistelun aikana voi juoksennella vapaasti ympäriinsä ja yrittää nitistää vihollisia tehotonta perusiskua käyttäen, mutta todellisen vahingon tekeminen taioilla tai esineillä vaatii odottamaan, että ruudun oikeassa yläkulmassa oleva jana saavuttaa toisen laidan, missä kestää yleensä muutama sekunti. Palkkia ei tarvitse kuitenkaan valvoa koko aikaa, sillä Fia onneksi välähtää silloin, kun taikuutta voi jälleen käyttää.

Peli ei pysähdy missään vaiheessa kamppailujen aikana, mikä tekee etenkin pomotaisteluissa tavaroiden valitsemisesta erillisestä komentovalikosta melko turhauttavaa. Rivivastustajat eivät ole ikinä uhka, mutta koska isommat pamput saattavat viedä hengen tiimiläisiltä sekunneissa, ei pelaajalla ei ole juuri ylimääräistä aikaa etsiä valikosta pelastavaa taikalientä. Asiaa ei helpota esineiden epäselvä nimeämiskäytäntö, jonka vuoksi niiden nimet menevät helposti päässä sekaisin. Esimerkiksi parannusjuoma ei ole yksiselitteisesti ’health potion”, vaan nimetty epämääräisemmin. Pikavalikko auttaa jonkin verran tämän ongelman kanssa, mutta ei poista sitä kokonaan. Henkiinherätystarvikkeet ovat kaiken lisäksi harvinaisia, ja vastaavaan tarkoitukseen suunniteltu loitsukin avautuu vasta päätarinan läpäisemisen jälkeen.

Tulipallot ja muut loitsut eivät hakeudu viholliseen automaattisesti, vaan pelaajan on taian valinnan jälkeen sijoiteltava hahmonsa niin, että eteen lukittu kursori osuu haluttuun kohtaan.
Kohdistinta ei voi siirtää itse analogitatilla. Systeemi olisi voinut olla mielenkiintoinen, jos iso osa taioista käyttäytyisi omalla tavallaan ja muodostaisi erikokoisia tai -muotoisia alueita. Käytännössä ne kuitenkin jakautuvat vain kahteen kategoriaan: ensimmäisessä osuma-alue on suoraan pelaajan edessä, toisessa loitsu iskeytyy isommalle ympyränmuotoiselle pläntille, mutta vaatii hitusen etäämmällä olemista. Monesti viholliset liikkuvat niin vähän ja hitaasti, ettei niihin osuminen ole ongelma, ja tähtäyksen voi halutessaan muutenkin lukita yksittäiseen vastustajaan.

Loihdinta jättää jälkeensä käytettyä elementtiä vastaavia palleroita. Kun niitä kertyy riittävä määrä tai tietty yhdistelmä, voi pelaaja voi laukaista kaikkia vihollisia vahingoittavan erikoisiskun. Puolustautuminen on vähän vaikeampaa, sillä Fia ei osaa kieriä tai hyppiä, joten vihollisen ammuksia väistääkseen ei voi kuin yrittää pysyä niistä mahdollisimman kaukana.

Pelihahmon seurana voi taistella kaksi luokkatoveria, joiden käyttäytymiseen voi vaikuttaa vain muutamalla eri komennolla, kuten ainoastaan hyökkäämiseen tai parantamiseen keskittyvällä käskyllä. Tekoäly tottelee ohjeita hyvin vaihtelevasti. Niin omia kuin kumppaneiden kantamia loitsukirjoja voi myös muokata, mutta tämä ei paljoa ylimääräistä syvyyttä peliin tuo. Tiimiläiset oppivat uusia kykyjä tasojen noustessa, mutta ärsyttävästi juuri Fian tapauksessa on ensin käytävä oppitunneilla ja suoritettava sivutehtäviä, jotta valikoima laajenisi. Tämä johtaa helposti siihen, että pelihahmo on taikojen määrässä ja tehossa tovereitaan jäljessä. Kolme vaihtoehtoista hahmoluokkaa vaikuttavat käytännössä vain siihen, millaisia tavaroita Fia voi käyttää.

Taisteleminen on alusta loppuun niin yksinkertaista ja tympäisevää, että aloin jo parin tunnin jälkeen minimoida kohtaamisia parhaani mukaan. Luolastoissa ei ole mitään mielekästä tutkittavaa tai löydettävää, ja jokaisella alueella toistuu sama kaava: ensin labyrintista poistutaan tarinallisista syistä, vain jotta sinne voisi palata koluamaan tyhjiä käytäviä uudelleen. Armoa ei anneta edes tarinaosuuden päättymisen jälkeen, koska taikoja ja toimintoja avaavat sivutehtävät pakottavat palaamaan aina edelliseen tarinaluolaan vielä kertaalleen. Näiden tehtävien skippaaminen ei ole mahdollista, koska suurin osa niistä on kuitenkin suoritettava saadakseen riittävästi opintopisteitä.

Luolastojuoksenteluun on vielä täysin turhana ja ärsyttävänä mekaniikkana pitänyt lätkäistä nälkämittari, joka ei tee pelistä yhtään sen haastavampaa, mutta pakottaa myöhemmin pelaajan kantamaan mukanaan ison liudan curryannoksia, jotka tietysti menevät vielä vanhaksi tietyn ajan kuluttua. Onneksi Fia ei ole liian nirso, vaan vetelee hymyssä suin mädäntyneen lautallisenkin ilman sen kummempia negatiivisia seurauksia.

Yhteenveto

Fia and the Wondrous Academya on vaikea oikein suositella kenellekään. Dialogi on kyllä paikoin hauskaa, mutta loppua kohden huumoripuoli vähenee, eikä satunnainen hassuttelu kanna muuten puuduttavaa peliä. Puyo Puyon faneillekaan ei ole bongattavana kuin pari pientä cameoroolia. Tympeiden luolastojen ulkopuolella aika kuluu pääasiassa tukikohtamaisessa akatemiassa, esineiden alkeellista yhdistelyä harrastaen.

Hyvää:
– Dialogi on paikoin hauskaa
– Vihollisten ohi voi yleensä juosta
– Ei vaadi kokemuksen tai rahan grindaamista

Huonoa:
– Samojen luolastojen pakkojuokseminen läpi uudelleen
– Moni luolasto on visuaalisesti tylsä
– Taisteleminen käy todella nopeasti puuduttavaksi
– Muuten helpot pomot iskevät välillä halpamaisesti turhan lujaa