Arvostelussa Lysfanga: The Time Shift Warrior

Halkeama tiimalasissa

Quantic Dreamin omat pelit ovat perinteisesti erittäin syheröisiä tarinallisesti, mutta Lysfanga: The Time Shift Warriorin juonen voi tiivistää varsin näppärästi. Tosin ei ihmekään, sillä Detroit: Become Human -studio häärii tällä kertaa vain julkaisijan roolissa. Mayakulttuurista inspiraationsa saanutta Antalan yhdistynyttä ruhtinaskuntaa uhkaa tuho, sillä joku on päästänyt aikaportaalin läpi raxeiksi nimettyjä hirviöitä. Hirviöt eivät kuitenkaan ole ainoa maanvaiva, sillä soppaa hämmentää myös valtakuntansa tuhoutumisesta katkeroitunut menneisyyden viimeinen kuningas. Onneksi maata suojelee ajan jumalattaren mandaatilla itsensä kopioimiseen kykenevä Lysfanga-soturi. Yleensä sotureita syntyy vain yksi per sukupolvi, mutta poikkeusvuonna tehtävä jaettiinkin kaksosille, joista pelaaja ohjastaa miekkoja kantavaa Imëä. Kadonnut velipoika Kehör on taas magian mestari.

Tapahtumapaikkana toimiva Antala on näyttää kuvissa värikkäältä ja yksityiskohtaiselta, mutta valtakunnan kohtalona on taantuminen staattiseksi kulissiksi. Kadut ovat täynnä hienoja patsaita, torikojuja ja asumiskuntoisia rakennuksia, mutta minkäänlaiset interaktiot eivät ole mahdollisia, koska ihmiset ovat jättäneet kaupungit juonellisesta tekosyystä. Myyntikelpoiset appelsiinit jäävät siis mätänemään kioskeille, eikä talojenkaan sisälle ole asiaa ryöstöpuuhiin. Maailman tyhjyyttä korostaa vielä entisestään kaikkien taisteluiden sijoittuminen rajatuille alueille metsiin ja kaupunkikeskustojen ulkopuolelle.

Aikamatkailevien päähenkilöiden ohella vähäisistä puherooleista vastaavat sieltä täältä pelastettavat robottimaiset golemit, jotka majoittuvat Imën kanssa samaan tukikohtaan. Tukikohtaan palataan monta kertaa tarinan aikana – ja myös pelin sulkemisen tai kaatumisen jälkeen. Onneksi lähes jokaisella alueella on useampi pikamatkustuspiste, mutta viimeisissä maailmoissa takaisin toiminnan keskelle patikoimisessa vierähtää hieman pidempään. Kaatumiset ikävä kyllä myös lisääntyvät loppua kohti sitä mukaa kun ruudulla näkyvien vihollisten ja ammusten määrä kasvaa, mikä kielii jonkinlaisista muistiongelmista. Muitakin vakavia optimimointiongelmia on, sillä ruudunpäivitys nytkähtelee varsin näkyvästi käyttäessä Imën pyrähdyskykyä ja saavuttaessa uusien alueiden latausruutujen läheisyyteen.

Vaikka kyseessä on varsin lineaarinen peli, voi Antalan sivukujille poiketa jonkin verran aarteiden ja golemien kertoman historiallisen nippelitiedon toivossa. Tavaroita ei ole kuitenkaan piilotettu erityisen kekseliäästi, sillä niiden luokse pääsemiseksi ei yleensä tarvitse tehdä muuta kuin pyrähtää pienen kuilun yli tai kiivetä lähimmät portaat ylös. Noin joka toiset rappuset eivät tosin johda yhtään minnekään. Minkäänlaista putoamisvahinkoa tai vaaraa kuolla taistelujen ulkopuolella ei ole. Aikavoimiakin tarvitaan vain vihollisia vastaan.

Yleisin löydettävä esine on sininen kuula, joiden pettymyksenä tuleva käyttötarkoitus selviää vasta muutaman pelitunnin jälkeen tutkimalla tukikohtaa tarkemmin. Kuulilla voi ostaa Imëlle pari eriväristä asua, ja siinä se. Uusia asuja voi löytää myös suoraan aarrearkuista, mutta koska ne eivät sisällä minkäänlaisia pelihahmoa parantavia ominaisuuksia, ei niiden haaliminen ole erityisen innostavaa.

Paras palkinto on uusi Remnant-palapelin palanen, joita tarvitaan neljä kappaletta lisäelämän ja ylimääräisen Imë-kopion luomiseen. Muutama kopio annetaan myös suoraan syliin ison juonikuvion päättymisen jälkeen. Mitä enemmän klooneja on mahdollista luoda, sitä helpommaksi peli muuttuu, koska virheiden tekeminen ja suunnitelmaton liikkuminen taisteluissa ei juuri haittaa, jos aikaa ja elämiä on enemmän. Ilman lisäkopioita pelaaminen pakottaa taas suorittamaan kaikki liikkeet kirurgisen tarkasti, koska yritys voi päättyä jo ensimmäiseen osumaan. Itse en vaivautuisi edes yrittämään viimeisiä pomotaisteluita ilman muutamaa lisäsykliä.

Luotujen Lysfanga-kloonien kanssa kannattaa tehdä yhteistyötä etenkin panssaroitujen vastustajien kaatamiseksi. Tiettyjä erikoisloitsuja käytettäessä vahinko voi kasvaa esimerkiksi pienen kuplan sisällä taistellessa tai Imën kävellessä menneisyyden versionsa päältä. Jos vihollisen tappaa heti ensimmäisellä yrittämällä, tuhlaa Imën haamu seuraavalla syklillä useita sekunteja hakkaamalla samassa paikassa ilmaa. Ajallisesti tehokkainta on siis lyödä muutaman kerran mahdollisimman montaa hirviötä jokaisella kierroksella, jotta ne kuolevat aikaisin ja yhtä aikaa. Taistelu on ohi vasta, kun kaikki viholliset ovat kuolleet.

Loppupään areenat muistuttavat enemmän jo pulmapeliä, sillä niissä alkupään syklejä on uhrattava kytkimien ja ovien aktivoimiseen, jotta reitti olisi avoin kauimmaisten vihollisten luokse myöhemmillä yrittämillä. Myös itseään parantavat ja tietyille aseille immuunit raxit monimutkaistavat tehtäviä jonkin verran. Monesti tehtävä epäonnistuukin siksi, koska johonkin nurkkaan on unohtunut hitaasti itseään parantava lihansyöjäkasvi. Keskimäärin taistelut ovat kuitenkin ohi vain muutamassa minuutissa, mutta välillä niitä on useampi peräkkäin.

Käytettäviä aseita on yhteensä kolme erilaista: miekka ja kilpi -yhdistelmä, jolla voi tyrmätä hetkeksi pieniä vihollisia, pidemmän kantaman chakram-kiekot sekä keihäs, johon voi säilöä lisää energiaa kevyillä hyökkäyksillä. Uusi ase avautuu aina automaattisesti tietyssä pisteessä tarinaa, ja niiden välillä voi vaihdella lennosta olkanapeilla. On sääli, että lähes kaikki hyödylliset avattavat asiat ojennetaan eteen tarjottimella, eikä rehkimisestä esimerkiksi tietyllä aseluokalla kerry minkäänlaisia kokemuspisteitä, joita voisi käyttää vaikkapa sepän luona tai Imën kykyjen päivittämiseen. Taikojakin on pelissä kymmeniä erilaisia, mutta koska niiden latautumisnopeutta ja voimaa ei voi parantaa, syrjäyttää seuraavana opittava loitsu lähes poikkeuksetta edellisen, mikä taas vähentää järkevien kombojen määrää.

Jokaisella taistelulla on tavoiteaika, jonka sisällä pysymisestä ei tarvitse välittää, koska matka jatkuu joka tapauksessa onnistuneen suorituksen jälkeen. Pelissä on myös Platinum Games -tyylinen tehokkuuden ja vahingon huomioon ottava arvosanajärjestelmä, joka kuitenkin aktivoituu vasta palaamalla taisteluun uudelleen tukikohdassa päivystävän golemin kautta. Kynnys aikojen parantamiseen on muutenkin korkealla, koska ainakaan yksittäisistä ennätyksistä palkita konkreettisesti mitenkään, eikä Switchillä ole Steamin tai muiden pelikonsoleiden kaltaista saavutusjärjestelmää.

Yhteenveto

Trailereiden perusteella kuvittelin Lysfangan olevan enemmän Hadesin kaltainen toimintaseikkailu aikakikkailulla höystettynä, mutta areenataistelut osoittautuivat yllättävän pulmapelimäisiksi. Niiden ympärillä oleva temppelimaailma jää taas liian vähäiselle käytölle. Parametreja sorkkiva roguelike-pelimuoto voisikin olla oiva laastari Lysfangaa vaivaaviin puutteisiin, sillä taistelumekaniikat ovat varsin kekseliäitä, ja erilaisia areenoita, vihollistyyppejä ja taikojakin on tarpeeksi, mutta vapaammat hahmonkehitysominaisuudet puuttuvat. Switch-version tekniset ongelmat eivät tosin pelkästään uudella pelimuodolla katoa.

Hyvää:
– Laadukas ääninäyttely
– Viihdyttävät pulmataistelumekaniikat
– Paljon erilaisia loitsuja

Huonoa:
– Maailma on kuollut
– Lähes kaiken saa ilmaiseksi
– Nykii ja kaatuilee