Arvostelussa Iron Meat

Rauta-arvot koholla

Contra-pelisarja, joka meillä Euroopassa tunnettiin aikoinaan nimellä Probotector – kiitos tiukempien sisältölakien, on yksi 8- ja 16-bittisten konsolien kirkkaimmista helmistä. Huippulaadukasta run & gun -pelailua tarjonneet pelit tulivat tunnetuksi pelaajien hampaita kiristävästä vaikeustasostaan, häpeilemättömästi elokuvamaailmasta lainatuista teemoistaan sekä millintarkan laadukkaasta pelattavuudestaan. Contra ei kuitenkaan onnistunut ihan yhtä hyvin loikassaan 3D-pelien keskuuteen kuin esimerkiksi Mario tai Zelda, ja voidaankin sanoa, että viimeisin aidosti laadukas Contra-osa on 17 vuoden takainen Contra 4, joka hyödynsi Nintendo DS:n kahta näyttöä. Yhden miehen intohimoprojektina syntynyt Iron Meat kuitenkin todistaa, että osataan contramaisia pelejä tehdä indievoiminkin.

Iron Meat ei lähde liiaksi keksimään pyörää uudelleen, ja se noudattaakin indiepelien saralla vuosien saatossa toimivaksi osoittautunutta ”jos kopioit, kopioi parasta” -mantraa. Ihan täysi kopio esikuvistaan ei Iron Meat kuitenkaan ole, sillä Contraan nähden se poikkeaa ennen kaikkea tarinankuljetuksensa osalta. Mitään dramaturgian riemuvoittoa tosin kannata odottaa. Uhka saapuu Contra-perinteiden tapaan ulkoavaruudesta, mutta tällä kertaa inhasti leviävä avaruusmönjä pystyy ottamaan valtaansa kaikkea elollisesta elottomaan. Tästä syystä pelaajan ei pidä ammuskella vain mönjän korruptoimia kanssaihmisiä, vaan myös arkisia asioita, jotka ovat mutatoituneet verenhimoisiksi hirviöiksi. Kun autoille, nostureille, tankeille ja lentokoneille alkaa muodostumaan veitsenterävää hammasrivistöä ja ykkösellä pelihahmon tappavaa lonkeroa, alkaa syy pelin nimelle pikkuhiljaa valjeta.

Pelaajan tarvitse pahemmin harrastaa aivojumppaa, koska ajatuksena on vain ampua ja väistellä kaikkea, mikä ruudulla liikkuu. Häiriötekijät poistaviksi työkaluiksi on tarjolla monenmoisia tuliluikkuja, jotka eroavat toisistaan hieman käyttötarkoituksiltaan. Tuttuun Contra-tyyliin mukana on esteet läpäisevää laseria, konetuliasetta, osumasta pienen lisäräjähdyksen aiheuttavaa raskaampaa ammusta, ja monta muuta sangen tutunoloista kädenjatketta. Viuhkamaisessa muodostelmassa ammuksia sinkoileva spread gun ei yllättäen ole Iron Meatissa ihan niin kova kuin Konamin kehittämä versio, mikä aiheutti ensimmäinen kunnollisen kulttuurishokin.

Toinen hieman yllättävä puoli koskee verimätön runsautta. Alien-suunnittelija Gigerin maailmaa mukailevien body horror -hirviöiden tapa lähteä manan maille on äärimmäisen verentäyteinen ja groteski, mutta se sopii täydellisesti pelin henkeen. Tunnelmaa ultraväkivaltaiseen räiskyttelyyn luo myös erinomaisesti toiminnan kanssa yhteen istuva soundtrack, joka on täynnä juuri sellaista kitaratiluttelua, jota tällaiset pelit osakseen kaipaavat. Pikselitaide on erittäin yksityiskohtaisista ja kauheista teemoistaan huolimatta tosi nättiä, ja retroilijat voivat täydentää pelikokemustaan kuvaputkitöllöfilttereillä. Kun yhtälöön lisätään vielä mukaan erinomaisesti toimivat kontrollit, voidaan sanoa, että Iron Meat osuu tekniseltä toteutukseltaan nappiin kuin luoti ulkoavaruuden valloittajan naamatauluun.

Koska Iron Meat on vain yhden miehen projekti, ei se ole kestoltaan ymmärrettävistä syistä kovinkaan pitkä. Yhdeksässä kentässä riittää kokeneelle Contra-pelaajalle kivasti haastetta pariksi illaksi, mutta siihen hupi valitettavasti loppuu. Kolme eri vaikeustasoa eroavat toisistaan vain lisäelämien määrässä, joten vaikein vaihtoehto kannattaa valita lisähaasteen nimissä, mutta noin muuten uudelleenpeluuarvoa ei ole. Co-op on totta kai mukana, kuten tämän genren peleissä kuuluukin olla, mutta taistelutoveri voi liittyä mukaan vain samassa tilassa, koska nettipeliä ei tueta.

Yhteenveto

Iron Meat on aivan tautisen kova videopeli, joka palauttaa mieleen Contra-sarjan kultavuodet, olematta kuitenkaan täysin härski plagiaatti Konamin legendaarisesta pelisarjasta. Haastetta on mukana yllin kyllin, ja pelaaminen on ylipäätänsä kivaa, vaikka ruudulla tapahtuukin ja näkyykin mitä hirveämpiä asioita. Vajaat parikymppiä kustantavan pelin ainoa pieni miinus on sen lyhyt kesto, mutta jos ei rinnuksilta löydy lukuisia Contra-kunniamitaleita, tarjoaa indierymistely takuuvarmaa viihdettä sen juuri oikeanlaisessa kulmassa kohoavan haastekäyrän ansiosta.

Hyvää:
– Pelattavuus täyttä priimaa
– Hyvin toteutettu pikseligore
– Huokuu laadukasta Contra-henkeä

Huonoa:
– Saisi olla pidempikin
– Ei nettipeliä ainakaan toistaiseksi