Arvostelussa Inscryption

Täyskäsi

Indiehelmen™ arvonimen voi saada monella tavalla. Peli voi olla pelattavuudeltaan yksinkertaisen tiukka ja koukuttava, siinä on uskomattoman toimiva tarina tai sitten se leikkii pelillisyydellään jollain nokkelalla tavalla. Välillä näitä kaikkia aspekteja yhdistävä teos löytää tiensä pelaajien käsiin, ja loppu on historiaa. Juuri sellainen on Inscryption.

Inscryption on indievisionääri Daniel Mullinsin viimeisin peli, joka ehti ilmestyä PC:lle jo vuonna 2021. Kanadasta ponnistava indiekehittäjä on niittänyt jo aiemmin mainetta pienen piirin Pony Island- ja The Hex -peleillään. Mullinsin pelit tunnetaan vahvasta tarinavetoisuudesta, tietyn kaavan seuraamisesta ja myöhemmin sen rikkomisesta, sekä esoteerisuudestaan. Myös Inscryption jatkaa tällä linjalla, ja onkin erittäin suositeltavaa, että pelistä tietää mahdollisimman vähän ennen sen pelaamista. Tämä arvostelu ei sisällä julkistustraileria enempää spoilereita, vaan käsittelee peliä yleisellä tasolla.

Pelin alussa pelaaja herää pimeästä mökistä pöydän äärestä. Pöydän toisella puolella istuu muukalainen, joka pakottaa pelihahmon pelaamaan kanssaan korttipeliä kovimmilla mahdollisilla panoksilla: henki on pelissä. Muukalainen ohjaa pelaajaa eteenpäin roguelite-tyylisellä kartalla, jolla pysähdytään välillä keräilemään uusia kortteja ja vahvistamaan jo pakasta löytyviä lappuja. Aloituspakan otukset ovat sangen vaatimattomia, mutta taisteluiden välissä pelaaja saa käsiinsä pari uutta korttia joko satunnaisesti tai tiettyjä resursseja vaihtamalla. Myös kuollessa tarjotaan mahdollisuutta luoda uusi kortti, vaikka pelin joutuukin aloittamaan alusta. Välillä pöydän äärestä on noustava myös ylös tutkailemaan mökkiä tarkemmin pakokeinon toivossa.

Korttipelissä pyritään pelaamaan olentoja pöytään neljälle eri kaistalle. Eläinkorttien yläkulmaan on merkattu veripisaroita, jotka kertovat, montako pöydättyä olentoa täytyy uhrata kutsuakseen voimakkaamman elukan pöytään. Vuoron lopussa otukset lyövät suoraan eteensä vahingoittaen joko vastustajaa tai edestä löytyvää olentoa. Vanhat Yu-Gi-Oh-fanit hykertelevät jo tyytyväisinä omissa piilopirteissään.

Voittajaksi ei kuitenkaan selviydy syömällä tiettyä määrää elämäpisteitä, vaan jokainen vahinkoa aiheuttava isku lisää painoa vaakaan, jonka kallistuttua viisi astetta vaa’an alapäässä oleva pelaaja häviää. Pelimekaanisesti korttipeli on hyvin suunniteltu, ja se toimii mainiosti yhdessä pelin salamyhkäisen tarinan kanssa. Uusia ideoita ja eläimellisiä erikoiskykyjä pahasta hajusta lentämiseen tuodaan mukaan tasaiseen tahtiin, joten oman pakan kehittämisen lomassa on mahdollista panostaa useisiin vaihtoehtoisiin strategioihin.

Mullins onnistuu yllättämään pelaajan useampaan otteeseen toimivilla juonenkäänteillä, salaperäisillä vihjeillä ja painostavalla tunnelmalla. On selvää, että pelissä on mukana isompia voimia, ja muukalaisen ulosanti vaihtelee reippaasti sen mukaan, minkä hahmon maskia hän pitää naamallaan. Mökin tutkiminen ja suljettu tila tuovat peliin pakohuonemaisia elementtejä, joiden ansiosta Inscryption monipuolistuu niin kerronnallisesti kuin pelimekaanisestikin. Neljättä seinää rikotaan etenkin pelin loppupuolella, ja onpa pelin oheen kyhätty myös ARG (Alternate Reality Game), joka on toki jo ratkaistu internetin ahkeran joukkovoiman ansiosta. ARG:n ratkaisemiseksi on tarkasteltava suurennuslasin kanssa pelin taidetta ja hahmomalleja, kehittäjän aiempia pelejä sekä ratkaisijoille postitettuja esineitä.

Visuaalinen tyyli tukee korttipelin kohtalokasta teemaa hyvin, ja ilmassa leijuu koko ajan jännittynyt tunnelma. Switch-käännöksen teknisessä toteutuksessa ei ole mitään valitettavaa. Peli pyörii todella sulavasti, eikä konsolikäännöksen onnistuminen ole vaatinut graafisia kompromisseja. Tosin ei Inscryption ole kaikkein yksityiskohtaisin korttipeli muutenkaan. Noin kymmentuntisen läpipeluuni aikana en törmännyt minkäänlaisiin bugeihin tai glitcheihin, enkä kaivannut hiiri ja näppäimistö -komboa kertaakaan. Olen iloinen siitä, että nyt yhä useammalla on mahdollisuus tarttua Inscryptioniin.

Yhteenveto

Inscryption on peli, jonka juonta ja pelattavuutta voisin hehkuttaa sivukaupalla, mutta pidättäydyn siitä, sillä peli kannattaa kokea täysin sokkona. Panostus maailman, tarinan ja pelattavuuden yhdistämiseen, hiottuihin juonenkäänteisiin ja kokonaisuuden tiiviyteen tekevät pelistä uniikin pakkohankinnan, mikäli hämärät mysteeripelit kiinnostavat (veri)tippaakaan. Inscryption tarinoineen on ennen kaikkea kokemus, jossa riittää selvitettävää ja koluttavaa myös ensimmäisen läpäisyn jälkeen. Vain parilla kympillä yksinäinen ihminen hankkii eShopista yhden viime vuosien virkistävimmistä pelikokemuksista, jonka yllätyksellisyys ei katoa hetkessä.

Hyvää:
– Loistava tarina kaikkine viittauksineen
– Hyvin toisiaan tukevat pelimekaniikat
– Kaikin puolin mainio porttaus

Huonoa:
– Se loppuu jossain kohtaa