Arvostelussa Indika
Hengellinen trippi
Sanotaan se heti alkuun: Indika on outo videopeli. Se on kolmannen persoonan kävelysimulaattori, jossa seurataan nuoren nunnan matkaa halki Venäjän talven pelin outoutta korostavan epämääräisen tavoitteen perässä. Indiepelien vahvuus piilee usein siinä, että ne tarjoavat pelaajille kokemuksia, joita ei voi kokea ison budjetin AAA-peleissä, mutta osuuko Indika oikeaan nicheen?
Vain parituntisen pelin alussa Indika-niminen nunna lähetetään kuljettamaan kirjettä lumisten aavojen toiselle puolen. Kömpelön Indikan mieltä painaa haastavan tehtävän lisäksi se, että paholainen juttelee hänelle jatkuvasti toimien tarinan ”kertojana”. Pirun puheita kuullaan pääosin ruumiittoman äänen kautta, mutta ilmestyy vihtahousu joskus ruudullekin. Matkan varrella Indika käy läpi monenlaisia pohdintoja uskosta, sieluista ja ihmisyydestä. Onko ihmisen murhaaminen yhtä iso synti kuin tuhannen kirjeen varastaminen? Mene ja tiedä. Aiheet ovat vakavia ja tunnelma on välillä kalmankankea, mutta täysiveriseksi kauhuksi en peliä nimittäisi.
Kävelyosuuksien välissä on jonkin verran vaihtelua mukaan laatikkopulmien ja takaumien muodossa, jotka kuvaavat Indikan elämää ennen askeettiseen luostariin päätymistä yksinkertaisilla minipeleillä. Muutaman minuutin pituiset tasoloikkapätkät ja kärryajelut näyttävät visuaalisesti kuin eri peliltä, ja kuvakulmakin vaihtuu niissä tyystin. Kontrasti kirkkaiden pikselimaailmojen ja oikean maailman valkeanharmaan tundran välillä tuo maustetta muutoin tasapaksuun teokseen, muttei keksi pyörää uudestaan genren sisällä. Pellilliset elementit ovat toissijaiset tarinaan nähden, ja pelaajalle jopa kerrotaan suoraan, että keräiltäviin pikkuesineisiin nojaava ”pistejärjestelmä” on oikeasti täysin turha, eikä siitä kannata välittää.
Yksinkertaisen pelattavuuden takia iso osa pelin meriiteistä kaatuu sen tarinan ja sanoman niskaan. Indika on luostarissaan syrjitty omalaatuisen käytöksensä ja kömpelyytensä vuoksi, eikä hänen matkatoverinsakaan ole kovinkaan pidetty pelin maailmassa. Epäsuositun kaksikon keskustelut uskonnosta, maailmasta ja ihmisyydestä jäävät kovin pinnalliseksi, ja tarinnan isommat linjat ja viestit jäävät melkoisen hähmäisiksi. Indikalle jutteleva piru ei myöskään tunnu kovinkaan isolta elementiltä, vaikka olalla istuvaa paholaista korostetaan markkinointimateriaaleissa reippaasti.
Mielenkiintoisimmat kohtaukset painottuvat aivan alku- ja loppupäähän, mutta keskivaiheen suvanto jättää paljon toivomisen varaa. Eksentrisellä kuvastolla ja ympäristöillä ei päästä riittävän outoon ja/tai syvälliseen meininkiin, jotta peli herättäisi isompaa kiinnostusta tai onnistuisi sanomaan jotain uniikkia. Pieni plussa pitää antaa venäjänkieliselle ääninäyttelylle, joka luo ihailtavasti tunnelmaa. Kehittäjätiimi pitää väitetysti majaansa Kazakstanissa ja Espanjassa, joten venäläistä sielunmaisemaa kuvaillaan maan rajojen ulkopuolelta.
Switch-käännöstä saatiin odottaa yli vuosi, mutta projektin olisi saanut siirtää suoraan Switch 2:lle myöhästymisen uhalla. Switch-Indika on uskomattoman ruma ja rikkinäinen pelin muihin versioihin verrattuna. Karut tekstuurit, heikko piirtoetäisyys ja hidas ruudunpäivitys ovat merkittäviä ongelmia, ja peli myös kaatuili minulla säännöllisesti selittämättömistä syistä. Kaiken kukkuraksi kokonaisuudelle tärkeät puheäänet ja tekstitykset katoilevat silloin tällöin, ja eräässä tasossa etenemisen kannalta pakollinen sivuhahmo hävisi tyystin kahdella eri kerralla, mikä vaati tason aloittamista kokonaan alusta.
Yhteenveto
Indikasta saa promokuvien ja keltaisella värillä koristeltujen markkinointimateriaalien kautta arvokkaamman näköisen kuvan kuin se oikeasti on. Switch-käännöstä painaa teknisesti surkea toteutus, eivätkä sen pelilliset ja tarinalliset ansiotkaan ole niin kovia, että voisin suositella muita konsoliversioita varauksetta. Indika on yksi huonoimmista Switch-porttauksista, joita olen ikinä pelannut.
Hyvää:
– Ääninäyttely
Huonoa:
– Epäselvä tarina
– Karmiva tekninen toteutus

”Lunta tupaan.”
Kiitokset 11 bit studiosille arvostelukappaleesta.
INDIKA
Alusta: Switch (Win, PS5, Xbox Series X/S)
Ilmestynyt: 5.6.2025 (Switch), 17.5.2024 (PS5)
Kehittäjä: Odd Meter
Julkaisija: 11 bit studios
PEGI-ikäsuositus: 18





