Kun Koei Tecmo ilmoitti viime vuoden lopulla järjestetyssä Nintendo Directissä tuovansa The Legend of Zeldan ja Dynasty Warriorsin maailmat yhteen, olin vähintäänkin skeptinen. Dynasty Warriors -sarjan pelit ovat olleet osasta toiseen samanlaisia, keskivertoisina hack ‘n slash -peleinä, eikä Hyrule Warriors poikkea kaavasta. Mutta Zelda-faneille se on täysin uudenlainen elämys, sillä Hyrulen sankarit sopivat toimintapainotteiseen ympäristöön yllättävän hyvin.

Hyrule Warriorsin tarina ei tietojen mukaan sijoitu viralliselle Zelda-aikajanalle, mutta se ei toisaalta edes haittaa. Link on tällä kertaa Hyrulen kuningaskunnan armeijan nuori soturi, joka värvätään taisteluun yllättäen aktivoituvia örkkijoukkoja vastaan. Valtakunnan valloitusta yrittää tällä kertaa Triforcen voimasta kilahtanut Cia-velhotar, joka on kiinnostunut myös Linkistä jollain kierolla tavalla. Luonnollisesti myös Ganondorfilla on asiassa jotain osaa ja Zelda tekee katoamistempun.

Dynasty Warriors -peleissä on perinteisesti useita pelattavia sankareita, eikä Zelda-spinoff tee poikkeusta. Linkin lisäksi toimintaan voi ottaa osaa ensimmäistä kertaa useilla tutuilla hahmoilla, kuten Sheikillä, Zeldalla ja tämän luottohenkilö Impalla. Myös muutamaa pahistakin päästään kontrolloimaan, ja lisää pelattavia hahmoja sekä skenaarioita on luvattu tuoda ilmaisilla ja maksullisilla sisältöpaketeilla. Pelattavat hahmot eroavat merkittävästi toisistaan liikkeiltään, joten pelaajalle on tarjolla runsaasti vaihtelua. Jokaisella sankarilla on myös ominaiset erikoiskyvyt – Link käyttää pyörähdyshyökkäystä, Sheik taikaharppua ja uusi Lana-hahmo erilaisia loitsuja.

Kampanjan kentissä on yleensä vastakkain kaksi armeijaa, ja pelaajan tehtävänä on ohjata oma joukko kunnialla läpi koitoksista. Voiton määritelmänä voi olla esimerkiksi kaikkien linnoitusten valtaaminen tai pomon piekseminen. Toimeksianto voi myös muuttua taistelun edetessä ja kulloinenkin kohde lukee aina GamePad-ohjaimen näytöllä. Kentällä häärii yhtäaikaisesti peräti satoja hahmoja, muutama oman ja vastapuolen armeijan komentaja, sekä valtava määrä sotilaita. Riviviholliset ovat lähinnä heilautuksella kuolevia hidasteita, mutta kapteeneja ja pomovastustajia vastaan tarvitaan yleensä jonkinlainen taktiikka. Usein avuksi kelpaa jokin aarrearkuista löydettävistä tutuista Zelda-esineistä, kuten bumerangi tai jousipyssy.

Massiiviset kohtaamiset eivät kuitenkaan toimi ongelmitta, sillä valtava vihollislauma pudottaa ajoittain ruudunpäivityksen alle 30 kuvaan sekunnissa. Yksinpelissä nykiminen ei häiritse kovin paljoa, mutta paikallisessa yhteistyötilassa diaesityksiä saa katsella jokaisessa kentässä. Tämä on harmillista, sillä muuten moninpeli on ainakin ideatasolla todella hauska. Ruutua ei jaeta kahtia, vaan pelaajilla on omat näytöt: toisella televisio ja toisella GamePad. Näin ollen kumpikin henkilö voi seikkailla vapaasti ympäri pelialuetta. Nettimoninpeliä ei tueta.

Legend-nimisen tarinatilan lisäksi tehtäviä voi suorittaa hieman oudosti nimetyssä Adventure Modessa. Seikkailutila sisältää ruutuihin jaetun, ensimmäisestä The Legend of Zeldasta tutun maailmankartan, jonne on ripoteltu erilaisia haasteita. Näiden suorittaminen avaa uusia aseita ja muutaman bonushahmon. Mielenkiintoisesti jotkin palkinnot avautuvat vasta, kun kasibittisellä kartalla on esimerkiksi ensin pommittanut luolan suun auki. Sisällöllisesti haasteet eivät kuitenkaan eroa juuri pääjuonen tehtävistä. Samoissa kentissä piestään yleensä tuttuja pomoja peräkkäin tai aikarajan sisällä.