Arvostelussa FAR: Lone Sails

Meri pauhaa, myrsky raivoaa – oon hiljaa vaan

Jotkut pelit vetävät ihmisiä puoleensa loppumattomalla mäiskinnällä ja monipuolisilla taisteluilla, toiset taas luottavat tekstimuotoiseen tarinankerrontaan ja monimutkaisiin juonikuvioihin. Ja sitten on pelejä, jotka ovat seesteisen sanattomia alusta loppuun. Hiljaisuuden voimaan luottava FAR: Lone Sails seilaa Switchin latauspalveluihin omaa tahtiaan. Hiljaa hyvä tulee – vai tuleeko sittenkään?

Okomotiven indiepeli kertoo punatakkisesta matkaajasta, joka ohjastaa yksin eriskummallista laivalta näyttävää alusta, joka kulkee kuitenkin vain maalla. Reissu autiossa erämaassa alkaa karvalakkimallisella paatilla, jota päivitetään matkan varrelta löytyvillä parannuksilla. Kulkuneuvoon lisätään muun muassa korjaustyökaluja sekä purje, jonka avulla voi liikkua sopivissa tuulissa käyttämättä lainkaan polttoainetta. Jos hevosvoimille tulee kuitenkin tarvetta, toimii energianlähteenä kaikenlainen poltettava irtaimisto, jota kannattaa kerätä matkan varrelta aina tilaisuuden tullen. Kapteeni on kuitenkin myös melkoinen voimanpesä, sillä alus liikkuu tarvittaessa eteenpäin myös kiskomalla keulassa olevasta köydestä.

Varsinainen pelattavuus on simppeliä: tarkoituksena on pitää pyörillä kulkeva ajopeli liikenteessä ja hyvässä kunnossa matkan määränpään saavuttamiseksi. Moottorin ylikuumenemisen estäminen, polttoaineen lisääminen ja aluksen korjailu sujuvat kaikki mallikkaasti, ja aluksen kipparointi on oikeastaan aika mukavaa. Kaikki napit ja muut tärkeät esineet on merkattu punaisella värillä irtaimistoa lukuun ottamatta, joten oikean kytkimen löytäminen on helppoa.

Tasaisin väliajoin matka katkeaa esteen takia, jolloin pelaajan on löydettävä tapa poistaa este yksinkertaisia tasoloikkamekaniikkoja ja älynystyröitä käyttämällä. Tien avaamiseksi pelaajan on hypättävä hetkeksi ulos aluksesta ja yleensä painettava nappia tai raahattava polttoainetta väylän avaavaan koneeseen. Esteet tuovat vaihtelua tavalliseen etenemiseen ja tarjoavat tekosyyn päivittää kulkuneuvoa, mutta koska hahmon liikkumisoptiot ovat rajalliset, ei itse käsillä tekeminen ole erityisen hohdokasta. Pelihahmo osaa vain hyppiä ja tarttua esineisiin, mikä ei luo tarpeeksi laajoja puitteita pulmille.

Audiovisuaalisesti FAR on oikein tyylikäs. Sateen ja myrskyn äänet kuulostavat aidoilta, ja aluksen kolinat, sihinät ja pihinät luovat oivasti tunnelmaa ja syventävät kipparointi-immersiota. Varsinaista musiikkia käytetään harkiten korostamaan tunnelmanmuutoksia, ja ääniraita toimii pelissä mallikkaasti vaikkei sisälläkään kummempia korvamatoja. Pelin ympäristöt ja taustat ovat yksityiskohtaisia ja loppuun asti suunniteltuja, vaikkakin harmahtava maailmanloppu onkin sangen käytetty teema. Kirkkaasti hohtavat punaiset objektit ovat ehkä liian iso kontrasti ankeassa maailmassa, mutta väriskaalan käyttö on perusteltua helppokäyttöisyyden nimissä.

Pelin läpäisy kestää vain kahdesta kolmeen tuntia, eikä uudelleenpeluuarvoa ole nimeksikään. Tunnelmallisena matkana FAR on ihan kiva, mutta se ei sykähdytä yltiöminimalistisella tarinankerronnallaan. Muutama skenaario on toteutettu kiinnostavasti, mutta pelihahmoon ei synny kunnollista tunnesidettä, ja isot teemat jäävät paljolti pimentoon.

Yhteenveto

FAR: Lone Sails on pelattu kertaistumalta läpi, ja sellaisenaan se on ihan toimiva. Erikoisen aluksen käynnissäpito ja korjailu on pelin parasta antia, mutta tarina ja loikintaosuudet jäävät melko mitäänsanomattomiksi. Kilinät ja kolinat ynnä muu ambienssi tukevat immersiota pelaamisen aikana, mutta ääniraitaa ei tee mieli kuunnella pelin ulkopuolella. Kertakäyttöinen kokemus ei ole kuitenkaan niin mielekäs, että sitä tulisi muisteltua vuosien päästä jälkipolville.

Hyvää:
– Oman laivan kipparointi
– Äänimaailma

Huonoa:
– Vaatimaton tarinankerronta
– Unohdettavat tasoloikkaosuudet

”Jospas minä laivan saisin…”

Kiitokset Mixtvisionille arvostelukappaleesta.

FAR: Lone Sails
Alusta:
Switch, (Win, Mac, PS4, Xbox One)
Ilmestynyt: 18.8.2019 (Switch)
Kehittäjä: Okomotive
Julkaisija: Mixtvision