Arvostelussa Hue

Väriä elämään

Fiddlesticksin kehittämän Huen voisi leimata ensisilmäyksellä jälleen yhdeksi Limbon menestyksestä kipinän saaneeksi 2D-pulmaloikinnaksi, mutta masentava mustavalkoisuus hylätään jo muutaman minuutin pelaamisen jälkeen. Nimensä mukaisesti peli keskittyy eri värisävyjen vaihteluun pelille nimensä lainaavan Hue-pojan johdolla. Hue herää harmaaseen aamuun ja lähtee metsästämään katoamistempun tehneen äitinsä omistamaan rinkulaan puuttuvia värejä. Äitimuori on kuitenkin jatkuvasti läsnä kertojaäänenä, sillä rouvan lähettämissä kirjeissä kerrotaan värien symboliikasta ja merkityksestä ihmisille. Hyväntahtoinen tarina on ihan kiva lisä muuten hyvin perinteiseen ja suoraviivaiseen pulmapeliin.

Pelin aloituspaikkana toimivassa satamakaupungissa on hieman Paper Mario ‑tunnelmaa, mutta nappisilmäiset merimiehet katoavat kuvasta äkkiä, ja majakat vaihtuvat tylsän neliömäisiin rakennelmiin. Valtaosa ajasta vietetään maan alla ratkoen pulmia sekä väistellen piikkejä ja muita esteitä. Hue osaa vain hyppiä ja tarttua kiinni esineisiin, mutta oikealla tikulla käytettävä väripyörä mutkistaa asioita. Pyörällä voi vaihtaa taustan väriä, jolloin etualan samanväriset elementit poistuvat. Umpikujilta näyttävissä paikoissa rinkulalla loihditaan esiin esimerkiksi uusia hyppyalustoja tai pyyhitään lasersäteet pois tieltä. Värisokeidenkaan ei tarvitse pelätä pelimekaniikkaa, sillä asetuksista saa päälle maalipinnat toisistaan erottavat hieroglyfimerkinnät. Oikeastaan myös normaalinäköisten kannattaa kytkeä ominaisuus päälle, sillä lähivärit, kuten oranssi ja keltainen, menevät helposti sekaisin riippuen valaistuksesta.

Noin viisituntisen pelin ensimmäinen puolisko on silkkaa läpijuoksua, sillä pari kolme väriä ei mahdollista vielä kovin monimutkaisia ongelmia. Jos ruudulla näkyy vain keltaisia ja sinisiä tasoja, piilee ratkaisu useimmiten kolmannessa vaihtoehdossa. Oikeaa ajoitustakaan ei tarvitse juuri miettiä, sillä vauhdilla vastaantuleviin objekteihin ehtii reagoida värinvaihdon hidastusefektin ansiosta. Keskivaiheilla kahdeksanpaikkainen rulla täyttyy nopeasti, mutta pelissä on vain muutama palikkapulma, jossa tarvitaan useampaa kuin viittä väriä. Uusia kenttäelementtejä esitellään sopivaan tahtiin, mutta jumitin yli viisi minuuttia yhdessä huoneessa vain pariin otteeseen koko pelin aikana. Tällöinkin syynä oli tavanomaisesti tehtävän alkuun palauttava virheloikka. Suosittelen vaihtamaan hyppynapiksi takaliipaisimen, jotta samalla peukalolla ei tarvitse pyörittää yhtäaikaisesti värirullaa.

Huessa on pieniä piirteitä metroidvanioista, sillä kaikkia piilotettujen keräilyesineiden virkaa toimittavia näytepulloja ei voi löytää ilman vanhoille alueille takaisin palaamista uusien värien kanssa. Pullojen keräämisestä ei tosin palkita Switch-versiossa mitenkään, joten kaikki ylimääräinen tekeminen tuntuu täysin turhalta. Myös maailman keskusalueelle palataan aina uuden värin ansaitsemisen jälkeen. Loppujen lopuksi peli etenee toivottua lineaarisemmin, sillä värit avautuvat tietyssä järjestyksessä eikä punaisen tiilen blokkaaman oven luokse ole asiaa ilman punaista maalia. Karttaa voi käyttää halutessaan pääalueille pikamatkustamiseen, mutta koska maailma on aika pieni, ei ominaisuudesta ole juuri iloa. Pulmahuoneiden välillä ei ole ylimääräisiä käytäviä, ellei pelkästään puolelta toiselle juoksemista sisältäviä värialttareita lukutuokioineen lasketa.

Yhteenveto

On hyvä, että pelillä on edes jonkinlainen juoni ja yhtenäisyyttä luova maailmankartta, sillä puhtaana pulmapelinä Hue ei sisällä mitään ennennäkemätöntä. Väripyörä kuulostaa hienolta keksinnöltä, mutta värinvaihtomekaniikka on esitelty videopeleissä jo kymmeniä vuosia sitten, eikä kahdeksan eri väriä tuo juuri lisäarvoa. Väripinnan muuttaminen vaikuttaa vain kentän taustaan, mutta muu minimalistinen grafiikka ei muutu miksikään. Pulmat eivät ole huonoja, mutta huoneen lukon avaamisen kannalta kriittiset laatikot, trampoliinit ja alustat huomaa heti, eikä montaa haastetta voi suorittaa useilla eri tavoilla. Kymmenen euron hintaisella pelillä on ihan kaunis loppu, jota tuskin muistan enää muutaman viikon päästä pahan vastavoiman puuttuessa.

Hyvää:
– Sympaattinen
– Juoni pitää paketin koossa

Huonoa:
– Valtaosan ajasta läpijuoksua
– Ei millään tapaa uniikki pelillisesti